Ota haltuun uusin trendilaji: "Näen polun ja lähden katsomaan minne se vie"

Polkujuoksu vaatii tasapainoa ja tarkkuutta. Metsässä pitää keskittyä siihen, mitä tekee. Varusteiksi riittävät ihan tavalliset lenkkeilyvaatteet.

ilmiöt
Yle Uutiset Kaakkois-Suomi: Polkujuoksu on uusi trendiharrastus
Yle Uutiset Kaakkois-Suomi: Polkujuoksu on uusi trendiharrastus

Polkujuoksu on nimensä mukaisesti metsäpoluilla juoksemista.

Poluilla pinkominen on maantiellä tai pururadalla juoksemista monipuolisempaa liikuntaa. Se vaatii enemmän tasapainoa ja tarkkuutta. Metsässä pitää keskittyä siihen mihin astuu, muuten juoksija saattaa mätkähtää kanervikkoon.

Laji on harrastaja Sampsa Lintusen mielestä omiaan arkistressin karistamiseen.

Polulla ei tule murehdittua muita asioita.

Sampsa Lintunen

– Se on loistavaa lepoa mielelle työpäivän jälkeen. Polulla ei tule murehdittua muita asioita. Joskus lähden vain ulos fiiliksen mukaan, näen polun ja lähden katsomaan minne se vie.

Ympäri Suomea on myös järjestettyjä polkujuoksutapahtumia, joissa metsään pääsee ohjatulle reitille muiden kanssa.

Harrastajia on vielä vähän, mutta määrä on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina. Tietyissä piireissä aiemmin hyvin suosittu maratonharrastus on vaihtunut polkujuoksuun.

Polkujuokseminen ei ole välineurheilua

Helppoon maastoon varusteiksi riittävät tavalliset lenkkivaatteet. Pitkät lahkeet ja hihat suojaavat kasvillisuudelta sekä ötököiltä, kuten heinikossa vaanivilta punkeilta.

Jos haluaa juosta hankalampia maastoja, kannattaa kenkiin panostaa hiukan enemmän.

Hyvät kengät ovat Lintusen mukaan polkujuoksijan tärkein varuste.

Juostessa pääsee paikkoihin, joissa ei muuten tulisi käytyä.

Sampsa Lintunen

– Kengissä olennaista on se, että niissä on tukeva pohja, etteivät oksat ja kivet pääse pohjan läpi. Kengän on hyvä olla myös sopivan jäykkä. Muuten jalka menee vinoon jokaisesta pikkukivestäkin. Nastapohjainen suunnistuskenkä sopii erityisen haastavaan maastoon ja märälle alustalle, Lintunen opastaa.

Metsässä saa juosta juuri sellaista vauhtia kuin haluaa ja lajissa voi halutessaan myös kilpailla. Tärkeintä on kuitenkin liikunnasta ja luonnosta nauttiminen.

Lintusen mielestä juuri luonto on polkujuoksemisen parasta antia.

– Luonnossa mieli lepää ja juostessa pääsee paikkoihin, joissa ei muuten tulisi käytyä.