Niinistö yrittäjien juhlassa: Vakaudella on hintansa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti vakaan yhteiskunnan merkitystä Suomen Yrittäjien 20-vuotisjuhlassa. Niinistön mukaan vakaissa maissa myös verotus on yleensä korkeampaa kuin muualla.

talous
Sauli Niinistö puhuu eduskunnassa.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Petteri Paalasmaa / AOP

Presidentti Niinistö luonnehti Suomessa olevan taipumusta vaipua synkkyyteen. Hän kuitenkin korosti suomalaisen yhteiskunnan hyviä puolia ja muun muassa sitä, että Suomi sijoittuu parhaaseen kymmenikköön ”lähes kaikilla listoilla, joilla mitataan jotain hyvää”.

Niinistö mainitsi muun muassa Suomen sijoittumisen viidenneksi maailman luovimpien maiden joukossa ja kuudenneksi ihmisten onnellisuuden vertailussa. Presidentin mukaan Suomessa on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia.

Hän korosti Suomen yhteiskunnan vakautta ja ”kansan eheyttä”.

– Tällä on hintansa. Yleensä siellä, missä on vakaa yhteiskunta, myös verotus tapaa olla korkeaa, Niinistö sanoi.

Hän kuitenkin tähdensi, että "siitä huolimatta julkisten menojen ei pidä olla 60 prosenttia bruttokansatuotteesta".

Yrittäjien toimitusjohtajan tehtävästä vast´ikään väistynyt Jussi Järventaus oli presidentin kanssa samoilla linjoilla.

– Yrittäjän kannalta verotuksen kannustavuus on säilynyt kohtalaisena ja parantunut, hän muotoili.

Niinistö puhui Suomen Yrittäjät –järjestön 20-vuotisjuhlassa Finlandia-talossa.

Nykyisen yrittäjäjärjestön edeltäjien juuret yltävät 1800-luvulle, jolloin se toimi Pienteollisuuden keskusliiton nimisenä. Suomen Yrittäjäin Keskusliitto toimi 1930-luvulla. Suomen Yrittäjät edustaa nyt yli 115000 jäsenyritystä.