Raportti: Lämpiävät meret vaarantavat jo ihmistenkin terveyden

Meret ovat tähän saakka imeneet valtaosan ihmiskunnan tuottamasta liikalämmöstä, mutta samalla ne ovat sairastuneet itse, kertoo poikkeuksellisen laaja tutkimusraportti.

Ulkomaat
Ryhävalas hyppää vedestä, taustalla vuoristoinen ranta.
Ryhävalas Cabo Pulmon vesillä Meksikon rannikolla. Octavio Aburto / Greenpeace / EPA

Maailman merien lämpeneminen ilmastonmuutoksen vuoksi levittää ihmisten ja eläinten joukkoon sairauksia enemmän kuin koskaan ennen, kertoo tuore raportti. Luonnonsuojelujärjestö IUCN:n konferenssissa Havaijilla esitellyssä raportissa varoitetaan, että samalla maapallon ruokaturvallisuus on vaarantumassa.

– Tiedämme, että meret ovat planeettamme elinehto. Tiedämme, että merien ansiota on joka toinen hengenvetomme. Silti teemme niistä sairaita, sanoi pääsihteeri Inger Andersen konferenssin lehdistötilaisuudessa.

460-sivuinen Explaining Ocean Warming (siirryt toiseen palveluun) -raportti on koostettu lukuisien eri puolilla maailmaa tehtyjen tutkimusten tuloksista. Raportti kattaa merten ekosysteemin mikrobeista valaisiin. Dan Laffoley, toinen raportin koostajista, kertoo, ettei yhtä laajaa ja systemaattista selvitystä ilmaston lämpenemisen vaikutuksista merien tilaan ole tehty koskaan ennen.

Merten elämä etsiytyy kohti viileitä vesiä

Meriin on imeytynyt yli 93 prosenttia ihmiskunnan sitten 1970-luvun syytämästä lisälämmöstä. Maalla eläjille se on ollut etu, mutta merten luonnolliseen rytmiin sillä on ollut raju vaikutus, joka on nyt käymässä yhä ilmeisemmäksi, raportti kertoo.

Tutkimukset osoittavat, että merten elämä – planktonista meduusoihin, kaloista lintuihin – on siirtynyt jopa kymmenen leveysastetta pohjoiseen viileiden vesien perässä. Muutoksen vauhti on 1,5–5-kertainen verrattuna maalla tapahtuneeseen siirtymään. Raportin mukaan ei ole varmaa, että suunta on enää ikinä käännettävissä.

Esimerkiksi valaille muutos tarkoittaa, että ne saapuvat perinteisille lisääntymispaikoilleen väärään aikaan, ja jotkin Pohjois-Atlantin linnuista etsivät saalista nyt väärästä paikasta.

Merten syvyyksissä muutokset voivat myös viipyä jopa vuosisatoja, vaikka kasvihuonekaasupäästöt lopetettaisiin nyt heti.

Kolme afrikanpingviiniä tallustelee kohti kameraa.
Afrikan lounaisrannikon afrikanpingviinit ovat yksi ilmastonmuutoksen vaarantamista eläinlajeista. Nic Bothma / EPA

Mikrobit rehottavat, taudit leviävät

– Minne katsommekin, näemme selviä ja huolestuttavia merkkejä lämpenemisen seurauksista, Laffoley sanoo.

Yksi pelätyistä seurauksista on mikrobien kasvualueiden laajentuminen. Mikrobien joukossa on sairauksien aiheuttaja, muun muassa kolerabakteereja, sekä levämyrkkyjä, jotka voivat aiheuttaa hermosairauksia.

– Emme ole enää satunnaisia sivusta seuraajia. Olemme tietämättämme panneet itsemme koeputkeen, jossa olemme osallisena kokeissa, Laffoley kuvailee.

Ruokaturvallisuus puolestaan on uhattuna muun muassa koralliriuttojen tuhoutumisen takia. Samalla tuhoutuu riutoilla eläneitä kalakantoja. Kaakkois-Aasiassa kalansaaliista arvioidaan hupenevan vuoteen 2050 mennessä 30 prosenttia vuosiin 1970–2000 verrattuna, raportti kertoo.

Lähteet: AFP, Reuters, Yle