Syrjälän maitotilalla lähdettiin huojentuneena iltalypsylle

Vaikka maatalouden kriisipaketti on riittämätön ratkomaan maatilojen ongelmia, se on silti otettu monilla tiloilla huojentuneena vastaan. Ähtäriläinen maidontuottaja Jenna Syrjälä iloitsee muun muassa siitä, että valtio tarjoaa tiloille apua maksuvalmiuden ylläpitämiseksi.

Kotimaa
Kolmilapsinen Jenna ja Aki Syrjälän perhe asuu Ähtärissä Rämälän kylällä. Syrjälöillä on maitotila.
Kolmilapsinen Jenna ja Aki Syrjälän perhe asuu Ähtärissä Rämälän kylällä. Syrjälöillä on maitotila. Pasi Takkunen/Yle

Ähtäriläisellä Pamauksen maitotilalla lähdettiin perjantaina huojentuneena iltalypsylle. Vaikka hallituksen 50 miljoonan euron kriisipaketti maataloudelle ei ratko kaikkia ongelmia, se sai maidontuottaja Jenna Syrjälän huokaisemaan helpotuksesta.

– Kyllä se tuntuu siltä, että hallitus huomioi maataloustuottajien ahdingon ja on ottanut todesta ja tutustunut siihen tilanteeseen, joka nyt on meneillään. Täytyy kyllä sanoa, että olen ihan tyytyväinen siihen, että tilanne on huomioitu, nuori maidontuottaja Jenna Syrjälä toteaa ja muistuttaa samaan hengenvetoon kokonaisuudesta.

– Tämä ei toki voi millään kattaa kaikkea sitä, mitä maatiloilla menetetään huonojen tuottajahintojen ja vakavien markkinavaikeuksien vuoksi, mutta kriisipaketti on kuitenkin selkeä ja todella tervetullut huomiointi, Jenna Syrjälä jatkaa.

Maksuvalmiuden tukemisesta pitkäaikaista apua

Kriisipaketti on suuruudeltaan 50 miljoonaa euroa. Paketti sisältää myös ratkaisuja, joilla tuetaan viljelijöiden jaksamista ja parannetaan viljelijöiden maksuvalmiutta. Jenna Syrjälä iloitsee erityisesti tilojen maksuvalmiuden avittamisesta, vaikka nuo ratkaisut eivät suoraan toisi lisärahaa tilalle.

– Sekin tekee jo paljon, jos on mahdollista esimerkiksi siirtää lainojen lyhennyksiä nykyistä enemmän tai saada valtion takaamaa maksuvalmiuslainaa sellaiselle tilalle, jolla normaalisti menee hyvin ja on tuottava, mutta joka nyt on syvässä kassakriisissä nykyisen tuottajahintatason kanssa.

Lomalle ei uskalleta lähteä – tai ei ole varaa

Jenna Syrjälä toivoo niin ikään, että kriisipaketin jaksamista tukevat toimet vahvistaisivat lomituspalveluja.

– Nykyisessä tilanteessa jaksaminen on todella kovilla. Tiloilla on paljon uupumusta, eikä uskalleta ottaa lomaa tai ei ole varaa pitää lomaa.

Kolmikymppiset Jenna ja Aki Syrjälä tuottavat maitoa Ähtärin Rämälässä Etelä-Pohjanmaalla. He ovat viime vuosina kasvattaneet huomattavasti tilaansa ja karjamäärää sekä investoineet uuteen navettaan. Jenna Syrjälä toimii MTK:n johtokunnan jäsenenä.