Pohjois-Korean puhdistukset jatkuvat: "niskuroinut" ministeri teloitettiin

Etelä-Korean mukaan ministeri oli jäänyt kiinni epäkunnioittavasta käytöksestä. Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin epäillään teloituttaneen jopa sata puoluevirkailijaa valtakautensa aikana.

Ulkomaat
Kim Jong-un
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un.Rodong Sinmun / EPA

Pohjois-Korea on teloittanut niskuroinnista syytetyn ministerin, sanoo Etelä-Korean yhdistymisministeriö.

Ministeriön mukaan kyseessä on koulutuksesta vastannut varapääministeri Kim Yong-jin. Nimettömänä puhuneen virkamiehen mukaan Kim teloitettiin, koska hän oli käyttäytynyt epäkunnioittavasti tilaisuudessa, jossa maan johtaja Kim Jong-un oli läsnä.

Virkamies kertoo, että Kim Yong-jin oli joutunut silmätikuksi istuttuaan "huonossa asennossa" puhujakorokkeen alla. Hän joutui kuulusteluihin, joissa hänen "muut rikoksensa paljastuivat".

Ministeri teloitettiin ampumalla heinäkuussa, sanoo virkamies. Häntä pidettiin tiettävästi puolueen vastaisena ja vastavallankumouksellisena agitaattorina.

Eteläkorealainen lehti JoongAng Ilbo kertoi jo aiemmin, että Pohjois-Korea oli rankaissut joukkoa korkeita virkamiehiä, joskin koulutusministeri mainittiin jutussa eri nimellä. Lehden mukaan tämä oli nukahtanut kokouksessa ja pidätetty saman tien.

Vakoilupomo "uudelleenkoulutukseen"

Etelä-Korean mukaan Pohjois-Korea on myös passittanut kaksi muuta viranhaltijaa "uudelleenkoulutukseen".

Toinen heistä on 71-vuotias Kim Yong-choi, joka on vastannut muun muassa Etelä-Korean vastaisesta vakoilusta. Hänen uskotaan määränneen muun muassa Etelä-Koreaan kohdistuneita verkkohyökkäyksiä. Etelä-Korea syyttää häntä myös sotalaivan upottamisesta vuonna 2010.

Eteläkorealaisen virkamiehen mukaan Kim Yong-choi lähetettiin heinäkuussa maatilalle "vallan väärinkäytön" ja "ylimielisyyden" takia. Sittemmin hän on tiettävästi palannut työhönsä.

Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin epäillään tapattaneen, siirtäneen syrjään tai alentaneen useita korkea-arvoisia johtajia noustuaan maan johtoon vuonna 2011. Kimin tulkitaan näin pyrkivän tiukentamaan otettaan vallankahvasta.

Eteläkorealainen Yonhap-uutistoimisto laskee, että puoluevirkailijoita on Kimin kaudella teloitettu ainakin sata.

Pohjois-Koreaa koskevia tietoja on vaikea vahvistaa, ja aiemmin jotkin Etelä-Korean tiedot puhdistuksista ovat osoittautuneet virheellisiksi.

Esimerkiksi toukokuussa kerrottiin entisen sotilasjohtajan teloituksesta. Myöhemmin kuitenkin osoittautui, että tämä oli elossa ja vieläpä uusissa johtotehtävissä.

Lähteet: AFP, AP