Päivän uutistärpit: Turvapaikkapäätös voi erottaa sisarukset ja Brasilian presidentin kohtalon hetket käsillä

Tänään Yle Uutisissa kerrotaan muun muassa turvapaikkapäätöksistä, jotka erottavat sisaruksia. Hallitus kokoontuu tänään budjettiriiheen ja evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat koolla Joensuussa. Maailmalla Saksan ja Italian johtajat tapaavat Ferrarin kotikaupungissa ja Brasilian senaattorit päättävät, voiko presidentti Dilma Rousseff palata hoitamaan virkaansa.

Kotimaa
Alaikäinen turvapaikanhakija.
Yle Uutiset kertoo keskiviikkona muun muassa siitä, miten turvapaikkapäätökset voivat erottaa sisarukset.Yle

Siskolle turvapaikka, veljelle ei

Maahanmuuttovirasto on antanut sisaruksille vastakkaisia turvapaikkapäätöksiä. Yle tutustui tapauksiin, joissa samoista syistä turvapaikkaa hakenut nainen sai myönteisen päätöksen ja hänen veljensä kielteisen. Maahanmuuttovirasto myöntää, että nainen voi saada herkemmin suojelua kuin mies.

Budjettiriiheen ladattu kovat odotukset

Hallitus kokoontuu keskiviikkona budjettiriiheensä, jossa puolueet yrittävät päästä sopuun keinoista suomalaisten työllisyyden parantamiseksi ja mittavan työttömyyden alentamiseksi. Kaksipäiväiseen riiheen on ladattu kovat odotukset, sillä hallitus pitää yhä kiinni tavoitteestaan, että työllisyysaste nousisi tällä vaalikaudella 72 prosenttiin.

Evankelis-luterilaisen kirkon piispat koolla

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat koolla Joensuussa. Piispat kertovat tänään keskiviikkona tapaamisen annista.

Kaksipäiväisen piispainkokouksen aikana piispat pohtivat toisten kirkkojen pappien saarnaoikeutta evankelis-luterilaisessa kirkossa, sekä toisten kirkkojen jäsenten osallistumista ehtoolliselle.

Myös selontekoa kirkon voimassa olevasta avioliitto-opista käsitellään. Selonteossa tarkastellaan muun muassa sitä, millainen on luterilainen avioliitto-opetus sekä millaisia ovat evankelis-luterilaisen papin oikeudet ja velvollisuudet, kun avioliittolaki muuttuu ensi maaliskuussa.

Brasilian presidentin kohtalonhetki

Brasilian senaattorit päättävät, voiko presidentti Dilma Rousseff palata hoitamaan virkaansa. Senaattorit ovat käsitelleet alkuviikon ajan väliaikaisesti viraltapantua presidenttiä vastaan nostettua virkasyytettä.

Rousseffia syytetään valtion budjetin vääristelystä ja laittomien valtionlainojen ottamisesta. Jos hän joutuu jättämään virkansa, presidentin tehtäviä hoitaa vuoteen 2018 asti hänen varapresidenttinsä Michel Temer.

Saksan ja Italian johtajat tapaavat Ferrarin kotikaupungissa

Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Italian pääministeri Matteo Renzi kokoustavat Maranellon kaupungissa Italiassa. Tapaaminen pohjustaa syyskuun puolivälissä pidettävää EU-huippukokousta Slovakian Bratislavassa.

Mediatietojen mukaan he myös vierailevat autonvalmistaja Ferrarin tehtaalla. Merkel on tavannut nopealla tahdilla EU-maiden johtajia viime viikkoina keskustellakseen EU:n tulevaisuudesta ilman Britanniaa.