Kuntapoliitikon tiellä onnistumisia ja turhautumisia: "Joka ryhmässä on hyviä tyyppejä"

Kouvolalaisvaltuutettu Tiina Saavalainen uskoo, että kuntapolitiikka on joukkuepeliä. Tällä hetkellä valtuutettu vielä miettii, asettuuko hän ehdolle ensi kevään kuntavaaleissa.

kunnanvaltuustot
Kouvolan kaupunginvaltuutettu Tiina Saavalainen
Kouvolalaisvaltuutettu Tiina Saavalainen (vas.) toivoo, että pienten lasten äidit ja isät lähtisivät nykyistä enemmän mukaan kuntapolitiikkaan. Minna Heikura / Yle

Kouvolalainen Tiina Saavalainen lähti mukaan politiikkaan toden teolla 12 vuotta sitten. Paikka avautui sairaanhoitopiiri Carean hallitukseen.

Kolmen lapsen äitinä ajattelin, että haluan olla mukana rakentamassa heille hyvää ympäristöä.

Tiina Saavalainen

– Kolmen lapsen äitinä ajattelin, että haluan olla mukana rakentamassa heille hyvää ympäristöä.

Nuorimmainen lapsi oli juuri syntynyt ja se toi politiikkaan myös arkisia näkökulmia sekä tavoitteita.

– Äidinmaito oli silloin kova juttu ja tein töitä, että olisi saatu äidinmaitokeittiö keskussairaalaan Kotkaan.

Hallitus teki yksimielisen päätöksen keittiöstä, mutta päätöksen vieminen käytäntöön vei Saavalaisen mukaan useita vuosia.

Valtuustotyö joukkuepelinä

Vasemmistoliiton kahden hengen valtuustoryhmässä Tiina Saavalainen on toiminut kohta kaksi kautta valtuutettuna.

– Kokemukset jäävät ehdottomasti plussalle, vaikka paljon on ollut myös turhautumista.

Onnistumisen kokemuksia Saavalaiselle on tuonut muun muassa Ummeljoen koulun lakkautuksen torjuminen.

Kun oppii tuntemaan ihmiset ja kuuntelemaan, mikä on kellekin tärkeää, niin löytyy yhteisiä linjoja.

Tiina Saavalainen

– Ajattelen pitkälti, että valtuustotyö on hyvin pitkälti joukkuepeliä. Joka ryhmässä on hyviä tyyppejä. Kun oppii tuntemaan ihmiset ja kuuntelemaan, mikä on kenellekin tärkeää, niin löytyy yhteisiä linjoja ja sitten asioita voi viedä eteenpäin.

Monessa kunnassa talous on tiukalla ja tehostamisia etsitään. Vastaako poliitikko siis kannattajiensa pyyntöihin lähes aina, että "ei ole rahaa toteuttaa"?

– Monet asiat ovat selvinneet, eikä niitä ole tarvinnut juoksuttaa virallisen päätöksenteon kautta. Kun oppii tuntemaan systeemin ja kuka virkamies vastaa mistäkin, niin valtuutettu voi ohjata ihmisiä itsekin oikeaan suuntaan hoitamaan asiaa, arvioi Kouvolan kaupunginvaltuutettu Tiina Saavalainen (vas.).

Velvollisuus hoidettu?

Puolueet etsivät syksyn aikana tiiviisti ehdokkaita ensi kevään kuntavaaleihin. Uusia vaikuttamisen paikkoja tulee myös, kun vuoden 2018 valitaan jäseniä uusiin maakuntavaltuustoihin.

Kouvolalaisvaltuutettu Tiina Saavalainen ei ole vielä päättänyt omaa jatkoaan.

– Koen hirveän tärkeäksi sen, että osallistuu yhteisistä asioista päättämiseen, koska joku niistä aina päättää. Silloin mielestäni siinä pitäisi olla mukana. Toisaalta olen jo ollut pitkään mukana ja hoitanut oman velvollisuuteni tästä.