Venäjä sanoo surmanneensa Isis-johtajan Syyriassa – Yhdysvalloilta samansuuntainen lausunto

Abu Mohamed al-Adnani oli yksi Isisin näkyvimmistä johtajista. Myös Yhdysvallat on sanonut al-Adnanin olleen sen johtaman liittouman iskun kohteena.

Ulkomaat
Rakennuksen edustalta nousee savua.
Aleppon kapinallisalueella sairaalaan tehty ilmaisku surmasi keskiviikkona useita ihmisiä.Rami Adham

Venäjä sanoo tehneensä tiistaisen ilmaiskun, jotka surmasi tunnetun Isis-johtajan Syyriassa.

Venäjän puolustusministeriön mukaan Abu Mohamed al-Adnani oli yksi noin 40 kapinallisesta, jotka kuolivat Venäjän iskuissa Aleppon maakunnassa lähellä Um Hoshin kylää.

– Useiden kanavien kautta saadut tiedustelutiedot vahvistavat, että al-Adnani on kuolleiden joukossa, puolustusministeriö sanoo.

Venäjän ilmavoimat ovat tehneet iskuja Syyriassa presidentti Bashar al-Assadin tukena jo vuoden ajan. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Venäjä sanoo surmanneensa Isisin korkeaa johtoa.

Al-Adnani myös Yhdysvaltain tähtäimessä

Yhdysvaltain puolustushallinnosta ennätettiin antaa samansuuntainen lausunto jo eilen tiistaina.

Yhdysvaltain puolustusministeriön tiedottaja kertoi, että al-Adnani olisi ollut Yhdysvaltain johtaman liittouman iskun kohteena al-Babin kaupungissa Alepposta koilliseen. Tiedottaja lisäsi tiistaina, että iskun seurauksia arvioidaan edelleen.

Abu Mohamed al-Adnani oli yksi Isisin näkyvimmistä johtajista. Häntä on sanottu monien länsimaissa tehtyjen iskujen pääsuunnittelijaksi, ja hänen kuolemaansa pidetään järjestölle kovana iskuna.

Myös terroristijärjestöä lähellä oleva uutistoimisto Amaq kertoi tiistaina al-Adnanin saaneen surmansa Aleppon maakunnassa.

Al-Adnani oli syyrialainen ja syntynyt vuonna 1977.

Lähteet: Reuters, AFP