1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Huippumoderni biokaasulaitos nousee Jyväskylään – kaasua riittää myös autoille

Mustankorkean jätteenkäsittelyalueelle valmistuva biokaasulaitos lisää jätteen vastaanotto- ja käsittelymahdollisuuksia Jyväskylässä. Laitos mahdollistaa myös biokaasun tuotannon autojen polttoaineeksi. Laitos otetaan käyttöön vuoden kuluttua.

Kotimaan uutiset
Uuden biokaasulaitoksen peruskiveen muurattiin myös vieraiden DNA-näytteet.
Uuden biokaasulaitoksen peruskiveen muurattiin myös vieraiden DNA-näytteet.Isto Janhunen / Yle

Laitoksesta tulee Keski-Suomen suurin kuivamädätystekniikkaan perustuva laitos, joka tuottaa biokaasua ja mädätettä. Biokaasu on tarkoitettu autoille ja mädätteestä saadaan multaa ja lannoitetta.

Haluttiin olla tuottamassa paikallista liikennepolttoainetta.

Esko Martikainen

– Biokaasun tuotanto liikennepolttoaineeksi on kuuma aihe Jyvässeudulla ja yleensä Suomessakin, joten haluttiin olla tuottamassa paikallista liikennepolttoainetta, kertoo Mustankorkean toimitusjohtaja Esko Martikainen.

Moduulirakenteisessa laitoksessa on neljä reaktoria. Laitos on suunniteltu niin, että reaktoreita voidaan tulevaisuudessa lisätä tarpeen mukaan. Biokaasulaitos tuottaa ensi kesästä lähtien polttoainetta noin puolelletoistatuhannelle henkilöautolle – noin 15 000 tonnia vuodessa.

Kaasuautoilu kiinnostaa

Jyväskylässä on tällä hetkellä satakunta biokaasulla käyvää autoa.

– Onneksi sekä yksityiset yritykset ja julkinen taho, kaupunki ja ELY-keskus ynnä muut ovat olleet erittäin kiinnostuneita hankkeesta ja ovat ilmaisseet valmiutensa hankkia biokaasuautoja heti kun tankkauspisteitä tulee.

Nythän on ollut muna vai kana –ongelma.

Esko Martikainen

– Toivotaan ja uskotaan, että biokaasuautoilu lisääntyy, kun tulee tankkauspaikkoja. Nythän on ollut muna vai kana –ongelma: kun ei ole tankkauspaikkoja, ei tule autoja ja autojakaan ei osteta, kun ei ole tankkauspaikkoja, Esko Martikainen pohtii.

Uusi biokaasulaitos tuli ajankohtaiseksi, kun Mustankorkean vanha kompostilaitos alkoi jäädä auttamattoman pieneksi ja vanhanaikaiseksi. Huippumodernilla tekniikalla varustettu uusi laitos pystyy käsittelemään lähes 20 000 tonnia seutukunnan biojätteittä ja puhdistamolietteitä vuosittain.

Hajuista eroon

Mustankorkean toimitusjohtaja Esko Martikainen lupaa, että laitos ei tuota hajuhaittaa ympäristöön.

Huomattavia etuja omassa energiankulutuksessa

Mika Rautiainen

– Vähätkin hajut vähenee, koska saamme prosessin suljetuksi ja käsittelyaikaa pidemmäksi lisääntyneen kapasiteetin ansiosta.

Uusi biokaasulaitos maksaa yli kahdeksan miljoonaa euroa ja siinä käytetään uutta kuivamädätystekniikkaa vanhan märkämädätyksen sijaan.

– Tällä tekniikalla saadaan huomattavia etuja omassa energiankulutuksessa ja kaasun tuotossa ja myöskin lopputuotteen hygieenisessä laadussa, kuvailee BioGTS Oy:n toimitusjohtaja Mika Rautiainen. BioGTS Oy urakoi uuden laitoksen.

Lue seuraavaksi