Koe uusi yle.fi

Säilöttyjä unelmia -ohjaajan uusi saamelaiselokuva valtakunnalliseen levitykseen lokakuussa

Dokumentaristi Katja Gauriloffin tuorein dokumentti "Kaisa's Enchanted Forest" tulee Suomessa elokuvateatterilevitykseen lokakuussa. Elokuva on ollut nähtävillä tähän mennessä vain elokuvafestivaaleilla Suomessa ja Jakutiassa. Kuun metsän Kaisa tulee elokuvateattereihin 28. lokakuuta alkaen.

kulttuuri
Katja Gauriloffin Kuun metsän Kaisa sai Suomen ensi-iltansa Sodankylän elokuvajuhlilla.
Dokumentaristi Katja Gauriloffin tuorein dokumentti "Kaisa´s Enchanted Forest" tulee Suomessa elokuvateatterilevitykseen lokakuussa.Maija-Liisa Juntti / Yle
Katja Gauriloffin Kuun metsän Kaisa sai Suomen ensi-iltansa Sodankylän elokuvajuhlilla.

Dokumentaristi Katja Gauriloffin tuorein dokumentti "Kaisa's Enchanted Forest" tulee Suomessa elokuvateatterilevitykseen lokakuussa.

Elokuva on ollut nähtävillä tähän mennessä vain Sodankylän, Rauman ja Jakutian elokuvafestivaaleilla. Suuren yleisön reaktiota joutuu kuitenkin vielä odottamaan. Kuun metsän Kaisa tulee elokuvateattereihin 28. lokakuuta alkaen.

– Tähän mennessä elokuvaa ei ole nähnyt niin moni ihminen, kun on ollut vain elokuvafestivaaleilla nähtävillä. Joten kyllä tässä odotan, että minkähänlaisen vastaanoton elokuva saa, kun se tulee elokuvateattereihin lokakuussa, pohtii Katja Gauriloff.

Uutuusdokumentille paljon odotuksia kolttakansan keskuudessa

Kuun metsän Kaisa kertoo Suomen pienimmästä vähemmistöstä, kolttasaamelaisista. Kolttasaamelaisten vaiheet eivät ole kovinkaan tuttuja suurelle yleisölle.

Kaisa Gauriloff
Oktober Oy

Suurin murros heidän elämässään on ollut pakkomuutto Petsamosta Inarin kuntaan sotaa pakoon. Katja Gauriloffin isoisoäiti Kaisa Gauriloff oli yksi heistä.

Nuoren polven kolttasaamelainen odottaa elokuvan näkemistä.

– Tämä on todella hyvä juttu, nyt minäkin pääsen näkemään tämän elokuvan, kun en ehtinyt elokuvafestivaaleille, joissa elokuva näytettiin. Kyllä olen todella iloinen, iloitsee inarilainen Neeta Jääskö.

Neeta Jääskö odottaa Katja Gauriloffin uutta elokuvaa
Neeta JääsköVesa Toppari / Yle

Saamelaiselokuvia ei usein esillä Suomessa

Saamelaiselokuvat eivät usein pääse suuriin elokuvateattereihin asti.

Gauriloffin edellinen dokumenttielokuva _Säilöttyjä unelmia _esitettiin vuonna 2012 elokuvateatterilevityksessä.

Kaisa gauriloff
Oktober Oy

Myös Norjan saamelaisen elokuvaohjaajan Nils Gaupin menestyselokuva Kautokeinon kapina (2008) pääsi Suomen elokuvateatterien valkokankaille.

Myös Jääskön mielestä tämä on todella merkittävää, että juuri kolttasaamelaisten monivaiheinen historia pääsee pian koko kansan nähtäville.

– Kaikki, jotka ovat nähneet elokuvan, ovat sanoneet, että se oli todella mielenkiintoinen ja hyvä elokuva. Ja tietenkin kolttasaamelaisille itselleen elokuva on ollut todella tärkeä, sillä se kertoo ja antaa tilaa sellaisille tarinoille, joita ei usein valkokankailla nähdä, pohtii Jääskö.

Tulossa myös Rakkautta & Anarkiaa -elokuvajuhlille

Elokuvateattereiden lisäksi Katja Gauriloffin elokuva nähdään vielä eri elokuvafestivaaleilla.

Yhtenä esimerkkinä on Helsingissä järjestettävä Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali, jossa Kuun metsän Kaisa nähdään 22.syyskuuta klo 16.

Kuun metsän Kaisa -dokumentti kertoo Katja Gauriloffin omasta isoisoäidistä Kaisa Gauriloffista, joka ystävystyi sveitsiläisen kirjailijan Robert Crotten kanssa. Lisäksi elokuva käsittelee kolttasaamelaisten vaihderikasta historiaa maailman sotien jälkeen.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Lapsiperheet

Miksi olen olemassa ja miksi sisko kävelee liian hitaasti?

20 + 2 syytä soittaa äidille tai isälle töihin

Puoli seitsemän

Samuli Edelmann edesmenneestä isästään: "Tänne minä jäin laulamaan hänen laulujaan"

Työllisyys

Keskusta ja kokoomus sopuun työllisyys- ja yrityspalveluista –sinisille malli ei kelpaa

A-studio

Rikosoikeusprofessori seksuaalisesta hyväksikäytöstä: Lasten kohdalla pitäisi tuomita useammin raiskauksena