1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Elenian asiakkaista noin 50 000 ilman sähköä: "Tilanne voi käydä vielä vaikeammaksi"

Rauli-myrskyn tuulten odotetaan pahenevan iltaa kohti. Elenian viestintäjohtaja kertoo, että vikoja korjataan koko ajan, mutta uusia katkoja voi tulla edelleen.

Kuva: Heidi Hannukainen / Yle

Rauli-myrsky runtelee sähköyhtiöiden asiakkaita. Tällä hetkellä Suomessa on lähes 90 000 taloutta ilman sähköä.

Elenian asiakkaista sähköttä on tällä hetkellä noin 50 000 taloutta. Yrityksen sähköverkko on Hämeen ja Oulun välisellä kaistaleella.

– Tämänhetkisten sääennusteiden pohjalta ennakoimme, että tulevina tunteina tilanne voi käydä vielä vaikeammaksi. Tuulisimmat tunnit jatkuvat vielä illallakin, Elenian viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas kertoo.

– Nyt ollaan siinä tilanteessa, että sähköjä palautetaan, mutta uusia katkoja tulee jatkuvasti lisää.

Myrskyyn on varauduttu ennalta

Elenia on valjastanut poikkeustilanteeseen avuksi urakoitsijaverkoston, joka normaalisti rakentaa kaapeliverkkoa.

– Tässä operoidaan kahdella suunnalla. Käyttökeskus, joka valvoo ympäri vuorokauden sähköverkkoa, on moninkertaisesti miehitetty. Maastossa olevat ammattilaiset taas siirtyvät kohteelta toiselle sitä mukaan, kun vauriot saadaan korjattua.

Kuusela-Opas tähdentää, että tässä vaiheessa on mahdotonta ennakoida vaurioiden laajuutta ja sitä, milloin viat on kokonaan korjattu.

– Se riippuu ihan siitä, kuinka kova tuuli on. Eli tuleeko verkkoon isompia vai pienempiä vahinkoja.