"Kukaan ei voi sanoa, että Bagdad on turvallinen nyt tai vuoden päästä"

Mosulin taisteluiden pelätään heikentävän entisestään Irakin ja etenkin Bagdadin turvallisuustilannetta, kertoo kriisinhallintajärjestö CMI:n tutkija Hussein al-Taee. Aseryhmittymät ovat lisänneet valtaansa pääkaupungissa.

Kotimaa
Pelastustyöntekijät raivaavat autopommi-iskun jälkiä.
Pelastustyöntekijät raivasivat autopommi-iskun jälkiä Bagdadissa 3. heinäkuuta.Ali Abbas / EPA

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet irakilaiset eivät voi palata Bagdadiin ja olettaa voivansa asua siellä rauhassa, sanoo Ylen Ykkösaamussa vieraillut kriisinhallintajärjestö CMI:n tutkija Hussein al-Taee. Hän arvioi, että vapaaehtoisesti kaupunkiin palaavat voivat hyvin nopeasti päätyä maan sisäisiksi pakolaisiksi tai joutua pakenemaan uudestaan maasta.

Suomen uuden linjauksen mukaan Bagdad on turvallinen kaupunki, johon voidaan Suomesta palauttaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet irakilaiset. Al-Taee kuitenkin painottaa, että sisällissodan jälkeen sunni- ja shiia-alueisiin jakautuneessa kaupungissa uudet tulijat joutuvat suurennuslasin alle myös oman yhteisönsä keskuudessa.

– Ihminen, joka palaa Bagdadiin, palaa sinne tietystä kaupungista. Ja silloin hän joutuu sen yhteisön kyseenalaistamaksi, että miksi on palannut ja mikä on tilanne, kertoo al-Taee.

Pelkkä kotipaikka palaajan henkilöpapereissa saattaa johtaa syytöksiin kytköksistä terroristijärjestö Isisiin. Yksittäiseen henkilöön kohdistuvien uhkien lisäksi al-Taee painottaa yleisen turvallisuustilanteen olevan heikko Irakin pääkaupungissa.

– Kukaan ei voi sanoa, että Bagdad on turvallinen tai, että Bagdad olisi turvallinen vuoden päästä, al-Taee toteaa.

Aseryhmittymät kahmivat valtaa Bagdadissa

Irakista kaksi viikkoa sitten palannut al-Taee kertoo, että paikalliset ydinryhmät ovat huolissaan Irakin ja etenkin Bagdadin turvallisuudesta Mosulin taisteluiden alla. Irakin pääministeri Haider al-Abadi on ilmoittanut, että Isisin hallussa oleva Mosulin kaupunki tullaan vapauttamaan vielä tämän vuoden aikana.

Al-Taeen mukaan monien mielestä Mosuliin hyökkäystä pitäisi lykätä, jotta Irakin armeijan takaisin valtaama Ramadin kaupunki voitaisiin raivata miinoista ja rauhoittaa. Tällöin sadattuhannet voisivat palata kaupunkiin ja Mosulin taisteluita pakeneville saataisiin tilaa leireillä.

– Näyttää siltä kuitenkin, että sotarummut ovat alkaneet rummuttaa ja Mosul on nyt seuraavana. Puhutaan ehkä kuukauden sisällä alkavasta operaatiosta.

Al-Taee sanoo, että Irakissa mietitään jo Mosulin taisteluiden jälkeistä aikaa. Hän pitää todennäköisenä, että hyökkäyksen jälkeen koko alueen dynamiikka muuttuu. Kokonaan Isistä ei saada kitkettyä, vaikka Irakin armeija saisikin vallattua kaupungin takaisin. Al-Taee muistuttaa, että valtaosa Isisin taistelijoista on Irakin kansalaisia. Isis ehkä muuttuu terroristiverkosto Al-Qaidan kaltaiseksi järjestöksi, joka suorittaa iskuja maan alta.

– Tämä kaikki jatkuvasti vie Bagdadin turvattomuuden tilaan, jolloin miliisin tapaiset toimijat, erilaiset aseryhmät, ottavat ja kahmaiset isompaa valtaa.

Kehitys näkyy jo nyt Bagdadissa. Al-Taee kertoo törmänneensä aseryhmään ollessaan menossa uusimaan Irakin passiaan. Ryhmä kielsi häntä pysäköimästä poliisilaitoksen eteen, vaan ohjasivat hänet pysäköimään muualle.

– Tällaista minä en ole aikaisemmin nähnyt Bagdadissa tässä mittakaavassa, että poliisiaseman lähellä on toinen aseryhmä, joka käytännössä kahmaisee jonkun valtiolle kuuluvan viraston ja antaa oikeutta parkeerata autoja sinne ja ottaa siitä esimerkiksi maksua.