Jäävätkö tulevaisuuden Ahot ja Puljujärvet löytämättä? Jääkiekkomailojen hinnat pilvissä

Jääkiekossa nykypäivänä käytettävät hiilikuitumailat keventävät kiekkoilijoiden ja seurojen lompakkoja. Korkeat hinnat voivat myös lopettaa kiekkoilijalupausten orastavan peliuran.

urheilu
jääkiekko
Jääkiekkomailojen hinnat ovat karanneet käsistä. Suuret kulut voivat myös olla esteenä nuorten peliuran jatkumiselle.Tomi Hänninen

Tänä päivänä kiekkokaukaloissa lauotaan hiilikuitumailoilla. Huippumailan hinta on 300 euroa. Puumailoja sai tuolla hinnalla vielä joitain vuosia sitten 10 kappaletta.

Mestissarjassa pelaavan Kajaanin Hokin markkinointivastaavan Esa Sirviön mukaan mailojen hinnat ovat karanneet käsistä. Suuret kulut voivat myös olla esteenä nuorten peliuran jatkumiselle.

– Monelle tavalliselle perheelle on tekemätön paikka maksaa esimerkiksi kahden jääkiekkoilevan pojan kuukausimaksut ja varusteet. Lisäksi pitäisi vielä maksaa kolme mailaa per äijä, Sirviö harmittelee.

Mailakulut suuremmat kuin palkka

Mailojen hinnat kurittavat myös edustusjoukkuetta. Sirviö pelkää, että alatason seurat eivät pysty kohta enää ostamaan mailoja. Tällä hetkellä Kajaanin Hokki kamppailee kaukalossa keskitason mailoilla, joiden hinta liikkuu noin 150 eurossa. Mailakustannukset ovat seuran toiseksi suurimmat kulut heti palkkakulujen jälkeen. Hokilla mailabudjetti on noin 50 000 euroa.

– Monella nuorella pelaajallahan mailamenosumma voi olla isompi kuin hänen palkkansa on kuukaudessa. Se on vähän nurinkurinen tilanne. Eikä mestiksessä pystytä maksamaan isoja palkkoja. Nämä ovat lähinnä kulukorvauksia, joita pelaajille pystytään maksamaan.

Lähikuvassa jääkiekkoiljan luistimet, maila ja kiekko.
Nykyisin hiilikuitumailan elinikä on noin kolmisen viikkoa.Mika Kanerva / Yle

Kaudessa mailoja menee useita. Riippuu pelaajan pelipaikasta ja -tyylistä, miten pitkään maila kestää, mutta keskimäärin maila on uusittava noin kolmen viikon välein.

– Sitten varren jäykkyys ja ominaisuudet alkavat löystyä ja vähän hävitä. Toiset pelaajat vaihtavat liiankin usein mailaa, vaikka olisi ominaisuuksia jäljellä. Siinä on jokin häikkä, joka vaikuttaa itseluottamukseen ja muuhun, kertoo Kimmo Happo, joka toimii JunnuHokin nuorten valmennuspäällikkönä ja on entinen Kajaanin Hokin Mestis-pelaaja.

Junnuilla maila voi kestää jopa koko kauden.

Yhtä mailaa varten tarvitaan 15 lipun ostanutta

Korkeat mailojen hinnat näkyvät paineena lippujen myynnissä. Kajaanissa tilanne on vielä hyvä, sillä keskimäärin peliä on katsomassa noin 800 katsojaa.

– Jos mestiksessä lipun hinta on 12 euroa, niin yhteen mailaan pitää olla 15 katsojaa. Jos puumaila-aikaan oli lipun hinta 30 markkaa ja maila maksoi satasen, ei katsojia tarvinnut olla kuin kolme, Sirviö laskeskelee.

Lippujen hintaa ei voi nostaa loputtomiin ja Sirviö toivookin, että mailojen hinnat tulevat alaspäin. Hänen mielestään sopiva mailan hinta olisi 70–80 euroa.

Hiilikuitumailalla laukaus lähtee paremmin

Hiilikuitumailat ovat syrjäyttäneet perinteiset puumailat. Ero puumailaan on selkeä.

– Nykymailalla on helpompi opetella laukauksen tekniikka. Veto lähtee helpommin, kovempaa ja tarkemmin, mutta edelleenkin vetoa pitää kehittää, jos haluaa, että se on tarkka ja voimakas, valottaa Kimmo Happo.

Vielä jokunen vuosi sitten hiilikuitumailoja parjattiin huonosta laadusta. Maila saattoi hajota jopa ensimmäisellä käyttökerralla. Nykyään mailan elinikä on noin kolmisen viikkoa.

Jääkiekon pelaajat aloituksessa.
Korkeat mailojen hinnat näkyvät myös paineena lippujen myynnissä.Laura Tolonen / Yle

– Ne ovat koko ajan pikkuisen kehittyneet siitä. Ne muuttuvat koko ajan kevyemmäksi. Mutta kun ne muuttuvat kevyemmiksi, kestävätkö ne, Happo pohtii.

Puumailan kestävyys oli samaa luokkaa hiilukuitumailan kanssa, ero näkyykin vain hinnassa. Puumaila ei välttämättä hajoa kolmessa viikossa, mutta sen ominaisuudet häviävät.

Jäykkyys ratkaisee

Sanotaan, että pelimiehet tekevät maalin mailalla kuin mailalla. Periaatteessa toteamus pitää paikkaansa, mutta on mailan laadulla oma merkityksensäkin.

– Kyllä se auttaa pelaajaa. Mitä merkkeihin tulee, ovat nykymailat aika lähellä toisiaan. Merkeillä ja malleilla ei ole hirveästi väliä, mutta kun tullaan itseluottamustasolle, niin varsinkin huippupelaajille pienilläkin asioilla on merkitystä.

Nykymailalla on helpompi opetella laukauksen tekniikka.

Kimmo Happo

Hapon antama yleispätevä vinkki mailan valintaan on se, että maila ei saa olla liian jäykkä.

– Jos kaveri ei saa mailaa taipumaan yhtään vedon aikana, silloin voi jo suoraan sanoa, että sulla on liian jäykkä maila.

Happo pelasi itse peliuransa aikana puumailalla. Miten on, pärjäisikö perinteisellä puumailalla vielä kaukalossa?

– Jos olet tottunut tekemään maalit maalin edestä, on ihan sama, millä maaleja tökkii maalin edestä. Jos pelaaja tekee 20 maalia ja niistä 17 maalin edestä, ei ole mitään väliä, onko käytössä hiilikuitumaila vai puumaila. Heti jos mennään kauemmas, niin sanotulle kakkos- tai kolmossektorille, tulevat hiilikuitumailan ominaisuudet esiin.