Pekka Hyysalo kannustaa jälleen liikkumaan Aurajoen rantaan

Kolmannen kerran järjestettävä FightBack Run juostaan Turun keskustassa lauantaina. Lasketteluonnettomuudessa vuonna 2010 vakavasti loukkaantuneen Pekka Hyysalon tavoite on juosta yli kymmenen kilometrin lenkki.

Pekka Hyysalo
Pekka Hyysalo
Pekka HyysaloYle

Aurajoen rantaan odotetaan jopa paria tuhatta liikkujaa kannustamaan ja juoksemaan Pekka Hyysalon rinnalla. Hänen tavoitteenaan on vuosittain tuplata juoksulenkin pituus.

Tänä vuonna FightBack Runin matkoina ovat alkuperäinen 2,6 kilometriä, viimevuotinen 5,2 kilometriä sekä tämä tuplattuna eli 10,4 kilometriä

Huhtikuussa 2010 freestylehiihtäjä Pekka Hyysalon päivän viimeinen lasku päättyi vakavaan loukkaantumiseen. Lääkärien ennuste toipumisesta oli huono, mutta Hyysalon sisukas kuntoutuminen yllätti niin asiantuntijat kuin perheenkin. Vain kuusi kuukautta loukkaantumisen jälkeen hän käveli jälleen.

Tähän mennessä kerätyillä varoilla FightBack-projekti on kuluneen vuoden aikana ottanut huiman harppauksen eteenpäin. Maaliskuussa Turkuun avattu FightBack Empowering -tila mahdollistaa hyvät puitteet päävamman saaneiden kuntoutukselle. Tämän vuoden tapahtumassa kerätyillä varoilla mahdollistetaan tilan toiminta ja siellä tapahtuvan kuntoutuksen maksuttomuus sitä tarvitseville.

Lokakuussa saa ensi-iltansa Pekka Hyysalon kuntoutumisesta kertova dokumentti New Run.

Tapahtumassa voi osallistua myös Turun kaupungin syyskuun kestävään Koko Turku liikkuu -kampanjaan, jossa tavoitteena on kerätä kilometrejä maasta kuuhun, eli noin 384 000 kilometriä.

Juoksutapahtuma vaikuttaa myös Turun keskustan liikenteeseen molemmin puolin Aurajokea.