CNN: Trump johdossa

Uutiskanava CNN:n mukaan Donald Trump johtaa Hillary Clintonia niiden äänestäjien keskuudessa, jotka todennäköisesti ottavat osaa vaaleihin. Useimmissa muissa kyselyissä Clinton on ollut johdossa.

USA:n presidentinvaali
Donald Trump ja Hillary Clinton.
EPA, Yle

Uutiskanava CNN on julkistanut uusimman kyselynsä Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden suosiosta.

Kyselyn mukaan republikaanien ehdokas Donald Trump olisi siirtynyt kahden prosenttiyksikön johtoon. Lähes kaikissa aiemmissa kyselyissä demokraattien Hillary Clinton on ollut edellä.

Trumpin johto todettiin niiden vastaajien keskuudessa, jotka ilmoittivat todennäköisesti ottavansa osaa vaaleihin. Kun samaan aikaan ehdokkaiden suosiota kysyttiin henkilöiltä, jotka olivat rekisteröityneet äänestäjiksi, Clinton oli kolmen prosenttiyksikön johdossa.

Yhdysvaltain väestö näyttää jakautuneen voimakkaasti ehdokkaiden suhteen, kertoo CNN. Clinton oli selvästi Trumpia suositumpi naisten, nuorten, koulutettujen ja etnisten vähemmistöjen keskuudessa. Trump taas nautti miesten, valkoihoisten, iäkkäiden ja kouluttamattomien suosiota.

CNN:n kyselyssä libertariaani Gary Johnson sai seitsemän prosentin ja vihreän puolueen Jill Stein kahden prosentin kannatuksen. Näiden kolmansien puolueiden ehdokkaiden tulisi saada vähintään 15 prosentin kannatus, jotta he voisivat päästä mukaan pääehdokkaiden vaaliväittelyihin.

Yhdysvalloissa useat tahot, mm. sanomalehti The New York Times (siirryt toiseen palveluun) ja poliittinen tutkimuslaitos RealClearPolitics (siirryt toiseen palveluun) julkistavat nettisivuillaan jatkuvasti gallup-kyselyjä. Niiden keskimääräisistä tuloksista ilmenee, että Clinton on ollut koko vuoden ajan johdossa, joskin hänen etumatkansa on elokuun lopulla kaventunut.

Lähteet: CNN, NYT, RealClearPolitics