UPM hakee maaoikeudessa korvauksia Lappeenrannan energiaverkoilta

Metsäyhtiö syyttää energiaverkkoja maa-alueensa pilaantumisesta Lappeenrannan Pikisaaressa.

Lappeenranta
Pikisaaren rakennustyömaa
UPM haluaa myydä Pikisaareessa tontteja asuinrakentamiseen. YLE

Metsäyhtiö UPM hakee Lappeenrannan energiaverkoilta maaoikeudessa vajaan 400 000 tuhannen euron korvausta pilaantuneesta maasta Lappeenrannan Pikisaaressa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Etelä-Saimaa (siirryt toiseen palveluun).

Energiaverkot teki vuonna 2011 UPM:n alueella verkonrakennustöitä. UPM:n mukaan töiden yhteydessä maanpinnalle nousi ja levisi laajalle alueelle pilaantunutta maata.

Keväällä asiasta järjestettiin maanmittauslaitoksen korvaustoimitus, jonka perusteella Energiaverkot velvoitettiin maksamaan 62 000 euroa korvausta UPM:lle. UPM:n mukaan haitta on kuitenkin suurempi.

– Konsultin selvityksen mukaan pintamaan vaihtaminen maksaa vajaa 400 000 euroa, UPM:n lakimies Kirsti Pekkala sanoo.

Taustalla vanhan sahan pilaamat maat

Pikisaaren maa-alueella sijaitsi ennen UPM:n saha. Yhtiö kunnosti alueen pilaantuneista maista 2000-luvun alussa. Alueella vaihdettiin pintamaata, mutta pilaantunutta maata jäi syvemmälle.

UPM:n mukaan Lappeenrannan energiaverkot ei noudattanut tarpeellista varovaisuutta kaivaessaan maata kunnallistekniikkaa tehdessään. Näin pilaantunut maa pääsi leviämään uudelleen maan päälle.

– Siellä työskenneltiin, kuljettiin autoilla, kaivinkoneilla ja käveltiin. Niin haitta-aineita levisi lähes koko alueelle, Pekkala sanoo.

Lappeenrannan energiaverkot katsoo, että haitta-aineiden leviäminen ei ole tapahtunut yksinomaan sen toiminnasta.

– Meistä se ei ole oikein. Odotamme nyt ratkaisua oikeudesta, koska tästä on käyty neuvotteluja niin kauan, Lappeenrannan energiaverkkojen toimitusjohtaja Arto Taipale sanoo.