1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Enterorokkoa liikkeellä päiväkodeissa ja kouluissa – Suomessa tauti harvoin vaarallinen

Useita lapsia on sairastunut enterorokkoon tänä syksynä Lappeenrannassa ja Imatralla. Muualla maailmalla vakavia oireita aiheuttava virus on kuitenkin Suomessa melko harmiton.

Enterorokko voi aiheuttaa tavallisen nuhakuumeen oireita. Kuva: Päivi Meritähti / Yle

Useassa Etelä-Karjalan päiväkodissa ja koulussa on liikkeellä enterorokkoa.

Virusperäistä infektiotautia on todettu esimerkiksi Imatralla Linnalan koulussa ja Lappeenrannassa Leirin, Keltun ja Ylämaan päiväkodeissa. 

En olisi huolestunut enterorokosta, vaikka se voikin aiheuttaa aivokalvontulehdusta

Pekka Suomalainen

Enterovirus voi aiheuttaa rakkuloita suuhun, käsiin ja jalkoihin. 

Tauti on yleisin alle 10-vuotiailla lapsilla, jotka voivat selvitä vähäisillä oireilla. Tauti saattaa nostaa kuumeen ja muistuttaa tavallista flunssaa. Enterorokko voi kuitenkin tarttua myös aikuiseen, jolloin oireet voivat olla hankalammat.

"Ei syytä huoleen"

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin infektioylilääkäri Pekka Suomalaisen mukaan enterorokon takia ei ole syytä huoleen.

– En olisi huolestunut enterorokosta, vaikka se voikin aiheuttaa aivokalvontulehdusta, sanoo Suomalainen.

Etelä-Karjalassa on Suomalaisen mukaan ollut tänä vuonna vain yksi eristetty enterorokkolöydös.

– Enterorokko harvemmin tarvitsee sairaalahoitoa, eikä suurinta osaa tapauksista kirjata mihinkään, sanoo Suomalainen.

Se riippuu siitä minkälaisessa lapsiväestössä tauti jyllää

Pekka Suomalainen

Hygienia lieventää tautia Suomessa

Suomessa enterorokkoa on todettu paljon lievempänä kuin muualla maailmalla, jossa tautiin on menehtynyt ihmisiä. Syy on Suomalaisen mukaan hygieniassa.

– Se riippuu siitä minkälaisessa lapsiväestössä tauti jyllää. Mitä puhtaammissa oloissa ollaan ja mitä virkeämpi ja terveempi lapsi on, niin sitä paremmin taudista selviää, selventää Suomalainen.

Espanjassa ja Yhdysvalloissa enterorokko on vienyt hiljattain lapsia sairaalaan. Esimerkiksi Vietnamissa enterorokon tiedetään surmanneen kymmeniä ihmisiä.