Pian selviää mitä vanhaan funkkistyylin linja-autoasemaan suunnitellaan – Lahti sai neljä tarjousta

Julkinen tarjouskilpailu Lahden entisen linja-autoaseman jatkokäytöstä on päättynyt. Viime sotia ennen rakennetusta linja-autoasemasta kaupunki on saanut neljä tarjousta, joita ryhdytään perkaamaan ensi viikolla.

linja-autoasemat
Entinen bussiasema Lahdessa.
Taavi Salmivaara / Yle

Lahti on saanut kaikkiaan neljä ostotarjousta vanhasta linja-autoasemasta.

Kyselyjä kiinteistöstä oli tarjouskilpailun aikana hieman enemmän, mutta toimitilajohtaja Mauri Koistisen mukaan tarjousten lopullinen lukumäärä vastaa odotuksia. Kaavarajoitukset ja pohjahinta ovat ehkä karsineet paikasta kiinnostuneita, arvelee Koistinen.

Vuonna 1939 rakennetusta linja-autoasemasta kaupunki pyytää vähintään 390 000 euroa.

Tarjouskuoret avataan ensi maanantaina, joten toistaiseksi ei tiedetä, ketkä linja-autoasemasta ovat kiinnostuneita ja mitä toimintaa sinne suunnitellaan.