Triathlonbuumi jatkaa kasvuaan – kilpailu kasvavista harrastajamääristä kiristyy

Triathlonin harrastajamäärät ovat kasvaneet viime vuosina. Samaan aikaan kisoja järjestetään ympäri Suomen yhä enemmän. Kuitenkin esimerkiksi Joroisten klassikkokilpailu vetää edelleen kiivaasti kilpailijoita puoleensa.

urheilu
Juuso Kutvonen
Finntriathlon Oy:n toimitusjohtajalla Juuso Kutvosella oli syytä hymyyn. Ensi kesän viisi kisaa täyttyvät hyvää vauhtia.Kalle Pallonen / Yle

Finntriathlonin toimistolla Joroisten vanhalla kunnanvirastolla vietettiin jälleen syyskuun ensimmäisenä päivänä jännittäviä hetkiä. Ilmoittautuminen kesän 2017 Finntriathlon Oy:n järjestämään viiteen triathlontapahtumaan käynnistyi jälleen kello kymmenen.

– Jos esimerkiksi Joroisten osalta päästäisiin sinne toiselle tuhannelle tämän päivän puolella, niin se olisi ihan hyvä tavoite. Tässä on taas vuosi painettu töitä ja tämä on tietynlainen mittari taas miten meillä menee, jännittää toimitusjohtaja Juuso Kutvonen minuuttia ennen ilmoittautumisen käynnistymistä.

– Viime vuonnahan tämä meni hyvin, kun pysyi nettisivut pystyssä, eikä ilmoittautumisjärjestelmä kaatunut. Aikaisempina vuosina on niiden kanssa ollut ongelmaa ja on sanan varsinaisessa merkityksessä ollut rähinä päällä, kun on ovista ja ikkunoista pyritty ilmoittautumaan.

Suomen ensimmäinen triathlonkilpailu järjestettiin juuri Joroisissa vuonna 1983. Ylipäänsä kyseiset "teräsmieskisat" olivat ensimmäisiä triathlonkilpailuja koko Euroopassa.

Koneen virkistys ja katsaus ilmoittautuneiden listaan. Toimitusjohtajan hymy leviää.

– Minun kello näyttää viittä yli kymmenen, ja näyttäsi olevan 103 ilmoittautunutta. Ihan hyvä vauhti, myhäilee Juuso Kutvonen.

Ilmoittautumistahti kiristyy. Uusia nimiä tipahtaa listalle yli 30:en nimen minuuttivauhtia.

Joroisten klassikko täyttynyt muutamassa päivässä

Joroisten lisäksi kisoja on Hämeenlinnassa, Vierumäellä, Levi tunturilla sekä Kuopiossa. Kiivaimmin Finntriathlonin järjestämästä viidesta kisaista täyttyy Joroisten heinäkuinen puolimatkan klassikko.

Perinteisesti nämä meidän huipputriathlonistit soittelevat kisaviikon keskiviikkona, ja ihmettelevät kun ei nimi näy listoilla

Juuso Kutvonen

– Siinä on viime vuosina mennyt 2-5 vuorokautta, kun se on täyttynyt. Nytkin laitetaan 1500 paikkaa siihen henkilökohtaiseen kisaan myyntiin, kertoo Kutvonen.

Joroisten kisan lisäksi myös Hämeenlinnan ja Vierumäen kisat on aiemmin myyty täyteen.

Joroisten puolimatkojen SM-kisaan järjestäjät jättävät oman kiintiönsä yleisten sarjojen mestaruuksista kilpaileville Suomen huipuille, joille ilmoittautuminen on osoittautunut lähestulkoon ylivoimaiseksi suoritukseksi.

– Perinteisesti nämä meidän huipputriathlonistit soittelevat kisaviikon keskiviikkona, ja ihmettelevät kun ei nimi näy listoilla. Kun kysyy, että oletko ilmoittautunut, niin se syy yleensä selviää, naureskelee edelleen itsekin kilpaileva Juuso Kutvonen.

Kilpailu kasvavista harrastajamääristä kiristynyt

Alkuryöpyn jälkeen ilmoittautumistahti rauhoittui, mutta se Juuso Kutvosen tavoite torstain ilmoittautumisvaihdista täyttyi kuin täyttyikin.

Ensimmäisen päivän aikana Joroisten kisaan ilmoittautui hieman yli 1000 osallistujaa ja kaikkiin viiteen tapahtumaan oli perjantaiaamuna ilmoittautunut 1750 osallistujaa. Ilmoittautuimisia on perjantain puolella tippunut 10-15 tunnissa.

Tapahtumia on Suomessa tällä hetkellä sen verran paljon, että yksittäisten tapahtumien väkimäärä voi tasaantua. Toisaalta se on pitkässä juoksussa kaikkien etu

Juuso Kutvonen

– Kyllä tämä ihan hyvin lähti. Tyytyväinen täytyy olla, toteaa Kuvonen.

Triathlonin suosion ensimmäinen aallonharja nähtiin 1980-luvun lopulla. Sen jälkeen lajin harrastajamäärät alkoivat Suomessa pikkuhiljaa hiioua. Kuluneen vuosikymmenen aikana harrastsajamäärät ovat jälleen olleet kasvussa. Samaa tahtia myös kilpailujen määrä on lisääntynyt.

– Onhan se sanomattakin selvää, ettei harrastajamäärät voi loputtomasti kasvaa. Mutta jos katsotaan Suomen mittakaavassa, niin onhan harrastajamäärä edelleen valtavassa kasvussa, puntaroi Finntriathlon Oy:n toimitusjohtaja Juuso Kutvonen.

– Tapahtumia on Suomessa tällä hetkellä kuitenkin sen verran paljon, että yksittäisten tapahtumien väkimäärä voi tasaantua, mutta se on toisaalta pitkässä juoksussa kaikkien etu.