Alkoholistin tytär haluaa eroon ryyppäämisen vähättelystä: Turvattomuus vaivaa lasta, vaikka kulissit olisivat kunnossa

Moni lapsi oppii häpeämään ja salailemaan vanhempansa juomista jo päiväkoti-iässä. Vielä aikuisenakaan moni ei tohdi kertoa lapsuudessa koetusta turvattomuudesta ja pelosta – kun isä ei sentään ajanut perhettä hankeen, niin saako viinanhuuruisista viikonlopuista valittaa?

terveys
Ani Kellomäki
Ani Kellomäki sanoo, että suomalainen alkoholikeskustelu painottaa ääripäitä: raivoraittiita ja veneen alle sammuneita deekuja. Todellisuudessa suuri osa ongelmajuojista on ihan tavallisia vanhempia, työssäkäyviä ihmisiä.Meeri Niinistö / Yle

Onkohan jokaisella suomalaisella lähipiirissään joku, jonka alkoholin käyttö on riistäytynyt käsistä? Arvioiden mukaan ainakin joka viides lapsi elää perheessä, jossa käytetään liikaa alkoholia. Noin miljoonalla suomalaisnaisella ja 700 000 miehellä on ainakin yksi päihdeongelmainen läheinen.

Todennäköisesti luku on vielä tätäkin suurempi, sillä aihetta piilotellaan, sanoo kosteissa oloissa kasvaneiden tarinoista kirjaa kokoava toimittaja Ani Kellomäki sanoo.

Meillä oli ulkoisesti tavallinen keskiluokkainen perhe, eikä edes paras kaverini tiennyt, millaista elämää meillä vietettiin viikonloppuisin. Isäni aloitti juomisen aina perjantaina töistä tullessaan ja jatkoi koko lauantain. Sunnuntaisin hän oli aluksi juomatta, mutta lopulta vuosien edetessä hän oli sunnuntaitkin humalassa. Äiti joi perjantain ja lauantain, kunnes perusti yrityksen, jonne joutui menemään lauantaiaamuisin. Joidenkin vuosien ajan äidin juominen rauhoittui lauantai-iltoihin. Isäni on ollut omien sanojensa mukaan henkisesti rankassa työssä, ja tätä työn rankkuutta on käytetty syynä juomiseen. Vihaan Koskenkorvan viinapullon näkemistä, koska aina nähdessäni sellaisen keittiön kaapissa tiesin, että viikonloppu on taas pilalla. Joka perjantai-ilta kurkistin kaappiin ja joka perjantai-ilta vuodesta toiseen tulin surulliseksi ja lopulta vihaiseksi, kun näin pullon. Nainen, 37

Suomalaisessa alkoholikeskustelussa keskiössä on usein vain alkoholisti itse, vaikka ongelma heijastuu helposti koko lähipiiriin, sanoo Kellomäki.

– Meidän alkoholipolitiikkamme keskittyy usein vain ongelmajuojaan. Resurssit eivät tunnu riittävän alkoholistin läheisten ja omaisten huolen huomioimiseen. Varsinkin julkisella sektorilla lapset, lapsenlapset ja isovanhemmat jäävät unholaan, tai heidän avuntarpeensa nähdään vasta sitten, kun tilanne kotona on kärjistynyt ihan äärimmilleen. Parin viime vuoden aikana on onneksi alettu puhua enemmän myös omaisista.

"Jos juominen on lapsen kannalta turvattoman tuntuista, jokin on todennäköisesti pielessä"

Kellomäki kertoo itse kasvaneensa tyypillisessä suomalaisessa, hyvässä perheessä, jossa alkoholi alkoi hallita elämää, kun vanhemmat erosivat hänen ollessaan 12–13-vuotias. Äidin alkoholin käyttö lisääntyi rajusti.

Kellomäki alkoi kirjoittaa kokemuksistaan Kokovartalofiilis-blogiinsa muutama vuosi sitten, kun hänen omat lapsensa tulivat tuohon samaan ikään. Kommenttiboksiin valui kommentteja vastaavista kokemuksista. Nyt Kellomäki kokoaa kirjaa tarinoista, joita hänelle on kertynyt satojen sivujen verran.

– Hirveän moni aloittaa kirjeensä, että hävettää ja nolottaa kirjoittaa tästä, koska eihän tämä mun tarina ole tarpeeksi vakava, monella muulla on kamalampi tilanne. Tuntuu kielletyltä puhua, jos tilanne ei ole äärimmäisen hirveä. Kuitenkin ne kokemukset ovat jättäneet sellaisia jälkiä, joita kannetaan mukana vielä aikuisenakin.

Eri syistä veljeni ei ole hankkinut lapsia, enkä minäkään. Koen, että teemme molemmat ison palveluksen katkaisemalla tämän kovaonnisen suvun jatkumisen. Itsessäni on jo tarpeeksi kasvatettavaa. Mies, 42

Kellomäki sanoo, että suomalainen alkoholikeskustelu painottaa ääripäitä: raivoraittiita ja veneen alle sammuneita deekuja. Todellisuudessa suuri osa ongelmajuojista on ihan tavallisia vanhempia, työssäkäyviä ihmisiä.

– Tarinoiden kautta on ihmetyttänyt, miten pienet lapset oppivat tajuamaan, että vanhemman juominen on juttu, josta en voi kertoa kenellekään. 4–5-vuotiaalle voi olla selvä asia, että mä pidän tämän asian piilossa.

– Kodin oven sisäpuolella tilanne saattaa olla lapsen kannalta hämmentävä tai pelottava, vaikka alkoholinkäyttö ei olisikaan tolkutonta läträämistä. Määrää ei voi lähteä arvioimaan senttilitroista tai käyttökerroista. Jos juominen on lapsen kannalta turvattoman tuntuista, jokin on todennäköisesti pielessä.

– Eihän munkaan kertomus ole äärimmäinen. Mun äiti kävi töissä ja melkein kaikki tutut olivat sitä mieltä, ettei mitään ongelmaa ollut. Juomisen suhteen meillä vallitsee vähättelyn kulttuuri. Haluaisin rohkaista ihmisiä, että omista fiiliksistä on lupa puhua, vaikkei olisi kyse äärimmäisestä katastrofista.

Häpeän hiljentämät: alkoholismi on sairaus, jota salaillaan

Todennäköisesti jo ensi vuonna julkaistava kirja avaa päihdeongelmaisten vanhempien lasten kokemuksia, mutta myös vaikutuksia aikuiselämään. Kellomäen mukaan omaisille ominaista ovat esimerkiksi häpeän tunteet, luottamusongelmat ja itsetunnon pulmat, vielä aikuisiälläkin.

Pelkäsin isän humalatilaa. En niinkään siksi, että hän olisi ollut pelottava, vaan pelkästään siksi, etten ymmärtänyt, mistä oli kyse. Luulin isän tulleen hulluksi tai sairastuneen, koska käytös, olemus ja puhe muuttuivat. Oli kamalaa mennä nukkumaan siinä tilanteessa. Itku silmissä kyselimme pikkusiskon kanssa äidiltä “kuoleeko iskä?”. Nainen, 29

– Meillä ei ole moniakaan muita perhetabuja, jotka aiheuttaisivat samanlaista häpeää ja salailua. Mielenterveysongelmat ovat olleet vastaavanlaisessa asemassa, mutta leima alkaa onneksi väistyä. Toivon, että rohkaistuttaisiin puhumaan liikajuomisesta ja läheiset kokisivat, ettei ole heidän velvollisuutensa kannatella tilannetta tai salailla asiaa hyvinvointinsa kustannuksella.

Otteet Ani Kellomäen aineistosta.