Hyppää sisältöön

Ihminen talouden rattaissa – Kotimainen Ansa-musikaali ensi-iltaan Jyväskylässä

Sirkku Peltolan kirjoittamassa Ansa-musikaalissa suomalaisen yrityselämän raadollisuus tiivistyy tehtaassa työskentelevän Ansa Vallitun tarinaan.

Kuva: Jiri Halttunen / Jyväskylän kaupunginteatteri

Ansa Vallittu työskentelee välipalapatukoita valmistavan tehtaan hihnalla. Hän on musikaalin päähenkilö, ja sellaisena hän ajautuu pois raiteiltaan globalisaation rattaiden raksuttaessa. Ansa Vallitun roolissa on Tarja Matilainen.

– Ansa on kiltti, hyvä ihminen, hän etsii hyväksyntää miellyttämisen kautta. Samalla hän ei ymmärrä uhraavansa itsensä, jotta saisi hyväksyntää tai ehkä joskus rakkautta, Matilainen kertoo.

Ansa Vallitulla on kissa, äiti vanhainkodissa – ja työpaikka, joka on kaikki kaikessa.

– Miellyttämisen halu ei kanna rakkauden etsinnässä, ja tämä tulee Ansan eteen karulla tavalla, kun tehtaaseen tulee patukkataloa kuntoon laittava konsultti, Matilainen tiivistää juonta.

Musikaali on kuvaus Ansa Vallitun kujanjuoksusta. Rooli on henkisesti ja fyysisesti rankka.

– Kiltinkin ihmisen voi ajaa tietyllä tavalla hulluksi, valosta mustan puolelle. Rooli menee ihon alle, mutta niin sen pitää antaa mennäkin. Sieltä kaivosta pitää vain osata tulla pois, Matilainen sanoo.

Matilainen on ollut töissä näyttämöllä yli 20 vuotta. Uralle mahtuu kovia rajapyykkejä.

– Menee kolmen kovimman joukkoon, joita olen koskaan tehnyt. Luulin, että Billie Holidayn elämästä lapsuudesta kuolemaan kertova kokonaisuus olisi kovin, mutta tämä taitaa mennä Billien ohi, Matilainen naurahtaa.

Ansa-musikaalin on säveltänyt Iiro Rantala ja sanoittanut Heikki Salo.

Musikaali perustuu Kun tyttö on hyvä -musiikkinäytelmään ja Patukkaooppera-musikaaliin.