Harrastajateatterienkin pysyttävä mukana tekniikan kehityksessä – Teatteri Lapua onnistui saamaan jätti-investoinnin EU-rahalla

Teatteriyleisö odottaa nykyisin harrastajateattereiltakin ammattimaista tekemistä. Esimerkiksi Teatteri Lapualla on juuri meneillään historiansa suurimmat investoinnit. Teatteri varustetaan uusimmalla mahdollisella valo- ja äänitekniikalla.

kulttuuri
Jukka Santala ja Kai Pöntinen ja Teatteri Lapuan upouutta tekniikkaa.
Jukka Santala ja Kai Pöntinen Elina Niemistö / Yle

Maineikkaan pohjalaisen harrastajateatterin Teatteri Lapuan tilat ovat myllerryksen alla. Kaikki ääni- ja valotekniikka uusitaan vimeisen päälle, myös näyttämön ja katsomon lattiat uusitaan ja teatteriin rakennetaan lämpiö ja uusi kahvio.

– Pitää mennä nykyajan mukana. Ei tällaista valo- ja ääniskaalaa kyllä ihan heti tule vastaan, että seuraava mihin verrataan on Seinäjoen kaupunginteatteri, kehaisee Teatteri Lapuan puheenjohtaja Jukka Santala.

Valoissa siirrytään täysin lediaikaan, minkä ansiosta sähkönkulutus pienenee ja valoteho kasvaa.

– Näihin pystyy lennosta heittämään eri värejä suoraan. Ennen käytettiin vanhaa leditekniikkaa niin siinä oli vain viisi eri väriä, mutta näihin pystyy heittämään monta kymmentä ellei satoja eri värejä, hehkuttaa Santala.

Kysymyksessä on 30 000 euron investointi. Hankkeesta suuri osa rahoitetaan EU-rahalla. Kaikki uudistaminen tähtää siihen, että yleisölle voidaan tarjota entistä parempaa laatua ja väkevämpiä kokemuksia.

– Esimerkiksi uudet langattomat mikkijärjestelmät ovat aivan välttämättömiä, kun teatteria tehdään myös ulkona, toteaa yksi Teatteri Lapuan aktiivi Kai Pöntinen.

Rima korkealla

Vanhan Paukun kulttuurikeskuksessa toimiva teatteri tuottaa vuodessa kahdesta viiteen ensi-iltaa. 35-vuotisen historiansa aikana teatteri on tuottanut lähes 50 esitystä, joista kymmenkunta on ollut kantaesityksiä.

2000-luvun alussa lapualaiset harrastajanäyttelijät kohahduttivat oikein kunnolla, kun toivat näyttämölle Arvo Salon Lapualaisoopperan.

Vaikka Teatteri Lapuan toiminta on kehittynyt ammattimaiseksi, kaikki tekevät teatteria edelleen muun työn ohessa. Pieniinkiin tuotantoihin väkeä tarvitaan helposti parikymmentä, isompiin sitten jo monta kertaa enemmän.

– Kaikki tekee rakkaudesta teatteriin tätä. Meillä on hyvähenkinen tiivis porukka - sieltä se löytyy se into ja tekeminen, sanoo Kai Pöntinen.

Harrastajien ammattimaisesta otteesta huolimatta rajanveto ammatti- ja harrastajateatterin välillä on yksinkertaista.

– Kyllä se raja menee palkanmaksussa. Me näytellään, hoidetaan äänet ja valot, lipunmyynnit ja kaikki muut kökällä ja kyllä siinä on oma voimansa, että se on talkootyötä, pohtii Pöntinen.

– Se on maksettua rakkautta, kun näyttelemisestä saa palkkaa, naurahtaa Pöntinen ja pyytää saman tien anteeksi ammattinäyttelijöiltä.

Santala ja Pöntinen painottavat kumpikin ohjelmiston valinnan merkitystä. Rima on Lapualla pidetty korkealla ja kassamagneettejakin on onnistuttu löytämään. Rajat tulevat kuitenkin jossakin kohtaa vastaan.

– Joskus kun saataisiin muutaman harrastajateatterin kesken pooli aikaiseksi. Tuotettaisiin prokkis, jota voitaisiin viedä ristiin paikkakunnalta toiselle ja sillä tavalla uusia ensi-iltoja saataisiin eri paikkakunnille enemmän, pohtii Pöntinen resurssien venyttämisen mahdollisuuksia.