Kunnanhallituksen erottamissoppa sakenee Lappajärvellä

Selvittely Lappajärven kunnanhallituksen erottamiseksi siirtyy eteenpäin. Kunnanvaltuusto joutuu valitsemaan uudestaan valiokunnan valmistelemaan kunnanhallituksen eroa, koska maanantaina tehty päätös on osoittautunut lainvastaiseksi.

kunnanvaltuustot
Kivitippu
Kivitippu hiertää yhtenä kivenä Lappajärven kunnallispolitiikassa. Pasi Takkunen / Yle

Lappajärven kunnanvaltuusto valitsi maanantaina valiokunnan valmistelemaan kunnanhallituksen erottamista, mutta tiistaina selvisi, että valtuuston päätös ei ole lainvoimainen.

Kuntaliiton juristin mukaan valiokunnan kaikkien jäsenten pitää olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Kuusihenkisen valiokunnan yksi varsinainen jäsen ja yksi varajäsen eivät täytä tätä lain ehtoa.

– Tänä pävänä saatiin Kuntaliitosta ohje, että kannattaa pitää uusi kokous. Nämä ovat sen verran herkkiä asioita, että ei kannata ottaa riskiä, sanoo Lappajärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eero Ahvenniemi (kesk.), jonka mukaan epäsopivat jäsenet valiokuntaan tulivat valituksi "vahingossa".

Lappajärven kunnanvaltuusto voi kokoontua päättämään uudesta valiokunnasta aikaisintaan 19. syyskuuta.

– Nyt sitten valtuuston kokous pidetään mahdollisimman nopeasti. Yritettiin jo ensi viikon maanantaiksi, mutta meidän ilmoituslehti oli mennyt jo painoon, niin kokous siirtyi kahden viikon päähän.

Tiukka aikataulu

Lappajärvellä kunnanhallituksen erottamisvaatimus juontaa juurensa kunnanhallituksen päätökseen majoittaa lakkautetun Kivitipun vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoita kunnan vuokra-asuntoihin. Osa valtuustosta oli sitä mieltä, että päätös olisi pitänyt tehdä valtuustossa ja että hallitus ei nauti enää valtuuston luottamusta. Kunnanhallituksen eroa vaativan valtuustoaloitteen allekirjoitti yksitoista valtuutettua.

Maanantaina valtuusto valitsi tilapäisen valiokunnan selvittämään ja tekemään päätösehdotus siitä, nauttiiko kunnanhallitus edelleen kunnanvaltuuston luottamusta. Valiokunta päätettiin valita äänestyksen jälkeen, äänin 12-9.

– Näyttää siltä, että valtuustoaloitteella on edelleen vankka kannatus, sanoo Ahvenniemi. Hän itse toivoisi, että koko prosessista voitaisiin luopua, koska kunnanhallituksella on toimikauttakin jäljellä enää runsaat puoli vuotta.

Ahvenniemen mukaan aikataulu oli tiukka jo ennen kahden viikon ylimääräistä viivästymistä, ja entistä tiukempi nyt.

– Kyllä tämä turhalta operaatiolta tuntuu tässä vaiheessa, kun kuntavaalit ovat ensi keväänä. Tämä vaikeuttaa kuntavaaleihin valmistautumista kaikissa puolueissa. Ehdokkaiden saanti voi olla vaikeata tässä tilanteessa.