Kuolinvuoteellaan Lempi yrittää kertoa jotain pitkään vaiettua ja salattua aikuiselle pojalleen. Voimat ja aika loppuvat kesken. Vuosikymmeniä piiloteltu totuus paljastuu perunkirjoituksessa: poika ei olekaan sen isän poika kuin on aina luullut, vaan venäläisen sotavangin poika.
Kukaan ei tunnu muistavan mitään. Ira Vihreälehdolla on vain vanha valokuva hevoskärryillä seisovasta miehestä vuodelta 1943 kun hän aloittaa salapoliisityön löytääkseen isälleen isän ja itselleen isoisän.
Vankileirejä ja DNA-testejä
Selvittäminen alkaa Ilmatieteen laitokselta. Säätiedot auttavat valokuvan ajankohdan päättelyssä.
– Keräsin tietoa suomalaisista ja venäläisistä arkistoista. Päälähteeni oli Suomessa Kansallisarkisto. Tein tiedusteluja muun muassa Viroon ja Ruotsiin ja eniten Venäjälle. Olen myös käynyt katsomassa Suomessa sijainneita vankileirien paikkoja.
Sukuselvitysten tekemistä helpottivat uuden menetelmät.
– Sukututkimus on muuttunut valtavasti. Materiaalia on jo paljon digitoituna. Voit tehdä etsintää kannettavan tietokoneen äärellä, eikä tarvitse edes lähteä kotoa mihinkään. Voit tehdä hakuja.
– Facebookissa sekä venäläisessä sosiaalisen median palvelussa, VKontaktessa, on koko sosiaalinen maailma, mistä löytyy ihmisten jälkeläisiä niin Venäjältä kuin Suomestakin.
Ira Vihreälehto teetti myös DNA-testin. Sen voi tilata internetistä. Itse otettu sylkinäyte analysoidaan laboratoriossa Yhdysvalloissa. Vastaus kertoo, missä asuu saman geeniperimän omaavia henkilöitä.
– Antoisinta oli kuitenkin aikalaisten tapaaminen. Heitä ei ollut enää monta elossa.
Paljastukset eivät aina ole mukavaa kuultavaa
Ira Vihreälehto muistuttaa, että sukua tutkiessa pitää olla valmis myös huonoihin uutisiin ja siihen, ettei kaikki tieto ole mukavaa kuultavaa.
– Jos tutkit sota-aikana eläneen ihmisen tarinaa, saatat törmätä pahuuteen, raiskauksiin, tappamiseen. Kohtaat vankileirejä, kohtaat ihmisten hyväksikäyttöä. Voi selvitä, että isoisäsi oli suuri sotilas tai tappanut ihmisiä ja toiminut vankileirillä johtajana.
– Ei löydykään haavekuva, mitä toivoo, vaan löytyykin se mitä pelkää.
Jos tutkit sota-aikana eläneen ihmisen tarinaa, saatat törmätä pahuuteen, raiskauksiin, tappamiseen.
Ira Vihreälehto
Neuvostosotavankien suhteista suomalaisnaisten kanssa ei ole paljon tietoa saatavilla. Kanssakäyminen oli kiellettyä ja paheksuttua. Suhteista syntyi arviolta 200 lasta. Äidille se oli häpeä ja asia pyrittiin salaamaan.
Isoisänsä kohtaloa selvittäessään Ira Vihreälehto huomasi, että moni haluaa säilyttää tarinan mieluummin kuin kertoa totuuden. Sitä hän ei voi ymmärtää, että mummi jätti kertomatta sotavanki-isästä pojalleen, vaikka tiesi kuolevansa, ja että totuus tulee kuitenkin ilmi.
– Se on ollut isälleni vaikeaa ja hän on katkera äidilleen. Ehkä vain toinen isätön tai äiditön voi ymmärtää, millaista on elää ilman tietoja vanhemmistaan, kun identiteetistä puuttuu palasia. Mielestäni lapsella on oikeus tietää vanhemmistaan ja perimästään.
Muistojen tallentamisella kiire
Suomalaiset ottivat jatkosodan aikana runsas 60 000 neuvostosotavankia. Heitä oli sijoitettuna etenkin maatiloille. Sotavankien historiaa tulisi Vihreälehdon mielestä tutkia paljon enemmän.
– Toivon todella, että aiheeseen tartuttaisiin, koska sillä on vähän kiire. Toivon, että ihmiset rohkaistuisivat kysymään, onko heidän sukunsa maatiloilla ollut venäläisiä sotavankeja töissä. Tiedot kannattaisi kirjata ennen kuin on liian myöhäistä.
Tiedot kannattaisi kirjata ennen kuin on liian myöhäistä.
Ira Vihreälehto
Tamperelainen Ira Vihreälehto kertoo isoisänsä etsimisestä sekä sukututkimuksesta keskiviikkona ilmestyvässä kirjassaan Tuntematon sotavanki -–venäläistä isoisääni etsimässä. Hän on koulutukseltaan historianopettaja ja työskentelee erityisasiantuntijana Suomen kulttuuriperintökasvatuksen seurassa.
Salapoliisityö isoisän jäljittämiseksi on kestänyt kaksi vuotta. Se jatkuu yhä, vaikka Ira uskoo tunnistaneensa hevoskärryjen päällä seisseen miehen 23-vuotiaaksi, Neuvostoliittoon palautetuksi Heikiksi, isoisäkseen.
– Etsintä jatkuu. Isäni haluaisi löytää isänsä sukulaisen. Ja vielä parempi olisi, jos sukulainen tietäisi, minne isoisä on haudattu. Isä haluaisi käydä haudalla.
– Olemme ahneita. Tietysti haluaisimme tietää, mitä hänelle tapahtui sodan jälkeen. Hanskat eivät ole vielä tipahtamassa maahan.