Kelan pääjohtajakisaan ehtii vielä mukaan – spekulaatiossa mukana liuta kovia nimiä

Pääjohtajan paikkaan ei enää tarvita keskustan jäsenkirjaa vai tarvitaanko sittenkin?

Kotimaa
Kansaneläkelaitos.
Ismo Pekkarinen / AOP

Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan hakuaika päättyy perjantaina puoliltaöin. Haku kerännee nyt aiempaa enemmän alan ammattilaisia ilman poliittisia kytkentöjä. Halutussa virassa on yli kuusi vuosikymmentä istunut maalaisliiton tai keskustapuolueen edustaja, mutta poliittinen kytkös aiotaan purkaa.

Kelan pääjohtajakisaan on lähtenyt esimerkiksi Elli, johon palaamme myöhemmin tässä jutussa. Hänellä on plakkarissa tohtorin tutkinto, vuosikymmeniä kestänyt virkaura sosiaali- ja terveysalan johtotehtävissä, useita asiantuntijuus- ja luottamustoimia ja liki vuosikymmen Kelan hallituksessa.

Puolenkymmentä Kelan toimintaa hyvin tuntevaa henkilöä pitää häntä varteenotettavana ehdokkaana, jolla olisi mahdollisuus nousta pääjohtajaksi, monen muun pätevän hakijan ohella – mikäli virkaan ei tarvita keskustan jäsenkirjaa. Olisiko meriittejä virkaan riittävästi?

Sarkomaa: Johtajaa ei ole päätetty etukäteen

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on vakuuttanut, että Kelan pääjohtajan paikka ei ole enää korvamerkitty puolueelle. Kelan johdossa on vuosikymmeniä ollut keskustan tai sen edeltäjän maalaisliiton jäsen, mutta nyt pääministeri haluaa toteuttaa sen, mitä jo eduskuntavaalien alla ehdotti – luopua poliittisisista virkanimityksistä.

Vahvana pääjohtajaehdokkaana pidetty entinen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula (kesk.) potkaisi asiaan vauhtia, kun hän ilmoitti, että ei aio hakea virkaa. Hän myös sanoi, että Kelassa pitäisi luopua polittisin perustein valituista johtajista.

Pääministeri ei pääjohtajasta päätä. Ehdokkaan nimeävät Kelan valtuutetut eli täysi tusina suurimpien eduskuntaryhmien kansanedustajia. He tekevät esityksen tasavallan presidentille, joka vahvistaa nimityksen.

Valtuutettujen puheenjohtaja Sari Sarkomaa (kok.) on korostanut, että paikka on aidosti auki, eikä pääjohtajaa ole päätetty etukäteen. Virkaan valitaan pätevin.

Nyt hakuprosessia seuraavat jännittävät, käykö todella näin. Moni epäilee sitä, että keskusta olisi noin vain valmis vähentämään vaikutusvaltaansa Kelassa radikaalisti.

Kolmen hengen johtajistossa ovat nyt edustettuina keskusta, kokoomus ja sosiaalidemokraatit. Kokoomuksen paikka täytettiin vasta reilu vuosi sitten, joten kokoomuksen on helppo kannattaa luopumista polittisesta virkanimityksestä.

Virkaa mielivät harkitsevat nyt, että luottavatko he poliitikkoihin ja lähtevät mukaan kisaan. Kaikkien uraa avoin ja julkinen haku ei välttämättä edistä, joten turhaan hakemuksia ei kannata tehdä.

Hakijat tiedossa lauantaina

Kela on luvannut kertoa hakijoiden nimet lauantaiaamuna. Heidän joukostaan voisivat Kelan toimintaa läheltä seuranneiden arvioiden mukaan löytyä vaikkapa Kelan johtajat Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma ja Mikael Forss sekä etuuspäällikkö Anne Neimala, sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee ja ylijohtaja Outi Antila sekä eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan valiokuntaneuvos Eila Mäkipää.

Esiin nousevat myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin nykyinen toimitusjohtaja Aki Lindén ja aiemmin samassa tehtävässä toiminut Vantaan kaupunginjohtaja Kari Nenonen sekä Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio, joka on entinen SDP:n kansanedustaja.

Raskaan sarjan poliitikkojen joukosta kohoaa esiin peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.). Rehulalta kuitenkin puuttuu virkaan vaadittu ylempi korkeakoulututkinto, ja hän on jo aiemmin kertonut, että tämän vuoksi hakua ei tarvitse edes pohtia.

Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professoria, aiemmin Kansaneläkelaitoksessa tutkimusprofessorina toiminutta Heikki Hiilamoa pidetään erittäin vahvana ehdokkaana, mutta hän ei liioin aio hakea virkaa.

Ehdokas selvillä lokakuussa

Virkaa hakeva Elli on Elli Aaltonen, Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja. Hän uskoo, että mahdollisuus tulla valituksi muilla kuin puoluepolittisilla perusteilla saa useampia sosiaaliturva-alan ammattilaisia ilmoittautumaan kisaan.

Aaltosen katsotaan olevan keskustalainen, mutta puolueen jäsenkirjaa hänellä ei ole. Aaltonen itse sanoo olevansa yhtä keskustalainen kuin tavallinen suomalainen, joka vaaleissa äänestää keskustaa.

Kelan valtuutettujen työvaliokunta kokoontuu näillä näkymin pohtimaan valintaa syyskuun alussa. Ehdokas pyritään valitsemaan lokakuun alkupuolella. Uuden pääjohtajan työ alkaa ensi vuoden alussa. Nykyinen pääjohtaja Liisa Hyssälä (kesk.) täyttää joulukuussa 68 vuotta ja lopettaa työt Kelassa.

Korjattu kello 21:45: Hanna Tainio on entinen SDP:n, ei kokoomuksen kansanedustaja.

Täydennetty kello 23:20: Elli Aaltonen kertoi Yle Uutisille hakevansa virkaa, aiemmin hän kertoi harkitsevansa hakemista.