Junaliikenne palautumassa, mutta tasoristeykset eivät välttämättä toimi

Myrskyssä kaatuneet puut ovat vaikuttaneet junaliikenteeseen aamun aikana. Junamatkustajia on kuljetettu busseilla esimerkiksi Kuopion ja Helsingin välillä sekä Pieksämäen ja Jyväskylän välillä. Autoilijoiden kannattaa olla erityisen varuillaan tasoristeyksissä.

Kotimaa
Tasoristeys.
Tasoristeysonnettomuuksien määrä on suuri, vaikka risteyksiä on poistettu käytöstä. Yle

Junaliikennettä häiritsevät yhä sähköviat Rauli-myrskyn jäljiltä. Viat vaikuttavat vielä sunnuntaina junien kulkuun. Kouvolan ja Pieksämäen välillä kaatui jopa useita kymmeniä puita sähköradan rakenteisiin, mikä aiheutti oikosulkuja. Matkustajia on eri asemilta kuljetettu busseilla määränpäihinsä.

– Sähkökatkojen takia junien ohjaaminen turvallisesti ei ole mahdollista. Vikoja on jo jonkin verran saatu korjattua, ja niitä korjataan parhaillaan, kertoo Liikenneviraston liikennepäällikkö Rauno Helander.

Esimerkiksi Mikkelin ja Kuopion välillä on kolme asetinlaitetta rikki, mikä aiheuttaa junien myöhästymisiä päivän mittaan. Helander sanoo, että ainakin tunnin myöhästymiseen kannattaa varautua tällä rataosuudella. Pieksämäen pohjoispuolella on myös asetinlaitevika, joka saadaan mahdollisesti kuntoon ennen puolta päivää.

Tasoristeyksissä voi olla toimintahäiriöitä

Helander muistuttaa, että Keski- ja Itä-Suomessa on paljon tasoristeyksiä pois käytöstä siksi, että sähköt ovat poikki, ja varavoima on saattanut ehtyä.

– Puolipuomilaitokset eivät välttämättä toimi. Autoilijat pääsevät kyllä ajamaan, mutta tarvitaan varovaisuutta, sillä juna saattaa kulkea, vaikka tasoristeys ei toimi.