Viimeinen este kilpailukykysopimuksen tieltä poistumassa – hoitajat empivät vielä

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKO:n puheenjohtaja Olli Luukkainen uskoo kunta-alan järjestöjen ja hallituksen pääsevän yhteisymmärrykseen kilpailukykysopimuksesta lähipäivinä.

politiikka
Olli Luukkainen
JUKO:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.Yle

Kunta-alan ja hallituksen kiistassa kilpailukykysopimuksen vaikutuksista kuntatalouteen on syntymässä sopu.

JUKO:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kertoo, että järjestöjen ja hallituksen tämänpäiväisissä neuvotteluissa on tarkennettu laskelmia sopimuksen vaikutuksista kuntatalouteen.

Laskelmia tarkennetaan vielä tämän päivän aikana. Sen jälkeen järjestöt käyvät laskelmia läpi ja tekevät päätöksiä niiden pohjalta, Luukkainen kertoo.

– Asia ratkeaa tässä ihan lähiaikoina. Hyvät mahdollisuudet on, että maanantaina on valmius panna nimet paperehin, tai hyvin pian sen jälkeen, sanoo Luukkainen.

Luukkaisen mukaan kiistaa hallituksen suuntaan ei enää ole. Luvut ovat eläneet kahden viikon aikana, mutta nyt niille on saavutettu yhteinen tietopohja, Luukkainen toteaa.

Budjettiriihen alla kuntajärjestöjen näkemys oli, että kilpailukykysopimus merkitsisi kunnille vajaan sadan miljoonan euron lisäleikkauksia. Järjestöt vaativat leikkauksista luopumista ehtona sopimuksen allekrijoittamiselle.

Kuntatyönantajien Jalonen: Nyt kilpailukykysopimus toimeen

Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen on huojentunut kilpailukykysopimusta koskeneiden kiistojen ratkeamisesta. Jalosen mukaan tärkeätä on nyt, että kilpailukykysopimus alkaa vaikuttaa ja sen kautta saadaan talouskasvua, työpaikkoja ja verotuloja.

– Se vaikuttaa aivan keskeisesti myöskin kuntatalouden tilanteeseen ja nyt tietysti täytyy tehdä töitä sen eteen, että päästään positiivisen talouskasvun uralle, sanoo Jalonen.

SuPer vaatii työpaikkojen säilymistä

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin perjantaina iltapäivällä lähettämässä tiedotteessa puheenjohtaja Silja Paavola toteaa, että kilpailukykysopimus ei ole vielä valmis allekirjoitettavaksi. Hoitajia hiertävät budjettiesityksen leikkaukset vanhustenhoitoon, joiden järjestö arvioisi johtavan tuhansien hoitajien henkilöstövähennyksiin.

Paavolan mukaan pelkkä suullinen lupaus työpaikkojen säilymisestä ei riitä.

_* Juttua päivitetty klo 18:08, lisätty SuPerin kommentit. _