Ruotsin syyttäjä odottaa yhä Ecuadorilta lisätietoja Assangen kuulemisesta

Ruotsissa syyttäjät Marianne Ny ja Ingrid Isgren kertoivat tiedotusvälineille, että Ecuador ei ole vieläkään kertonut millon ja miten raiskauksesta epäiltyä vuotosivusto Wikileaksin perustajaa Julian Assangea voitaisiin kuulla.

Ulkomaat
Julian Assange elokuussa 2012, Ecuadorin Lontoon suurlähetystön parvekkeella
Julian Assange elokuussa 2012, Ecuadorin Lontoon suurlähetystön parvekkeellaFacundo Arrizabalaga/EPA

Perjantaina hovioikeuden on määrä antaa päätös siitä, pysyykö Assangesta annettu pidätysmääräys voimassa.

Ecuador ilmoitti elokuussa, että Ruotsin syyttäjäviranomaiset voivat saapua kuulemaan Lontoon suurlähetystössä pidätystä pakoilevaa Assangea. Syyttäjät odottavat yhä asiasta lisätietoja Ecuadorilta. Toiveena on, että pääsyyttäjä Ingrid Isgren saisi poliisin tutkijan kanssa kuulla Assangea.

Assange piiloutui Ecuadorin Lontoon suurlähetystöön kesäkuussa 2012 välttääkseen luovutuksen Ruotsiin, jossa häntä epäillään seksuaalirikoksista. Kaksi ruotsalaista naista syyttää Assangea seksirikoksista, jotka heidän mukaansa tapahtuivat Tukholmassa, kun Assange oli siellä luennoimassa elokuussa 2010. Assangen mukaan molemmat naiset harrastivat seksiä hänen kanssaan täysin vapaaehtoisesti.

Assange pelkää, että Ruotsi lähettäisi hänet Yhdysvaltoihin vastaamaan vakoilusyytteisiin. Vakoiluepäilyt liittyvät Wikileaksin julkaisemiin salaisiin Yhdysvaltojen asiakirjoihin.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n tutkivan journalismin ohjelma Uppdrag Granskning (siirryt toiseen palveluun) keskiiviikkona esitettävä ohjelma katsoo, että Yhdysvallat valmistelee yhä luovutuspyyntöä Ruotsille. Ruotsi saattaisi ehkä luovuttaa Assangen Yhdysvaltoihin, mikäli syytteet eivät koske vakoilua, jota pidetään poliittisena rikoksena, ja jonka perusteella Ruotsi todennäköisesti kieltäytyisi luovutuksesta.