Helsingin päättäjät: Guggenheim-näytelmä on nyt nähty

Helsingin suurimpien valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat valmiita hautaamaan Guggenheim-hankkeen, vaikka apulaiskaupunginjohtaja olisi vielä valmis odottamaan. Muun muassa vihreät ja kokoomus peräänkuuluttivat valtiolta vahvaa tukea hankkeelle.

Kotimaa
Helsingin Guggenheimin arkkitehtuurikilpailun voittajapienoismalli.
Helsingin Guggenheimin arkkitehtuurikilpailun voittajapienoismalli.AOP

Hallituksen budjettineuvotteluissa ei tiettävästi edes keskusteltu valtion tuesta museolle. Edeltäkäsin oli hahmoteltu, että valtiolta voisi irrota hankkeelle noin 40 miljoonan euron tuki.

Helsingin apulaiskaupunginjohtajan Ritva Viljasen mukaan tarkentavia keskusteluja valtion kanssa aiotaan vielä käydä, ja kaikki vaihtoehdot museon rahoittamiseksi tutkitaan.

Kaupunki ei ole asettanut takarajaa Guggenheim-hankkeelle, eikä sille varatulle tontillekaan ole ilmaantunut muita ottajia.

Helsingin suurimpien valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat sitä mieltä, että hanke voitaisiin jo siirtää arkistoon – ellei jostakin löydy sille yllätysmaksaja.

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lasse Männistö, joko Guggenheim-näytelmä on nähty?

Kyllä se tällä erää on nähty. Kokoomuksen kanta on ollut, että Guggenheim on erittäin voimakkaasti kansallinen hanke. Siihen olisi tarvittu erittäin vahva valtion sitoutuminen ja myös yksityistä rahoitusta.

Jos jostain yllättäen rahoitusta löytyy, Helsinki on velvoitettu miettimään hanketta uudelleen.

Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Otso Kivekäs, uskotko, että museo tulee Helsinkiin?

Ei näytä olevan tulossa. Vihreiden lähtökohta on ollut, että pelkillä Helsingin rahoilla sitä ei tehdä, vaan valtion rahoitus on tarpeen. Hallituksen terveiset kuulostivat siltä, että rahaa ei tule ja piste.

Minähän en siitä (hankkeen kuoppaamisesta) päätä, eli jos yllättäen jostain rahoitus löytyy, siitä voidaan jälleen keskustella.

SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Osku Pajamäki, joko Guggenheim-hanke voidaan unohtaa?

Henkilökohtaisesti olen ollut valmis unohtamaan projektin jo aikaisemmin. Se, jos valtiolta olisi tullut arvonlisäveron verran noin 40 miljoonaa euroa, ei olisi ratkaissut hanketta suuntaan tai toiseen. Käytännössä museo olisi edelleen ollut lähes täysin kaupungin kustannettava.

Nykyisellä rahoitusmallilla en voi sitä missään tapauksessa tukea.

Uskon, että Viljanen vain tekee apulaiskaupunginjohtajan työtään ja on varovainen sen suhteen, milloin sanotaan lopullinen ei.