1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

CNN: Yhdysvaltain alus ampui varoituslaukauksia kohti iranilaisalusta

Uutiskanava CNN:n mukaan Yhdysvaltain laivaston alus ampui kolme varoituslaukausta, kun iranilainen alus lähestyi ja kierteli kahta yhdysvaltalaisalusta ja kuwaitilaista alusta keskiviikkona Persianlahdella. Aiemmin Yhdysvallat syytti iranilaisalusten ahdistelleen Yhdysvaltain sota-alusta Hormuzinsalmessa.

Ulkomaat
Hieman epäselvä kuva Iranin vallankumouskaartin moottoriveneestä merellä.
Yhdysvaltain laivasto syytti aiemmin Iranin partioveneitä vaarallisesta ja epäammattimaisesta käytöksestä Hormuzinsalmessa tiistaina.

Yhdysvaltain sota-alus ampui varoituslaukauksia Iranin vallankumouskaartin aluksen suuntaan keskiviikkona Persianlahdella, kertoo yhdysvaltalainen uutiskanava CNN.

Kanavan mukaan välikohtaus tapahtui Persianlahden pohjoisosassa. Iranilainen alus lähestyi kahta Yhdysvaltain laivaston alusta ja kuwaitilaista alusta ja kierteli niitä. Kun iranilainen alus ei poistunut lyhyen radiokeskustelun jälkeen, Yhdysvaltain alus ampui veteen kolme varoituslaukausta.

Aiemmin Yhdysvallat kertoi iranilaisten partioalusten ahdistelleen Yhdysvaltalaista sota-alusta USS Nitzeä Hormuzinsalmessa tiistaina. Yhdysvallat luonnehti iranilaisalusten toimintaa epäturvalliseksi ja epäammattimaiseksi.

– Tässä vaiheessa ei ole selvää, mitä aikeita Iranin aluksilla oli, mutta käytös ei ole hyväksyttävää ottaen huomioon, että Yhdysvaltain laiva oli kansainvälisillä vesillä, Valkoisen talon edustaja Josh Earnest sanoi.

– Tämäntyyppiset toimet ja väkikohtaukset ovat huolestuttavia ja ne voivat tarpeettomasti lisätä jännitteitä.

Iranin puolustusministeri Hossein Dehghan sanoi Iranin vallankumouskaartin alusten tehneen työtään ja tarkkailleen ulkomaisia aluksia Iranin aluevesien lähistöllä.

Lähteet: Reuters