Koe uusi yle.fi

Mustan Barbaarin äidin ja sisaren kohtelu ei johda esitutkintaan – Syyttäjä: Rikosta ei epäillä

Räppärin mukaan poliisi oli vaatinut hänen läheisiltään passeja nähtäväksi pyyntöä perustelematta. Ketään ei kuitenkaan epäillä rikoksesta, Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto kertoo nyt.

Musta Barbaari
Poliisiauto.
Poliisia ei epäillä rikoksesta.Henrietta Hassinen / Yle

Helsingin poliisin heinäkuisesta ulkomaalaisvalvonnasta ei aloiteta esitutkintaa.

Ulkomaalaisvalvonnasta nousi kohu, kun räppäri Musta Barbaari eli James Nikander kertoi sosiaalisessa mediassa, että poliisi olisi vaatinut Helsingin keskustassa hänen sisareltaan ja äidiltään passeja nähtäväksi perustelematta pyyntöä.

Räppärin mukaan hänen sisarensa olisi kieltäytynyt näyttämästä passia ja poliisi olisi laittanut hänen sukulaisensa kadulla käsirautoihin.

Nyt tehdyn esiselvityksen perusteella ketään poliisia ei ole kuitenkaan syytä epäillä rikoksesta, Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto kertoo tiedotteessaan.

Asiassa on kuultu muun muassa useita ulkopuolisia silminnäkijöitä, eivätkä he olleet havainneet väitettyjä väärinkäytöksiä. Syyttäjä kertoo, että poliisi oli kohdannut virkatehtävää suorittaessaan vastarintaa ja siksi tilanteessa oli käytetty lieviä voimakeinoja.

Esiselvityksen perusteella poliisilla oli ollut ulkomaalaislain mukainen toimivalta tarkistaa naisten henkilöys, tiedotteessa todetaan.