Suomen maailmanperintökohteet tiivistävät yhteistyötään

Suomessa on seitsemän maailmanperintökohdetta. Kohteet ovat perustaneet oman yhdistyksen, jonka tarkoituksena on jakaa hyviä käytäntöjä mutta myös järjestää koulutuksia. Merenkurkun maailmanperintökohteen kymmenenvuotista historiaa on juhlittu tänään Mustasaaressa.

maailmanperintökohteet
Mustasaaren Björköby.
Antti Haavisto / Yle

Suomalaiset maailmanperintökohteet ovat saaneet oman yhdistyksensä. Yhdistys perustettiin tänään Merenkurkun maailmanperintöalueen kymmenvuotis-juhlallisuuksien yhteydessä. Unescon maailmanperintökohteita on Suomessa seitsemän ja vaikka ne eroavatkin toistaan paljon, yhteistyöstä uskotaan olevan hyötyä.

Merenkurkun maailmanperintökohteen 10-vuotisjuhlia vietettiin Mustasaaren kulttuuritalolla.
Merenkurkun maailmanperintökohteen 10-vuotisjuhlia vietettiin Mustasaaren kulttuuritalolla.Anna Wikman/Yle

Yhdistyksen perustamiskokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Merenkurkun maailmanperintökohteessa työskentelevä, vs. maailmanperintökoordinaattori Kari Hallantie Metsähallituksesta.

– Ollaanhan me jo tiedotuksessa tehty ennenkin yhteistyötä ja meillä on ollut yhteinen esite ja matkamessuillakin on oltu yhdessä. Koulutustoimintaa suunnitellaan ja kaikkia hyviä käytäntöjä jaetaan toisille, kertoo Hallantie.

Suomen maailmanperintökohteiden yhdistyksen puheenjohtaja on tuttu mies Merenkurkusta, Metsähallituksen vs. maailmanperintökoordinaattori Kari Hallantie.
Suomen maailmanperintökohteiden yhdistyksen puheenjohtaja on tuttu mies Merenkurkusta, Metsähallituksen vs. maailmanperintökoordinaattori Kari Hallantie.Anna WikmanYle

Maailmanperintökohteita Suomessa ovat: Suomenlinna, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Sammallahdenmäki, Struven ketju ja Merenkurkun saaristo. Merenkurkun saaristo on ainut luonnonperintökohde, muut ovat kulttuurikohteita.

– Loppujen lopuksi se kävijäkokemus on aika samantyyppinen vaikka on kulttuuriperintökohde tai luonnonperintökohde. Suomenlinnassa on paljon luontoa ja Merenkurkussa on paljon kulttuuria. Kävijöiden tarpeet ovat samat, tietää Hallantie.

Maailmanperintökohteiden yhdistys suunnittelee yhteistä metodia kävijätutkimusten tekemiseen.

Tyrni toi voiton kirjoituskilpailussa

Maailmanperintökohteen juhlavuoden kunniaksi järjestettiin kirjoituskilpailu ja voittajan valitsi kirjailija Antti Tuuri. Minun maailmanperintöni -kirjoituskilpailun voitti nykyään Torniossa asuva Jaana Louko. Hänelle Merenkurkku on edelleen tärkeä.

Minun maailmanperintöni -kirjoituskilpailun voittaja Jaana Louko.
Minun maailmanperintöni -kirjoituskilpailun voittaja Jaana Louko.Anna Wikman/Yle

Louko on syntyisin Ylistarosta ja opiskeluaikanaan hän teki progradunsa Merenkurkun saaristossa, tyrnistä. Loukon kirjoitelma palauttaa mieliin nämä ajat ja maisemat, jotka ovat tehneet häneen lähtemättömän vaikutuksen. Kun kysyn Loukolta, mikä Merenkurkusta kulkee aina mukana, vastaus tulee nopeasti.

– Svedjehamnin satama ja ne aitat, punaiset aitat. Ja olen aina tykännyt kivistä, nauraa Louko.