Turkuun uusia tieto- ja taloushallinnon työpaikkoja – Staria perustaa osaamiskeskuksen

Tietojärjestelmä- ja talouspalveluyhtiö Staria kertoo rakentavansa Turkuun kansainvälistä osaamiskeskusta. Yhtiö palkkaa syksyn aikana Turun toimipisteeseen 15 uutta työntekijää. Myöhemmin työntekijöitä on tarkoitus palkata lisää.

Tietojärjestelmä- ja talouspalveluyhtiö Staria Oyj rakentaa Suomeen kansainvälistä osaamiskeskusta, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Ensimmäinen tiimi perustetaan Turun toimipisteeseen. Tieto- ja taloushallinnon tehtäviin tarvitaan tänä syksynä 15 uutta, korkeakoulutettua työntekijää. Haku on käynnistynyt keskiviikkona.

Yhtiön mukaan Turkuun rakennettavan osaamiskeskuksen kautta palvellaan asiakasyrityksiä Euroopan laajuisesti.

Starian toimitusjohtaja Juha Tommila kertoo tiedotteessa, että Turku on luonteva paikka osaamiskeskukselle.

– Turun seudulla on paljon korkeakoulutettua, kielitaitoista ja kansainvälistä työvoimaa, joilla on tietojärjestelmien tai taloushallinnon osaamista.

Staria kouluttaa tarvitsemansa 15 asiantuntijaa yhdessä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Haku koulutusohjelmaan käynnistyy keskiviikkona, ja puolen vuoden koulutus alkaa lokakuussa.

– Myös jatkossa aiomme rekrytoida kymmeniä uusia työntekijöitä vuosittain, Juha Tommila arvioi.

Staria Oyj on vuonna 2003 perustettu tietojärjestelmä- ja talouspalveluyhtiö. Sillä on 120 työntekijää.