Koulu jaottelee oppilaita taustan perusteella luokkiin Tanskassa – "Emme tee tätä syrjiäksemme"

Koulun rehtori perustelee oppilaiden jaottelemista etnisen taustan perusteella sillä, että hän haluaa estää tanskalaisten oppilaiden joutuminen vähemmistöön kaikissa luokissa.

Ulkomaat
Aarhusin vanhakaupunki.
Aarhus sijaitsee Jyllannin niemimaan itärannikolla.Niller56 / Pixabay

Langkærin lukio Århusissa on alkanut jaotella oppilaita luokkiin sen perustella, ovatko he tanskalaisia vai ulkomaalaistaustaisia, kertoo muun muassa Tanskan yleisradioyhtiö DR (siirryt toiseen palveluun). Tanskan koulutusministerin mukaan lukio on toiminut väärin.

Peräti 74 prosenttia Langkærin lukion oppilaista on ulkomaalaistaustaisia. Määrä on kasvanut nopeassa tahdissa, sillä kymmenen vuotta sitten ulkomaalaistaustaisia oli vain 29 prosenttia.

Neljässä luokassa vain ulkomaalaistaustaisia

Lukioon on tänä syksynä muodostettu neljä luokkaa, joissa on pelkästään ulkomaalaistaustaisia oppilaita ja kolme luokkaa, joissa on sekä ulkomaalaistaustaisia että tanskalaisia oppilaita. Jako koskee lukion ensimmäisen luokan tänä syksynä aloittaneita oppilaita.

Tarkoituksena on estää tanskalaisten oppilaiden joutuminen vähemmistöön kaikissa seitsemässä luokassa. Koulu toivoo siten pystyvänsä pitämään tanskalaiset oppilaat koulussa.

"Haluamme raamit kotouttamiselle"

– Emme tee tätä syrjiäksemme, vaan luodaksemme sopivat raamit kotouttamiselle. Se vaatii opiskelijaryhmien välisten suhteiden tasapainottamista, jotta ryhmät voivat olla vuorovaikutuksessa, sanoo koulun rehtori Yago Bundgaard DR:lle.

Tanskalaisilla oppilailla on vapaus valita lukionsa. Käytännössä lukio valitaan 20 kilometrin säteellä oppilaan kodista. Rehtorin mukaan koulussa on aiemmin ollut luokkia, joilla on vain neljä tai viisi tanskalaista oppilasta.

Ministeri: Koulu toiminut väärin

Tanskan koulutusministerin Ellen Trane Nørbyn mukaan lukiot eivät saa jakaa oppilaita luokkiin hiustenvärin, ihonvärin tai etnisyyden perusteella. Hän on pyytänyt Langkærin lukion rehtorilta selvitystä asiasta.

– On itsestään selvää, että luokkajako ei voi perustua asiattomiin seikkoihin, Trane Nørby sanoo yleisradioyhtiö DR:lle (siirryt toiseen palveluun). Hän edustaa keskusta-oikeistolaista Venstreä.

Trane Nørby pitää kuitenkin ongelmallisena, että Tanskaan on muodostunut "gettokouluja". Niillä hän tarkoittaa kouluja, joissa on hyvin suuri määrä ulkomaalaistaustaisia oppilaita.

Hän peräänkuuluttaa poliittista yhteisymmärrystä oppilaiden jakojärjestelmän uudistamiseksi. Uudet säännöt voisivat hänen mukaansa astua voimaan jo ensi lukuvuonna.