Kaupallisuus ei ole kirosana Helsingin taidemessuilla – espanjalaisgalleristi luottaa Tom of Finlandin menekkiin

Messut ovat monille gallerioille yhä merkittävämpi keino solmia kontakteja ja myydä teoksia. Samalla ne voivat olla näytteilleasettajan painajainen.

kulttuuri
Espacio Mínimon galleristit Luis Valverde Espejo ja José Martinez Calvo pakkaavat teoksia.
Espanjalaisen gallerian Espacio Mínimon johtajat Luis Valverde Espejo (vas.) ja José Martinez Calvo purkivat teoksia ArtHelsinki-messuilla.Toni Määttä / Yle

Tänään keskiviikkona avautuville ArtHelsinki-nykytaidemessuille osallistuu kahdeksan ulkomaista ja kaksitoista suomalaista galleriaa. Yksi kansainvälisistä vieraista on espanjalainen Espacio Mínimo, joka kiertää ahkerasti maailmaa.

Madridilaisgalleria järjestää omissa tiloissaan vain viisi näyttelyä vuosittain, mutta osallistuu samaan aikaan kahdeksille messuille. Niillä solmitaan kontakteja ja luodaan suhteita, jotka voivat johtaa myöhemmin kauppoihin.

Helsingissä espanjalaiset ovat ensimmäistä kertaa. Mukana on yllättäen myös suomalaisen Touko Laaksosen eli Tom of Finlandin piirroksia.

Teokset vaihtavat omistajaa summalla, joka vastaa noin 10 000 dollaria.

– Tom of Finlandin teosten hinnat ovat nousussa, ne ovat joka päivä aina vain kalliimpia, sanoo Espacio Mínimon galleristi Luis Valverde Espejo.

Häntä ei haittaa, vaikka Tomit eivät menisi kaupaksi.

– Se ei ole mikään ongelma, jos ne lähtevät mukaani kotiin. Ensi kerralla ne ovat sitten vielä kalliimpia, Valverde nauraa.

Maailmalla taidemessut ovat se juttu

Maailmalla taidemessut ovat kasvaneet suoranaiseksi buumiksi. Talouslehti Forbesin (siirryt toiseen palveluun)laskujen mukaan kansainvälisten taidemessujen määrät ovat nousseet kymmenessä vuodessa kymmenestä kuuteenkymmeneen.

Tahtia ei ole hidastanut edes taidemarkkinoiden hiljentyminen huippuvuoden 2014 lukemista.

– Messuista on tullut ei pelkästään myynnin vaan myös profiloitumisen kanava. Suuremmille taidemessuille pääseminen tarkoittaa, että on läpäissyt hyvin vaikean seulan, ja se korostaa ja vahvistaa tiettyjen gallerioiden asemaa, perustelee ArtHelsingin taiteellinen johtaja, kuraattori Aura Seikkula.

Espanjalaisgalleristin mukaan taidemessujen suosio perustuu hyvin yksinkertaiseen asiaan.

– Jos haluaa nähdä 300 galleriaa, täytyy käydä 20 kaupungissa. Messuilla ne kaikki voi tavoittaa kerralla, Valverde Espejo sanoo.

ArtHelsinki -tapahtuman taiteellinen johtaja Aura Seikkula ja Espacio Mínimon galleristi Luis Valverde Espejo.
ArtHelsingin taiteellinen johtaja Aura Seikkula ja espanjalaisen galleria Espacio Mínimon johtaja Luis Valverde Espejo.Toni Määttä / Yle

Liian paljon ihmisiä, liian vähän aikaa

Vaikka messuilla on puolensa, niillä vallitsee myös messumeininki: tuhansia ihmisiä ja liian vähän aikaa. Se ahdistaa näytteilleasettajaa.

Omalla osastolla saattaa vierailla samalla kertaa kolme tärkeätä asiakasta, joita kaikkia pitäisi palvella. Omassa galleriassa tilanne on toinen.

– Kun asiakas tulee galleriaan, me juttelemme, jos se ei riitä, käymme vaikka drinkeillä. Taide on erityistä, siitä pitää voida puhua. Ostettava teos on tarkoitettu loppuelämäksi ja päätös on tärkeä. Siihen liittyy tunteita ja se vie aikaa, Valverde Espejo kuvailee.

Vaikka taidemessut saattavat olla galleristin painajainen, niillä on oma erityinen tunnelmansa.

– Ne ovat kuin kasino, ilmassa on adrenaliinia ja energiaa, vähän kuin huutokaupoissa. Päätökset pitää pystyä tekemään hyvin lyhyessä ajassa. Jos saisit kaksi päivää aikaa miettiä, saattaisit sanoa ei.

Juuri samasta syystä keräilijät ovat brittiläisen The Guardian (siirryt toiseen palveluun)-lehden mukaan alkaneet väsyä messuihin. Niillä kaupat on pakko tehdä nopeasti. Jos harkinta-aika olisi pidempi, heräteostokset jäisivät tekemättä.

Huonekalujen lisäksi satsata voi taiteeseen

ArtHelsinki järjestetään Habitare-sisustusmessujen yhteydessä ja paikalle odotetaan 50 000 kävijää. Se on paljon, jos sitä vertaa yksittäisen näyttelyn katsojiin. Volyymiin luottaa myös osuustoimintapohjalta toimiva helsinkiläisgalleria Forum Box.

Se hakee ArtHelsingistä uusia asiakkaita.

– Toivomme, että ihmiset heräävät siihen, että kuvataidetta kannattaa seurata ja uskaltaa tehdä hankintoja kotiin. Siinä, missä ihmiset ostavat uusia sohvia, kirjahyllyjä ja uusia keittiöitä, voisi hankkia myös teoksen, johon rakastuu, Mänttäri-Buttler sanoo.

Galleristi ArtHelsinki -tapahtumassa.
Forum Box -gallerian toiminnanjohtaja Alina Mänttäri-Buttler toivoo, että ihmiset heräävät ostamaan taidetta kotiin.Toni Määttä / Yle

Taidekaupat ovat tunnetta ja intohimoa

Vaikka maailmalla – ja erityisesti Aasiassa ja Kiinassa – taidemarkkinat ovat hieman hiipuneet, Suomessa on kuraattori Aura Seikkulan mukaan syntynyt uusi sukupolvi, joka ostaa nykytaidetta ei niinkään keräilymielessä vaan omaan käyttöönsä.

– Uskon, että tämä tendenssi kasvaa lähivuosina voimakkaasti. Me olemme päässeet yli ajatuksesta, että taidetta kannattaa ostaa investointina. Ihmiset ostavat intuitionsa mukaan sitä, minkä kanssa he haluavat elää, Seikkula sanoo.

Millainen taide sitten myy? Kysytään espanjalaisgalleristilta.

– Minulla on tapana sanoa, että me emme myy, vaan asiakkaat ostavat. Joskus se kaikkein vaikein teos menee kaupaksi ensimmäisenä. Lopulta kyse on tunteista ja intohimosta. Ei tarvita kuin yksi ihminen, joka on samalla aaltopituudella. Se on hyvin yksinkertaista, Valverde Espejo sanoo.

Aura Seikkula, taiteellinen johtaja ArtHelsinki
Me olemme päässeet yli ajatuksesta, että taidetta kannattaa ostaa investointina. Ihmiset ostavat intuitionsa mukaan, sanoo ArtHelsinki-messujen taiteellinen johtaja Aura Seikkula.Toni Määttä / Yle

Tänä vuonna paino on nuorissa taiteilijoissa

ArtHelsinki-messuja on järjestetty vuodesta 2008. Habitaren kyljessä ne ovat olleet vuodesta 2010. ArtHelsinki joutui vastatuuleen vuonna 2012, kun johtavat suomalaiset nykytaidegalleriat jättäytyivät siltä pois. Suurimmista paluun on tänä vuonna tehnyt Helsinki Contemporary.

Juuri avautunut tapahtuma on ensimmäinen, jonka Aura Seikkula on kuratoinut. Tänä vuonna keskitytään erilaisiin yhteistyöhankkeisiin. Mukana ovat muun muassa newyorkilaisen Moving Image -tapahtuman järjestäjät, jotka tuovat Helsinkiin mediataideohjelmaa. Esillä on myös Signature-näyttely, johon suomalaiset huippusuunnittelijat ovat valinneet suosikkitaiteilijansa.

ArtHelsinki-messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 7.–11. syyskuuta.