Video: Uutisfani Topias, 9, pääsi kokeilemaan haaveammattiaan uutisankkurina

Karkkilassa asuva Topias Jarila fanittaa uutisia ja uutistenlukijoita. Kutsuimme pojan Ylen 90-vuotisjuhlien kunniaksi Pasilaan kirjoittamaan ja lukemaan uutisen.

kulttuuri
Uutisvideot: Topias, 9, uutisankkurina
Uutisvideot: Topias, 9, uutisankkurina

Yhdeksänvuotias Topias Jarila on tutkinut uutisia vuoden päivät. Koulupoika fanittaa uutisankkureita ja heidän ammattitaitoaan.

– Koska he puhuvat niin selkeästi. Mähän tutkin uutisia ja mainitsin kirjeessäni, että lempiuutisankkureitani ovat Marjo Rein ja Jussi-Pekka Rantanen. Vanhemmista suosikkeja ovat Eva Polttila ja Arvi Lind, Topias erittelee.

Topiasta kiinnostaa uutismaailmassa oikeastaan kaikki mahdollinen. Yle Uutiset kutsui pojan tutustumaan toimitustyöhön ja uutisten lukemiseen oikeassa studiossa. Pasilassa oli tutkittava tarkkaan studioiden rakenteet tekniikasta sisustukseen. Perinpohjaista työtä tekevän pojan uteliaisuuden herättävät myös itse uutisjutut.

– Riippuu tietenkin aiheesta, että mikä niissä kiehtoo, mutta kaikki sellainen, mikä on erilaista kuin normaalisti.

Pasilassa Topias sai valita tai keksiä häntä kiinnostavan uutisen, jonka hän kirjoittaisi ja lukisi. Koululainen halusi tiedottaa todellisesta ja mielestään tärkeästä aiheesta (siirryt toiseen palveluun): Korkeasaaren villieläinsairaalan oravanpoikaset ovat avun tarpeessa. Villieläinsairaalassa hoidetaan vuosittain kymmeniä oravanpoikasia, jotka tarvitsevat selviytyäkseen käpylahjoituksia.

Työ uutisstudion pöydän takana hoitui ammattimaisin ottein. Sen jälkeen Topias tapasi uutisankkuri Piia Pasasen, joka esitteli itsensä.

– Mä kyllä tunnen sut, kuului iloisen Topiaksen vastaus.