Uusi ryhmäjohtaja haluaa Turun vasemmistoliitosta yhteistyökykyisemmän

Turun Vasemmistoliiton valtuustoryhmä sai uuden ryhmäjohtajan, koska Li Andersson halusi keskittyä valtakunnan politiikan tekemiseen. Pirjo Rinne uskoo avoimuuteen ja yhteistyöhön.

Vasemmistoliitto
Pirjo Rinne Turun valtuuston väistötiloissa Turun kristiillisellä opistolla.
Pirjo RInne, Turun Vasemmistoliiton ryhmäjohtaja, syksy 2016.Yrjö Hjelt / Yle

Vasemmistoliiton Turun valtuustoryhmän uudeksi puheenjohtajaksi valittiin maanantaina 62-vuotias valtiotieteiden maisteri ja kuntoutusohjaaja Pirjo Rinne.

Rinne voitti suljetussa lippuäänestyksessä Johannes Yrittiahon äänin 5–4.

– Kivalta tuntuu, kun pääsee taas tekemään omannäköistä politiikkaa, valtuuston 3. varapuheenjohtajana toiminut Pirjo Rinne iloitsee.

Anderssonin viitoittamalla tiellä

Ryhmäjohtajan paikka avautui, kun eduskuntaan valittu Li Andersson valittiin myös vasemmistoliiton puheenjohtajaksi. Aikaa ei enää jäänyt Turun ryhmän kaitsemiseen.

Ei mitään Turku-sopimuksia. Päättäjien kädet on sidottu neljäksi vuodeksi. Se ei ole kuntalaisten etu.

Pirjo Rinne

Pirjo Rinne kertoo olleensa tyytyväinen Anderssonin toimintaan ja jatkavansa samoilla linjoilla. Rinne uskoo, että hänen valintaansa ryhmän johtoon kannattivat nimenomaan ne, jotka haluavat jatkaa Anderssonin aloittamaa avoimempaa linjaa.

– Ehkä jollain tavalla halutaan, että vasemmistoliiton suuntaa muutettaisiin avoimemmaksi ja yhteistyömyönteisemmäksi, Rinne sanoo.

Yhteistyölläkin on kuitenkin rajansa. Vasemmistoliitto on ja pysyy Turku-sopimuksen ulkopuolella, ainoana isona ryhmänä.

– Ei mitään Turku-sopimuksia. Se ei ole hyvää politiikkaa. Päättäjien kädet on sidottu neljäksi vuodeksi, ja se ei ole kuntalaisten etu.

Yhteistyöllä syntyy parempia päätöksiä

Pirjo Rinne uskoo, että hän pystyy viemään vasemmistoliittoa Turussa kohti yhteistyötä muiden puolueiden kanssa. Asioista on parempi sopia yhdessä.

Pystyn keskustelemaan muiden puolueiden kanssa ja kannustamaan niitä, joilla on valtaa, tekemään parempia päätöksiä.

Pirjo Rinne

– Olen ollut politiikassa jo niin kauan, että pystyn keskustelemaan muiden puolueiden kanssa ja kannustamaan niitä, joilla on valtaa, tekemään parempia päätöksiä.

– Toivon, että joissakin asioissa voitaisiin miettiä, sopia ja katsoa yhdessä.

Vaikka ryhmäjohtajan äänestys meni tiukille, Pirjo Rinne ei usko, että vasemmistoliittoon jää paikattavaksi isoja aukkoja.

– Johannes Yrttiaho on edelleen kaupunginhallituksessa, ja hän saa sitä kautta keskittyä oman puoluepolitiikan tekemiseen. Ryhmäjohtajan on kuitenkin otettava kaikki huomioon, ei siinä voi vetää omaa linjaa.