1. yle.fi
  2. Uutiset

Kotisaunoja voi ottaa rennosti: "Ei ole väliä heittääkö kiukaalle kylmää vai kuumaa vettä"

Saunomisen perinteet istuvat tiukassa. Siitä huolimatta kiuasveden lämpötila tuntuu olevan ikuisuuskysymys. Jonkun mielestä veden on oltava kuumaa, toisen mielestä kylmää. Ehkä sillä ei olekaan merkitystä.

Kotimaan uutiset
lappu saunan ovessa
Porilaisen uimahallin saunan ovessa muistutetaan asiakkaita, että kiukaalle kuuluu heittää lämmintä vettä. Työntekijöiden mukaan ohjeistus suojaa kovassa käytössä olevia kiuaskiviä.Päivi Meritähti / Yle

Saunomiseen liittyvissä ohjeissa neuvotaan usein heittämään kiukaalle lämmintä vettä. Kovassa käytössä olevissa saunoissa tätä ohjetta yleensä noudatetaankin. Kotisaunoissa se menettää osin merkityksensä.

– Taustalla on ajatus, että kylmä vesi voi rapauttaa kiuaskiviä nopeammin. Tavalliselle saunojalle, joka ei useita kertoja viikossa merkittäviä määriä sauno, ei ole merkitystä, miten kylmää tai kuumaa vesi on. Kunhan nyt ei ihan jääkalikoita kiukaalle heittele, toteaa Suomen Saunaseuran toiminnanjohtaja Katariina Styrman.

Veden lämpötilalla ei käytännössä ole Styrmanin mukaan merkitystä löylyn laatuun. Sillä on kuitenkin väliä, minkälaista vettä kiukaalle heittää.

– Veden on oltava puhdasta, eli vesijohtovettä olisi hyvä käyttää. Jos vesi on likaista, irtoaa siitä hajuja saunaan. Jos vesi on suolaista, irtoaa siitä suolakiteitä, jotka voivat ärsyttää hengityselimiä ja olo voi muuttua epämiellyttäväksi. Suola myös rapauttaa kiukaan metalliosia.

Perinteisessä saunassa vain vihdan haju

Sauna on parhaimmillaan Katariina Styrmanin mielestä silloin, kun se on hajuton. Saunaseuran saunoissa ei käytetäkään keinotekoisia hajusteita.

– Ne eivät kuulu perinteiseen suomalaiseen saunakulttuuriin. Vihtomisesta syntyy toki luonnollista hajua, mutta ylimääräisiä hajuja emme kiukaalle laita. Puhtaan saunan tuoksu on paras.

Saunatuoksuja kannattaakin käyttää vain, jos koko saunaseurue haluaa.

– Yleisissä saunoissa niitä ei suositella, koska ne voivat ärsyttää ja joku voi olla allerginen. Jos joku niistä tykkää, voi niitä käyttää kotona omien ja seuralaisten mieltymysten mukaan.

Lue seuraavaksi