Toinen tattikausi tulossa – ole tarkkana valkoisen kärpässienen kanssa

Meneillään olevalla sienestyskaudella on löydetty tavallista enemmän erittäin myrkyllistä valkokärpässientä. On vuosia, että valkokärpässientä ei löydetä lainkaan. Sienineuvoja Hanni Kuronen Keski-Suomen Martoista varoittelee poimijoita valkokärpässienestä. Hän muistuttaa, että käsittelyllä sienestä ei saa myrkkyä pois eikä siitä näin ollen saa syötävää.

luonto
Myrkyllinen valkokärpässieni ihmisen kädessä.
Valkokärpässienen jalan päässä on tuppi, herkkusienessä ei.Heli Mälkiä / Yle

Hanni Kurosen mukaan vain todellinen tietäjä osaa erottaa valkokärpässienen ja sen näköisen syötävän lajin:

– Valkoisia sieniä jos poimii niin pitää olla täysin varma, että se on syötävä eikä esimerkiksi valkokärpässieni. Ehkä suurin sekoittamisen vaara on herkkusienessä silloin kun se on nuori. Kuusenherkkusieni nuorena vähän munanmallisena ja sitten samankokoinen valkokärpässieni - pitää olla tosi hyvä tietäjä, että erottaa ne toisistaan, varoittelee Kuronen.

Silloin tällöin tulee toinen jakso nimenomaan herkkutateille.

Hanni Kuronen

Sienikaudesta on tulossa tänä vuonna pitkä. Ensimmäiset sadot saatiin talteen jo kesäkuussa ja nyt näyttää siltä, että tavallisesti kauden aloittavia lajeja on noukittavissa vielä syyskuussa. Sienivuotta kuvaa myös se, että lajit eivät nouse tavanomaisessa järjestyksessä. Hanni Kurosen mukaan herkkutattien uusi tuleminen tapahtuu piakkoin.

– Ensimmäinen sato on ihan selvästi mennyt ohi mutta aina silloin tällöin tulee toinen jakso nimenomaan herkkutateille. Syyskuun parin ekan viikon sisällä on täysin mahdollista, että joihinkin paikkoihin nousee vielä tatteja, arvioi Kuronen.

Tattipaikkoja kannattaa tarkkailla

Toisen sadon tatit eivät elä pitkään, joten Kuronen suosittelee tattipaikkojen katsastamista silloin tällöin.

Kuluvaa sienisyksyä Kuronen kuvailee yleisesti ottaen hyväksi, koska sadetta on tullut läpi koko kesän. Sienikausi alkoi jo varhain kesäkuussa, jolloin löytyi monia tatteja ja haperoita. Ja elokuussa on metsistä löytynyt jo syyskuun sieniä.

Musta torvisieni ja lampaankääpä ovat tosi hyviä.

Hanni Kuronen

Sienineuvojalla itsellään on useita sienisuosikkeja herkkutateista ja kanttarelleista alkaen.

– Nyt odotellaan suppilovahveroita, mutta sitten on palljon muitakin sieniä, muun muassa musta torvisieni ja lampaankääpä ovat tosi hyviä ja niitä mielelläni kerään, kertoo Hanni Kuronen.

Valkokärpässieni ja Peltoherkkusieni
Vasemmalla valkokärpässieni ja oikealla peltoherkkusieniHeli Mälkiä / Jarkko Korhonen