Vihreät vaativat Porin lomautuksia valtuuston käsittelyyn

Vihreiden valtuustoryhmä katsoo, että Pori on sivuuttanut lomautuspäätöksessä hyvän hallintomenettelyn periaatteet. Ryhmän mielestä lomautuksista ei olisi pitänyt päättää kaupunginhallituksessa, jossa kaikki valtuustoryhmät eivät ole edustettuina.

lomautus
Vihreät puolueen logo.
Yle Uutisgrafiikka

Porin vihreiden valtuustoryhmä vaatii lomautuspäätöksen tuomista vielä valtuuston käsittelyyn. Porin kaupunginhallitus on päättänyt lomauttaa henkilöstöä kolmeksi viikoksi loppuvuonna.

Vihreiden valtuustoryhmä haluaa käydä keskustelua paitsi lomautuksilla saatavista säästöistä myös siitä, miten lomautukset vaikuttavat palvelujen laatuun.

– Lomautuspäätökset ovat johtamassa sekä henkilöstöä että asiakkaita ja heidän perheitään kestämättömiin tilanteisiin. Joissakin tapauksissa edes lain kirjainta ei pystytä täyttämään, ryhmä kirjoittaa kannanotossaan.

Kaupunginhallituksella päätösvalta

Vihreät katsovat, että kaikkia valtuustoryhmiä pitäisi kuunnella lomautuspäätöstä tehtäessä. Vihreät eivät ole kaupunginhallituksessa. Heidän mielestään nyt tehty päätös on hyvän hallinnon periaatteiden vastainen.

Myös SDP:n valtuutettu, kansanedustaja Krista Kiuru on vaatinut lomautusten tuomista valtuustoon. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juha Vasama (kok.) on korostanut, että Porin johtosäännön mukaan lomautuksista päätetään kaupunginhallituksessa.

Lomautukset koskevat yli 2 000 ihmistä, minkä lisäksi yli 900 ihmistä käyttää talkoovapaita.