1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kirjallisuus

Pääkirjastolle valmistellaan suurremonttia – edessä 300 000 kirjan muutto

Hämeenlinnan pääkirjastossa alkaa mittava peruskorjaus, joka ajoittuu osin ensi ja seuraavalle vuodelle. Pääkirjastossa etsitäänkin parhaillaan väistötiloja, joissa se voisi jatkaa toimintaansa remontin aikana. Tulevaisuudessa kirjallisuudesta voikin ehkä nauttia kirjaston kattoterassilla.

kirjallisuus
Hämeenlinnan kirjasto sisältä
Kirjastosta voi löytää hyvän kirjan lisäksi uuden liikuntaharrastuksen.Yle

Hämeenlinnan pääkirjastossa alkaa peruskorjaus ensi vuonna. Remontti kestää pari vuotta, ja se alkanee ensi vuoden puolella. Kirjastoa ei voi uimahallin tapaan sulkea remontin ajaksi, vaan nyt etsitään sopivia väistötiloja, jossa kirjasto voisi toimia myös remontin aikana.

Yli 30 vuotta vanhaa pääkirjastoa ei ole peruskorjattu kertaakaan sen valmistumisen jälkeen.

– Tarkoitus olisi uusia kirjaston yleisilmettä, ja mietimme perusteellisesti myös kirjaston toimintatavat ja tilat, sanoo kirjastonhoitaja Inkeri Jurvanen.

Jurvanen sanoo, että kirjastolle halutaan remontin myötä uutta, avaraa ja modernia ilmettä. Esimerkiksi asiakastiloihin pitäisi kiinnittää huomiota.

– Maisemaa täytyisi avata. Tänne voisi saada kattoterassin, josta olisi loistava näkymä linnalle, sanoo Jurvanen.

Kirjaston toimintoja eri puolille keskustaa

Ennen remonttia kirjasto täytyy kuitenkin tyhjentää kirjoista. Se tarkoittaa kaikkien 300 000 kirjan pakkaamista muuttolaatikoihin. Kun yhteen laatikkoon mahtuu nelisenkymmentä kirjaa, kannetaan muuttoautoihin noin 7 500 laatikkoa. opiva väistötila saattaa löytyä Hämeenlinnan keskustasta.

– Suurin toivein odotamme, olisiko osa toiminnoista mahdollista siirtyä Wetterin tyhjillään oleviin alempiin kerroksiin, sanoo Inkeri Jurvanen.

Tänne voisi saada kattoterassin, josta olisi loistava näkymä linnalle.

Inkeri Jurvanen

Toimintaa voisi Jurvasen mukaan remontin ajaksi eriyttää. Esimerkiksi lehtisali ja asiakaskäytössä olevat tietokoneet voisivat toimia erillään muusta kirjastosta.

– Onhan tässä vielä matkaa jäljellä. 300 000 niteen siirtäminen ja logistiikan järjestäminen on aikamoinen työ. Lopputulos kuitenkin on varmasti vaivan arvoinen.

Hämeenlinnan pääkirjaston remontin kustannukset ovat ennakkolaskelmien mukaan noin yhdeksän miljoonaa euroa.

Lue seuraavaksi