1. yle.fi
  2. Uutiset

Kulttuurivieras, elokuvaohjaaja Selma Vilhunen: On vaikeaa olla loistava vanhempi, jos pelkää romahtamista koko ajan

Elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Selma Vilhusen mielestä ihmiset pärjäisivät paremmin ja perheet olisivat onnellisempia, jos perusasioiden puolesta ei tarvitsisi pelätä. On tärkeää nähdä ihminen vaikean tilanteen takana, sanoo Vilhunen. Tapaamme joka sunnuntai kulttuurivieraan, jolla on ajankohtaista asiaa.

Selma Vilhunen
Selma Vilhunen
Selma VilhunenTiina Jutila / Yle

Arkiset stereotypiat ovat Selma Vilhusen mielestä ajattelun pölyä, jota pitää koko ajan pudistella.

Yksinkertaistetut, lokeroivat käsitykset esimerkiksi köyhyydestä, yksinhuoltajuudesta tai sukupuolesta kaventavat ihmistä. Niissä nähdään ihmisestä vain yksi puoli, vaikka jokaisella on tarve olla kokonainen henkilö ja tulla nähdyksi sellaisena.

Yksi helppo leima ihmiseen lyötäväksi on isättömyys. Sitä on kuitenkin monenlaista ja se vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Vilhunen menetti oman isänsä vauvaiässä.

Isätön on myös Vilhusen ensimmäisen näytelmäelokuvan Tyttö nimeltä Varpu päähenkilö. Kaksitoistavuotias tyttö karkaa Ouluun etsimään isäänsä, jota hän ei ole koskaan tavannut. Vilhunen on etsinyt omaa isäänsä toisten muistoista ja isän kirjoittamista kirjeistä.

– On hyvä, että meillä on aina pidetty yhteyttä isän sukuun. Side olisi voinut katketa. Jäin kuitenkin kaipaamaan ihan tavallista tietoa tästä ihmisestä, anekdootteja, hyväntuulisia muistoja.

Vilhusen isästä puhuminen on ollut monelle läheiselle vaikeaa, sillä isä teki itsemurhan.

– Hänen poismenonsa on ollut niin surullinen ja vaikea asia monelle, että muistelu ei ole ollut helppoa. Minulle on kuitenkin jo pienenä kerrottu, mitä tapahtui. Olen saanut kerrytettyä hänestä tietoa elämäni varrella. Se on tärkeää omien juurien kasvattelua.

_Tyttö nimeltä Varpu_ssa äiti ei puhu isästä, mutta se ei estä lasta kaipaamasta tätä. Monessa perheessä toinen vanhemmista muuttuu esimerkiksi eron myötä epähenkilöksi, josta puhutaan vain ikävään sävyyn tai josta vaietaan. Siinä kiistetään samalla osa lapsesta.

Selma Vilhunen
Selma VilhunenTiina jutila / Yle

Ei riitä, että yksi ihminen määrittelee sinut ja maailman

Läsnäolevan vanhemman pitäisi Vilhusen mielestä kestää se, että lapsi haluaa tuntea myös poissaolevan vanhemman. Kyse ei ole epäluottamuslauseesta.

Vilhunen muistaa hyvin, kuinka nuorempana halusi jossain vaiheessa haastaa kaikki läsnäolevan äitinsä näkemykset.

– Vaikka se aikuinen, jonka kanssa lapsi elää, olisi miten erinomainen tahansa, niin siinä kuviossa valtaosan ajasta yksi ihminen määrittelee maailmaa. Hän kertoo, minkä värinen on taivas ja minkä värinen maa. Jossain vaiheessa lapsi haluaa toisen mielipiteen, jos hän on tullut nähdyksi vain tämän yhden ihmisen silmin.

Ihminen haluaa tavalla tai toisella tietää kuka on ja mistä on tullut. Joillekin se on poissaolevan biologisen vanhemman kaipuuta, toisille jotain muuta. Perheet ovat erilaisia ja ihmisten tarpeet samoin. Myös vanhemmat voivat päätyä ikävöimään lapsiaan.

Yksinhuoltajaperhe on edelleen useimmiten äidin ja lasten muodostama yksikkö. Moni isä jää kaipaamaan lapsiarkea parisuhteen päättyessä.

– Niin kauan kuin naiset tekevät tutkitusti isomman osan kotitöistä ja hoitavat lapsia enemmän kuin isät, on loogista, että äiti on lähihuoltaja. Lapsi menee sen kanssa, jonka kanssa on enemmän ollut.

Ihmisten pitäisi olla armollisempia itselleen ja muille

Selma Vilhunen näkee tässä ajassa paljon ihmisiä, joiden voimat ovat todella vähissä. Vaikka kuinka yrittää, niin elämä on penneistä kiinni ja sitä voi suunnitella korkeintaan kuukauden sykleissä. Se tekee kireäksi ja saa vanhemmat katsomaan lastensa ohi.

– Elämän ennustettavuus ja sen tuoma turva puuttuu tosi monelta. On vaikeaa tehdä muutoksia arjessa, jos kaikki aika menee siihen, että yrittää saada töitä, eikä saa. Yrittää saada vuokraa maksettua, eikä saa. Yrittää saada ruokaa ostettua, muttei saa. Jos ei ole rahaa edes mennä bussilla mihinkään, niiin ole siinä sitten hyvä ihminen ja virikkeellinen vanhempi.

Vanhemmuus on epäonnistumisen sietämistä myös silloin, kun kaikki puhti ei mene perusasioiden miettiseen. Vähintään kerran viikossa päivystävä dosentti kertoo mediassa, miten lukuisin eri tavoin voit traumatisoida lapsesi. Kaikilla on mielipide vanhemmuudesta, etenkin toisten ihmisten vanhemmuudesta.

Asiantuntemuksen ja tutkimuksen lisääntyminen on kyllä hyvä juttu. Se on lisännyt merkittävästi lasten hyvinvointia.

– Uskon, että lapset saavat nykyisin keskimäärin enemmän ymmärrystä, huomiota ja rakkautta osakseen kuin 1970-luvulla. Siitä on hyötyä, että tiedetään jotain kasvun ja kehityksen psykologiasta.

Asialla on myös kääntöpuoli.

– Se on ylisuorittaminen ja putoamisen pelko. Vanhemmat alkavat vahtia jokaista liikahdusta. Pelätään, että lapsesta tulee vääjäämättä jotain ei-yhteiskuntakelpoista, jos yksi harrastus tai joku muu juttu menee vähänkään väärinpäin.

Vilhunen toivoo, että ihmiset olisivat armollisempia itselleen ja armollisempia muille. Jos asiat menevät pieleen, voi aloittaa alusta, ja aina voi yrittää olla hyvä.

– Me olemme kaikki vajavaisia ja sen asian kanssa voisi olla jotenkin enemmän rauhassa. Olennaista on se, että voi tunnistaa ja tunnustaa tekemänsä virheet, ottaa vastaan palautetta ja pyytää anteeksi. Ja oppia läpi elämän.

Vilhusen ensimmäisessä näytelmäelokuvassa Tyttö nimeltä Varpu juuri tämä on yksi keskeisistä teemoista_._ Elokuvassa 12-vuotiaan Varpun yksinhuoltajaäiti on hankalassa elämäntilanteessa ilman turvaverkkoa. Se kovettaa.

– Hän ei ole loputtoman epätasapainoinen, mutta hänen voimansa ovat vähissä. Sellaisessa tilanteessa ihmiset saattavat käyttäytyä huonosti. Kun Varpun äidillä on heikko vaihe elämässä, hän suhtautuu aika ankarasti myös muihin ihmisiin. Muiden heikkous ärsyttää häntä.

Selma Vilhunen
Selma Vilhunen tiina Jutila / Yle

Elokuva-alalla vielä pitkä matka tasa-arvoon

Jos perhepolitiikassa normi on yhä äidin ympärillä pyörivä ydinperhe, on elokuva-alalla normi puolestaan mies.

Kun Selma Vilhunen sai Oscar-ehdokkuuden käsikirjoittaja Kirsikka Saaren kanssa lyhytelokuvasta Pitääkö mun kaikki hoitaa? , iloitsi iltapäivälehti suomalaisäitien menestyksestä.

Moni naiskollega maksaa sukupuolestaan vielä enemmän: elokuville on vaikea saada rahoitusta. Vilhusen mukaan moni hanke tyrmätään jo ennen hakuprosessia. Niin käy sekä naisille että miehille.

– Ei jää mustaa valkoiselle, kun sanotaan jo etukäteen, että älä suotta hae, et saa kuitenkaan tähän rahaa. Tilastoihin kirjataan vain ne hankkeet, joista on jätetty tuotantotukihakemus.

Paperilla näyttää siltä, että päätökset on tehty suhteessa hakemuksiin.

– Monen elokuvan kehitys kuitenkin katkeaa, kun joko elokuvasäätiö tai muu merkittävä taho vetäytyy hankkeesta, ei suinkaan siksi, että tekijät olisivat päättäneet keskeyttää oman hankkeensa edistämisen.

Vilhunen uskoo, että näiden hankkeiden joukossa on todella iso joukko lahjakkaiden naispuolisten ohjaajien, tuottajien ja käsikirjoittajien teoksia.

– Kyllä se herättää kysymyksiä, että Suomen elokuvaohjaajaliitto SELOn jäsenistä noin 40 prosenttia on naisia, mutta valmiista elokuvista naisten ohjaamia on alle 20 prosenttia. Näytelmäelokuvissa, jotka saavat suurimmat tuotantotuet, on naisten osuus on vielä pienempi.

Suomessa elokuva-alan epätasa-arvoa selvittävä tutkimus käynnistyi vasta keväällä. Vilhunen toivoo sen tuovan työkaluja tilanteen kohentamiseen. Jotain jo tiedetään tilastoista.

– Vuosina 2005–2014 esikoiselokuvaansa on päässyt ohjaamaan 45 miestä ja 12 naista. Alle 30-vuotiaita esikoisohjaajanaisia ei ole lainkaan.

Vilhunen kiittelee vanhempia kollegojaan siitä, että elokuvateollisuudessa työskentelee koko ajan enemmän naisia.

– Ei nykyinen tilanne ole kaasuuntunut itsestään jostain. Nykyinen tasa-arvon aste on seurausta siitä, että 1970-luvulta lähtien naispuoliset elokuvantekijät ovat räyhänneet ihan saatanasti joka välissä ja panneet itsensä alttiiksi. He ovat käyttäneet hirveän määrän energiaa siihen, että seuraavilla sukupolvilla olisi vähän paremmin.

Selma Vilhunen
Selma VilhunenTiina Jutila / Yle

Sukupuoli on vain yksi kerros ihmisestä

Tasaveroisuuteen on Vilhusen mielestä silti vielä pitkä matka. Hän haluaisi vakavaan pohdintaan sen, pitäisikö elokuvan tuissa ottaa käyttöön kiintiö.

– Kaikki muut keinot ovat todella, todella hitaita ja ongelma on syvällä rakenteissa, tiedostamattomissa asenteissa ja kirjoittamattomissa säännöissä.

Monet elokuva-alalla työskentelevät naiset ovat ehdottaneet Suomeen Ruotsin mallia, joka on Vilhusenkin mieleen. Siellä elokuvainstituutin toimintasuunnitelmaan on kirjoitettu tasa-arvotavoite, ja naisten osuutta rahoituspäätöksissä pyritään tietoisesti nostamaan.

– Täällä kuulee joskus puhuttavan Ruotsin mallista kauhunsekaisin väristyksin, että kamalaa, kun siellä annetaan huonoille elokuville rahaa vain siksi, että ne ovat naisten tekemiä. Ei se niin ole, vaan se on aktiivinen tahtotila, jossa pyritään korjaamaan vinoutumaa rahoituspäätöksissä.

Minimitoimenpiteenä Vilhunen kirjaisi tasa-arvo-ohjelman elokuvasäätiön sääntöihin.

– Kyllä se olisi tervetullut myös Yleisradion yhteistuotantotoimintaan.

Vilhusta ärsyttää se, että naisohjaajalta kysellään, miksi hänen elokuvissaan on niin keskeisiä naisrooleja. Ei miehiltäkään kysellä, miksi he kertovat miesten tarinoita. Ihmisyys on se, mikä Vilhusta kiinnostaa. Naisissa ja miehissä on enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja.

– Olen tehnyt ja teen elokuvia tytöistä, pojista, naisista ja miehistä. Sukupuoli on ihmisessä vain yksi kerrostuma. Nyt mielessäni muhii yksi herkullinen miestarina. Sormet oikein syyhyävät päästä pöyhimään, mitä kaikkea mies voi olla. On lukemattomia eri tapoja olla mies. Ihan samoin kuin on lukemattomia tapoja olla nainen.

Grafiikka
Lue seuraavaksi