Analyysi: Poliitikot ovat hukanneet vuosia hoitajamitoituksesta kiistelyyn, vaikka nyt pitäisi puhua vanhojen ihmisten pärjäämisestä kotona

Julkisuudessa keskustellaan loputtomasti hoitajamitoituksesta eli siitä, montako hoitajaa vanhusta kohden hoivakodissa pitää olla. Nyt pitäisi puhua siitä, miten ihmiset pärjäävät kotona ja miten kotihoitoa parannetaan, kirjoittaa Tiina Merikanto.

Kotimaa
Tiina Merikanto Näkökulma-kuva piirros
Stina Tuominen / Yle Uutisgrafiikka

Kataisen-Stubbin hallitus aikoi sementoida hoitajien vähimmäismitoituksen lakiin, jotta hoivakodeissa olisi varmasti riittävästi hoitajia. Todennäköisesti se olisi tarkoittanut hoitajien vähentämistä kotihoidosta. Sitten mentiin toiseen äärilaitaan. Sipilän hallitusohjelmaan kirjattiin, että hoitajamitoitusta pitää pienentää vielä vuoden 2013 laatusuosituksestakin. Ja riippumatta hoitajamitoituskeskustelusta, koko ajan tarkoitus on ollut, että yhä useampi vanha ihminen asuu kotona. Silti kotihoidossa on paljon pahoja puutteita.

Miten ihmeessä Suomessa on ajauduttu loputtomaan hoitajamitoituskeskusteluun? Keskusteluun, jossa ei edes ole päätä eikä häntää. Nyt on kiire puhua siitä, miten vanhat ihmiset pärjäävät. Olisi ollut jo monta vuotta.

Kiistely hoitajamitoituksesta politisoitui yhdeksi megaluokan aiheeksi

Syyskuussa 2009 silloinen peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) lupasi uuden vanhuspalvelulain. Lakiluonnos valmistui ennen eduskuntavaaleja 2011.

On vaikea löytää asiantuntijatietoon perustuvaa syytä, miksi keskustelu hoitajamitoituksista on viime vuosina liikkunut peräti 0,4–0,7 välillä.

Vaalien jälkeen uusi peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) laittoi lain uuteen valmisteluun. Uusi lakiehdotus valmistui huhtikuussa 2012. Laissa ei kuitenkaan ollut pykäliä tarkasta hoitajamitoituksesta, vaikka Guzenina-Richardson oli niitä sinne halunnut.

Monet ihmiset uskovat, että jos hoitajien vähimmäismitoituksesta säädettäisiin lailla, palveluasumiseen pääsisi helpommin, hoitajia olisi enemmän, vessaankin pääsisi ja ulos. Peruspalveluministeri Guzenina-Richardson otti tavoitteekseen sen, mitä monet ihmiset toivoivat.

Syksyllä 2012 alkoi valtaisa poliittinen näytelmä. Guzenina-Richardson halusi lakitekstiin tarkan hoitajamitoituksen. Vähimmäismitoitukseksi hän ehdotti peräti 0,7. Valtakunnallinen suositus ympärivuorokautisen hoidon henkilöstön vähimmäismääräksi oli vuoden 2008 Ikäihmisten laatusuosituksessa määritelty 0,5–0,6.

Demarit hirttivät itsensä peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin johdolla lakiin kirjattaviin henkilöstömitoituksiin. Kokoomus ja kokoomuslainen sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko taas vastustivat lakiin kirjattavia mitoituksia.

Hoitajamitoituksista keskusteltiin monta vuotta aikaa tuhlaten.

Lopulta hallitus päätti kompromissina syksyn 2012 budjettiriihessä, että valmisteilla olleeseen vanhuspalvelulakiin mitoituksia ei kirjata. Hallitus kuitenkin linjasi, että jos vuoden 2014 lopussa yksikin toimipiste alittaa 0,5 mitoituksen, vuoden 2015 alusta voimaan astuu asetus, jossa mitoituksen minimitasoksi säädetään 0,5.

Toisin kävi. Vuosina 2011–2015 istuneet Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallitukset eivät säätäneet sen enempää lakia kuin asetustakaan, jossa olisi päätetty tarkasta hoitajamitoituksesta. Siitäkään huolimatta, että 2014 lopussa Suomessa oli toimipisteitä, joissa mitoitus oli alempi kuin 0,5. Sitten tehtiin täyskäännös.

Uusi hallitus pienentää hoitajamitoitusta 

Sipilän hallituksen aikana lakiin kirjattavista hoitajamitoituksesta ei ole puhuttu. Päinvastoin. Hallitusohjelmassa halutaan alentaa hoitajien määrää vanhusta kohden. Hallitusohjelmaan kirjatut säästöt ovat kaiken kaikkiaan 70 miljoona euroa. Kun vuoden 2013 laatusuosituksen mukaan hoitajamitoituksen ehdottoman vähimmäismäärän tuli olla 0,5, hallitusohjelman mukaan tehostetussa palveluasumisessa ja vanhainkodeissa henkilöstön ehdoton vähimmäismäärä olisi 0,4–0,5 hoitotyöntekijää/asiakas.

Jos hoitajamitoituksista keskustellaan, miksi siinä ei ole päätä eikä häntää?

Ylen tietojen mukaan viimeviikkoisessa budjettiriihessä käytiin keskustan ja kokoomuksen välillä ankaraa vääntöä siitä, millä muilla vaihtoehdoilla saataisiin korvattua hoitajamitoituksen alentamisella tavoitellut säästöt. Tuloksena oli, että sosiaali- ja terveysministeriössä etsitään nyt säästöjä muualtakin kuin hoitajamitoituksesta. Ministeriössä arvioidaan, että mitoituksen alentaminen voisi haitata hoidon tasoa eikä säästöjäkään hoitajamitoituksen alenemisesta kerry 70 miljoonaa.

Politisoituneessa hoitajamitoituskeskustelussa ei ollut päätä eikä häntää

Poliittinen tahtotila on jo vuosikaudet ollut se, että yhä useamman vanhan ihmisen pitää asua kotona. Se näkyy myös heinäkuussa 2013 voimaan astuneessa vanhuspalvelulaissa (siirryt toiseen palveluun) ja lakiin vuoden 2015 alusta tehdyssä muutoksessa. Laitoshoitoon pääsyä kiristettiin. Uudeksi perusteeksi tuli muun muassa “lääketieteelliset” syyt. Tässä vanhuspalvelulain pykälä 14a:

Kunta voi vastata iäkkään henkilön palveluntarpeeseen pitkäaikaisella laitoshoidolla vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai asiakasturvallisuuteen tai potilasturvallisuuteen liittyvät perusteet.

Jos yhä useampi vanha ihminen asuu kotona, miksi julkista keskustelua käydään lähes pelkästään asumisyksiköiden hoitajamitoituksista.

Jos yhä useampi vanha ihminen asuu kotona, miksi julkista keskustelua käydään lähes pelkästään asumisyksiköiden hoitajamitoituksesta? Jos hoitajamitoituksista keskustellaan, miksi siinä ei ole päätä eikä häntää? On vaikea löytää mitään asiantuntijatietoon perustuvaa syytä, miksi hoitajamitoituskeskustelu on viime vuosina liikkunut peräti 0,4–0,7 välillä. Peruspalveluministeri Guzenina-Richardsonin ehdottama 0,7 hoitajamitoitus vuonna 2012 ei ollut STM:n virkamiesehdotus sen enempää kuin Sipilän hallitusohjelman 0,4.

Tutkimustiedolla tai asiantuntijoiden arvioilla ei poliittisessa keskustelussa ollut juuri merkitystä. Kun keskustelu vuonna 2012 oli kiihkeimmillään, haastattelin neljää kokenutta ja arvostettua vanhustenhuollon asiantuntijaa. Heidän mielestään koko mitoituskeskustelu oli yksipuolista ja hakoteillä. Asiantuntijoiden näkemys ja vanhuspalvelulaki kokonaisuutena jäivät syrjään ja vähälle käsittelylle.

Jos yhä useamman vanhan ihmisen on pärjättävä tulevaisuudessa kotona, kotihoidon on parannuttava. Hallituksen kärkihanke, jossa pyritään kotihoidon kehittämiseen ei yksin riitä. Hoitajamitoituksista keskusteltiin monta vuotta aikaa tuhlaten. Lopetetaisiinko vihdoin se ja keskusteltaisiin siitä, miten vanhat ihmiset tulevaisuudessa aikuisten oikeasti pärjäävät ja saavat tarvitsemansa hoidon?