Sota särki arjen kaikilta suomalaisilta – uutuuskirja kertoo tuhannet tarinat

Talvisota, jatkosota ja Lapin sota ovat jättäneet jälkensä. "Ei ole olemassa yhtä suomalaista sotakertomusta tai -kokemusta, eikä edes kymmentä tai sataa vaan niitä on tuhansia", sanoo Ville Kivimäki, joka on kirjoittanut Anssi Männistön kanssa kirjan Sodan särkemä arki. Teos julkaistiin torstaina Tampereella.

sota
Sotilaita jatkossodan aikaan korsun edessä aseitaan puhdistamassa
SA-arkisto

– Suomi eli talvisodan alla eräänlaista nousukautta, ja pohjia nykyisenkaltaiselle pohjoismaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle rakennettiin kovaa vauhtia. Puhelin, autot, radio ja sähkövalot tulivat nopeasti arkeen – tosin syrjemmällä maaseudulla elettiin vielä lähes samaan tapaan kuin 1800-luvun lopulla.

Jo tuolloin urheiluhullut suomalaiset odottivat innolla Helsinkiin vuodeksi 1940 myönnettyjä olympiakisoja. Marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939 alkanut talvisota muutti kuitenkin Suomen suunnan useaksi vuosikymmeneksi.

Sota tuntui myös kotirintaman arjessa

Sodat koettelivat vahvasti koko Suomen kansaa. Eturintamaan joutuneiden nuorten miesten elämää hallitsivat kuolema ja väkivalta. Kotirintamalla puolestaan tuskailtiin ruoan puutteen ja työkiireiden keskellä. Samaan aikaan kannettiin myös huolta rintamalla olevista perheenjäsenistä ja sukulaisista. Rintamalla olevat miehet puolestaan saattoivat epäillä, ymmärsivätkö kotona olevat ihmiset heidän tilannettaan, koska elämä jatkui suurimmalla osalla kotirintamaa entiseen arkiseen malliin.

– Suomalainen kummallisuus sodissa oli se, että kotirintamilla saatiin olla aikalailla turvassa suoralta väkivallalta. Väkivalta tuli sitten lähinnä koteihin sitä kautta, että läheisiä nuoria miehiä haavoittui ja kaatui rintamalla, Ville Kivimäki kertoo.

Ville Kivimäen ja Anssi Männistön Sodan särkemä arki -kirjasta käy ilmi, että jako "miesten" sotarintamaan ja "naisten" kotirintamaan on lukujen valossa harhaa. Itse asiassa suhteellisen harvat suomalaisista olivat rintamalla. Kun kenttäarmeijan vahvuus oli suurimmillaan elokuussa 1944, palveluksessa oli 540 00 sotilasta. Enimmillään vajaan neljän miljoonan ihmisen väestöstä noin 16% oli puolustuslaitoksen palveluksessa, kun mukaan luetaan myös kotiseuduillaan toimineet työ- ja ilmasuojelujoukot.

Lokomolla valmistetaan ammuksia
Teollisuus toiminnassa kotirintamalla. Kuva Lokomon Tampereen tehtaalta 28.07.1941SA-kuva

Kirjassa muistutetaan, että sotajoukkojen ollessa suurimmillaan kuitenkin viisi kuudesta suomalaisesta oli siviilissä. Kivimäki arvioi, että lopulta vain nelisen prosenttia suomalaisista oli elokuussa 1944 eturintamassa, sillä suuri osa sotilaista toimi selustassa tai kotiseuduillaan.

Rintamalla miehet vanhenivat kuukaudessa vuosia

Sota kuitenkin vaikutti rintamalla palvelleisiin miehiin, joista etujoukoissa palvelivat nuorimmat ikäluokat. Talvisodassa, hyökkäyssodassa ja neuvostohyökkäyksessä 1944 erityisesti tykistökeskitykset tuntuivat sodan kokeneiden mielissä vielä siviiliin pääsyn jälkeenkin. Parin vuoden mittainen asemasotavaihekaan ei ollut sotilaille helppoa.

Miehet olivat jatkuvassa valmiustilassa vastapuolen tarkka-ampujien varalta. Kirja kertoo, miten miesten ryhti meni kumaraksi heidän kulkiessaan matalissa poteroissa ja korsuissa. Ajoittainen toimettomuus ja jatkuva varuillaanolo söivät myös miestä. Asemasotavaiheessa olot korsuissa pyrittiin tekemään mahdollisimman "kodikkaiksi", ja erilaiset käsityöt olivat suosiossa.

Sotilaita korsussa takkatulen äärellä
Elämä korsuissa pyrittiin tekemään mahdollisimman kodikkaaksiSA-kuva

Sota vaikutti myös ikääntymiseen. Uutuuskirjan mukaan rintamilla miehet vanhenivat kuukaudessa vuosia ja vuodessa vuosikymmeniä. Tämä ilmenee myös kirjan kuvituksessa, jonka tekijät ovat laatineet SA-arkiston kuvista. Kaksikymppinen nuorimies saattoi näyttää hyvinkin 30-40-vuotiaalta. Toisaalta rintamakuvaajat pysyttelivät kauempana varsinaisista taistelutoimista, ja siten kuvat rintamalta olivat usein eturintaman takaa, esimerkiksi huoltojoukoista, jossa palvelivat juuri vanhemmat ikäluokat.

Kaikkein kauimpana eturintamasta olivat upseeriston hallitsemat esikunnat sekä esimerkiksi kenttäsairaalat. Kirjassa todetaankin matkan eturintamaan olleen matka alaspäin armeijan hierarkiassa.

1941-1942 koettiin "lanttutalvi"

Kivimäki ja Männistö kuvailevat, miten rintamalla ikävöitiin kotia. Kotona taas oli kova huoli rintamilla tai sen läheisyydessä palvelevista miehistä ja naisista. Kotona saatiin tuskailla myös ruoan riittävyyden kanssa. Sotilaille ruoka tuli "talon puolesta", mutta erityisesti kaupunkiseudulla riittävää ravintoa saatiin vain niukasti.

– Nälän kokemukset ovat sodan lähimuistia. Monet muistivat sodasta nimenomaan sen nälän ennenkuin alkoi tulla muita kertomuksia, Ville Kivimäki sanoo.

Vuosien 1941-1942 välistä talvea kuvataan kirjassa kotirintamalla olleiden osalta "lanttutalveksi". Alkuvuodesta 1942 perunaa oli jäljellä koko maassa enää kuukauden kulutukseen – tuolloin elettiin siis todellisen elintarvikekriisin aikaa. Syinä tähän olivat edellisvuoden huono sato, suuren armeijan ruokkiminen, pula maataloustyövoimasta sekä menetetyn Karjalan maataloustuotannon vaje.

Maaseudulla ruokaa riitti jokseenkin syötäväksi, mutta kaupungeissa ja erityisesti Helsingissä elettiin kirjaimellisesti kädestä suuhun. Ruoan osalta tilanne parani vuoden 1942 jälkeen, mutta kotirintaman arkikokemukseksi ja muistoksi jäivät niukkuus.

Nainen kirjoittaa kirjettä rintamalle
Helsinkiläisnainen kirjoittaa kirjettä rintamalleSA-kuva

Suomesta – ja myös suomalaisille itselleen – luotiin mielikuvaa tavoitteellisesti yhtenäisestä kansasta, mikä näkyikin talkoohengessä ja ihmisten spontaanissa auttamishalussa. Kirja kuitenkin muistuttaa, että pitkäksi venynyt sota-aika toi esiin myös ihmisen toisen puolen eli oman perheen selviytymiseen keskittyneen laskelmoijan ja omaneduntavoittelijan. Esimerkiksi omaisuusrikosten määrä nousi sodan aikana kaksinkertaiseksi sitä edeltävään aikaan verrattuna.

Kotirintamalla sotaa koettiin ilmapommituksissa. Talvisodan aikana Neuvostoliiton ilmavoimat iskivät kaupunkien ohella myös pienempiin asutuskeskuksiin. Kolmen ja puolen kuukauden aikana kuoli lähes tuhat siviliiä, mikä on enemmän kuin koko jatkosodan siviiliuhrien määrä.

Kirjassa korostetaan kuitenkin, että suomalaisten siviiliuhrien määrä jäi verraten pieneksi verrattuna muihin sotaa käyviin maihin. Sodassa kuolleista suomalaisista yli 97 prosenttia oli sotilaita ja alle 3 prosenttia siviilejä, kun esimerkiksi Puolassa suhde oli päinvastainen.

Yhteistä sotakokemusta tai -muistoa ei ole

Sota siis koski kaikkien suomalaisten arkea. Kirjassa korostetaan, että ihmiset kokivat sodan eri lähtökohdista, ja siksi heidän kokemuksensa sodasta ovat varsin erilaisia.

– Ei ole olemassa yhtä suomalaista sotakertomusta tai -kokemusta, eikä edes kymmentä tai sataa vaan niitä on tuhansia, Kivimäki kuvailee.

Läheisensä menettäneet kokivat sodan ja sen jälkeisen ajan eri tavalla kuin sodassa vammautuneet ja sieltä arkeen palanneet ihmiset. Toiset taas menettivät puolestaan kotinsa ja kotiseutunsa. Ihmisten mahdollisuudet jatkaa omaa elämäänsä sodan jälkeen poikkesivat siis tyystin toisistaan.

Erityisen raskaina sodan menetykset koettiin jo aiemmin köyhillä Itä- ja Pohjois-Suomen seuduilla, joihin heijastui vielä 1960-luvun suuri rakennusmuutos. Ensimmäisinä "elinkelvottomiksi" joutuivatkin juuri Itä- ja Pohjois-Suomen evakko- ja rintamamiesperheiden raivaamat tilat. Monen edessä oli muutto Ruotsiin tai kaupunkien lähiöihin. Juuri heitä koski vahvasti myös 1990-luvun lama.

Ylen Elävästä arkistosta löytyy paljon materiaalia sota-ajasta, tässä joitakin esimerkkejä.