Turkki lähetti lisää tankkeja Syyriaan, kapinalliset valtasivat kyliä Isisiltä

Kapinalliset ja tarkkailujärjestö sanovat, että äärijärjestöltä on vallattu alaa Turkin rajan tuntumassa. Samaan aikaan Turkin armeija on aloittanut uuden hyökkäyksen Syyrian puolella.

Turkki
Panssarivaunu, sotilas vilkuttaa avoimesta luukusta. takana tulee toinen samanlainen vaunu.
Turkin joukkoja palaamassa viikko sitten Syyriasta, missä Turkki oli aloittanut hyökkäyksen Isisiä ja kurditaistelijoita vastaan.Sedat Suna / EPA

Turkki on lähettänyt lisää tankkeja Pohjois-Syyriaan. Kymmenet tankit ja muut sotilasajoneuvot ylittivät lauantaina rajan lähellä turkkilaista Kilisin kaupunkia tukenaan tykistö, joka iski äärijärjestö Isisin asemiin alueella, kertoo turkkilainen media.

Tankkien kerrotaan edenneen syyrialaiseen al-Rain pikkukaupunkiin, jota ovat viime kuukausina hallinneet väliin Turkin tukemat syyrialaiskapinalliset, väliin Isis. Tällä hetkellä kaupunki on kapinallisten hallussa.

Alueelta on viitisenkymmentä kilometriä matkaa Jarablusin rajakaupunkiin, josta Turkin Syyria-operaatio "Eufratin kilpi" viime viikolla alkoi.

Uutistoimisto Reutersille puhunut kapinalliskomentaja sanoo, että kapinallisten tavoitteena on nyt edetä al-Raista itään Jarablusiin päin ja lisätä näin painetta Isisiä vastaan kahdesta eri suunnasta.

Kapinalliset valtasivat kyliä Isisiltä

Samaan aikaan syyrialaiskapinalliset sanovat vallanneensa Isisiltä useita kyliä idempänä Turkin rajan tuntumassa.

Asiasta kertoo Vapaan Syyrian armeijaan (FSA) kuuluva niin sanottu Hamzan ryhmittymä. Se sanoo vallanneensa Arab Ezzan kylän noin 30 kilometrin päässä Jarablusista. Turkin armeija teki alueella ilmaiskuja perjantaina.

Toinen lähde kertoo uutistoimisto Reutersin mukaan, että muut FSA:n kanssa taistelevat ryhmittymät olisivat vallanneet läheiset Fursanin, Lilawan, Kinon ja Najman kylät.

Myös oppositiomielinen tarkkailujärjestö Syrian Observatory for Human Rights sanoo, että kapinalliset ovat saaneet hallintaansa useita kyliä, osan niistä Jarablusin lähellä.

Myös kurdit Turkin operaation kohteena

Turkin operaatio "Eufratin kilpi" on jatkunut nyt puolitoista viikkoa. Operaatiossa Turkin lentokoneet ja panssarit ovat antaneet tukea Vapaan Syyrian armeijan kapinallisille kylien ja kaupunkien valtaamisessa.

Heti alkuun kapinalliset valtasivat Jarablusin kaupungin Isisin taistelijoilta. Sen jälkeen joukot ovat edenneet alueille, jotka ovat olleet Yhdysvaltain tukemien kurdijoukkojen hallinnassa.

Turkin Nato-liittolainen Yhdysvallat on ollut huolissaan, ettei Turkin operaation pääasiallisena kohteena ole Isis vaan nimenomaan kurdijoukot, joiden alueen laajenemista rajoillaan Turkki pelkää.

Lähteet: Reuters