Nämä papit aikovat vihkiä homoja piispojen kannasta huolimatta – "Vihkitilaisuus Youtubeen"

Helsinkiläiset papit Toni Fagerholm ja Liinamaria Roos eivät aio noudattaa piispainkokouksen kielteistä linjausta homoparien vihkimiseen. Molemmat ovat päättäneet, että he vihkivät ja siunaavat homopareja ensi maaliskuusta alkaen, kun uusittu avioliittolaki astuu voimaan.

Kotimaa
Liinamaria Roos ja Toni Fagerholm
Liinamaria Roos ja Toni FagerholmJaani Lampinen / Yle

Piispainkokous antoi keskiviikkona 11-sivuisen selonteon, jonka mukaan kirkollisessa vihkimisessä avioliiton osapuolina ovat nainen ja mies. Maaliskuun alussa Suomessa astuu voimaan uusi avioliittolaki, jonka myötä myös samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliiton.

Tähän mennessä kirkossa on ollut virallisen linjauksen mukaan mahdollista vain rukoilla homoparisuhteessa olevien henkilöiden puolesta, ei suhteen puolesta.

Kirkossa on kuitenkin pappeja, jotka eivät aio noudattaa piispojen esittämää nykylinjausta maaliskuussa. Aktiivisesti homoparien oikeuksia ajanut pappi Toni Fagerholm kertoo aikovansa siunata homoparin heti, kun se on mahdollista maaliskuun ensimmäisenä päivänä puolenyön jälkeen.

– Olen jo sopinut yhden pariskunnan kanssa, että tilaisuus videoidaan ja julkaistaan Youtubessa. Sen jälkeen ei tarvitse keskustella siitä, tapahtuiko siinä avioliiton siunaaminen vai ei. Tulen myös vihkimään pariskuntia ja teen sen täysin avoimesti.

Fagerholm on koetellut virallisen kirkon linjauksia aiemminkin: hän siunasi naisparin Pride-tapahtumassa vuonna 2014. Piispojen selonteko oli hänelle "täydellinen pettymys".

– Odotin piispainkokoukselta sen asian sanoittamista, että tästä käydään parhaillaan kirkossa sisäistä dialogia ja että molempien osapuolten näkemystä tulisi kunnioittaa, sanoo Toni Fagerholm.

"Kirkko on myöhässä"

Järjestöpuolella toimiva pappi Liinamaria Roos suhtautuu ymmärtäväisemmin piispojen esittämään lausuntoon.

– Minua ei oikeastaan kiinnosta piispojen lausunto yksityiskohtineen. Tiedän hyvin, että he eivät voikaan sanoa mitään selkeästi ristiriitaista kirkolliskokouksen nykyisten linjausten kanssa. Nyt on kuitenkin myöhäistä miettiä, mitä kirkko tekee tai ei tee, koska maallinen puoli menee jo. Vaikutukset ulottuvat jo nyt kirkkoon.

Myös Roos aikoo ryhtyä vihkimään homopareja maaliskuussa.

– Teen sen, kun minun virkamiesoikeuteni antavat siihen mahdollisuuden. Voisin tehdä jo tänään, jos se olisi mahdollista. Itse en ole ajatellut siitä silloin mitään erityistä lausuntoa antaa, sillä perhejuhlat ovat hyvin intiimejä tilaisuuksia.

– Minut on kutsuttu palvelemaan ihmisiä eikä minun toiminnassani muutu mikään. Tiedän itse, mikä on kutsumuksen mukaista ja rakkautta, Roos pohtii.

Hänen mukaansa kirkon sisällä on nyt hyvä aika käydä keskustelua aiheesta ennen kuin kirkolliskokous kokoontuu seuraavan kerran marraskuussa Turussa.

"Jonkun pitää kaataa markkinapöytä"

Fagerholmin mukaan seksuaalivähemmistöjen edustajat ovat kokeneet erityisen loukkaavana termeillä kikkailun kirkossa.

– Tämä menee kapulakielisyyteen. Otetaan esimerkiksi tämä "rukous samaa sukupuolta olevan pariskunnan kanssa". Yritin joskus sellaista järjestää. Yksi työntekijä puhui rukoushetkestä, niin toinen kiirehti korjaamaan, että se ei ole rukoushetki vaan rukous, Fagerholm huokaa.

Liinamaria Roos
Liinamaria RoosJaani Lampinen / Yle

Kaksi vuotta sitten Lännen median kyselyssä kävi ilmi, että 40 prosenttia suomalaisista papeista olisi valmis vihkimään homoparin. Helsingissä osuus oli peräti 60 prosenttia. Sitä ei kuitenkaan tiedetä, kuinka moni pappi on valmis uhmaamaan kirkon virallista kantaa asiassa.

– Jonkun pitää olla ensimmäinen, jolla palaa pinna ja kaataa markkinapöydän. Ihmisoikeuskysymykset eivät koskaan mene eteenpäin, ellei ole porukasta nousevia ihmisiä, jotka sanovat "ei hitto, nyt vain mennään", Roos pohtii.

Rangaistukset eivät pelota

Sekä Fagerholm että Roos näyttävät suhtautuvan tyynesti homoparien vihkimisestä mahdollisesti heille itselleen seuraaviin kurinpidollisiin seurauksiin.

– Ajattelen, että se on maailman siistein asia, jos kaksi ihmistä haluaa sitoutua toisiinsa Jumalan silmien alla. En näe henkilökohtaisia seurauksia sanktioina. Ne kuuluvat tähän pakettiin, Roos sanoo.

Fagerholmin mukaan mahdolliset kurinpidolliset toimet ovat vain osa keskustelua.

– Se on dialogia, jota on nyt pakko käydä. Tuomiokapitulissa keskustelemme sitten asiasta. Se on sen ajan asia.