Kimalaisten massakuolema jäämässä mysteeriksi Eurassa: Ei johtunut kasvinsuojeluaineista

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on yrittänyt löytää syytä kimalaisten kesäkuiselle massakuolemalle. Sadat euralaiselta tienpientareelta löytyneet kimalaiset eivät kuolleet selvitysten mukaan ainakaan kasvinsuojeluaineisiin.

luonto
Kimalainen kukassa.
Anssi Leppänen / Yle

Ohikulkija kiinnitti kesäkuussa huomiota satoihin kuolleisiin kimalaisiin tienpientareella Eurassa. Massakuolemalle ei keksitty luonnollista selitystä, joten sen arveltiin johtuvan kasvinsuojeluaineista. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) kasvinsuojeluvalvonnassa kimalaisista ei kuitenkaan löytynyt merkittäviä määriä kasvinsuojeluaineita.

Kasvinsuojeluaineet voivat aiheuttaa pölyttäjien kuolemia, kuten esimerkiksi viime vuonna tapahtui Loimaalla. Tukesin tietoon tulee vastaavia epäilyjä muutamia vuodessa.

Kimalaisten joukkokuolemat ovat herättäneet huomiota eri puolillla maailmaa viime vuosina. Kimalaiset ovat tärkeitä pölyttäjähyönteisiä.