Tuhat jongleerauspalloa, yhdeksän ihmistä ja koira – suomalaisten sirkuskiertue Romaniassa pursusi iloa

Kun lapsi sai pallot käsiinsä ja oppi jongleeraamaan, oli onni käsin kosketeltavaa.

kulttuuri
Katuesitys Budilassa
Aake Roininen

Aurinko oli laskemassa Budilan ylle. Reilun 4000 asukkaan kylä oli hiljainen, pääkadulla ei näkynyt ketään missään.

Suomalaiset taiteilijat olivat saaneet alleen paikallisen talonpojan hevoskärryt. Hevosen kaviot kopisivat hiljalleen maanpintaan, kun ryhmä saapui kiertueensa kolmanteen kylään.

Siinä mietti, mistä nämä ihmiset oikein tulivat tänne.

Heikki Tolin

Yksi ryhmän naisista alkoi soittaa kitaraa ja yksi miehistä heitteli palloja. Joukon romanialaislähtöinen vahvistus kertoi muutamille kadulla olijoille, että huomenna kylässä esiintyisi sirkus ja näytös olisi vieläpä ilmainen.

Äkkiä rauha oli poissa. Joka puolelta juoksi ihmisiä ja heistä kaikki jäivät seuraamaan kulkuetta. Osa ihmisistä roikkui kärryissä, osa tarjosi juotavaa. Kaikki hymyilivät.

– Siinä mietti, mistä nämä ihmiset oikein tulivat tänne. Samalla oli ihan hämillään, ja yritti katsoa, että miten täällä eletään ja mikä paikka tämä oikein on, kuvailee sirkustaiteilija Heikki Tolin.

Sirkuskiertue saapuu Budilan kylään
Kun taiteilijat kulkivat läpi Budilan kylän, sadat ihmiset seurasivat heidän kulkuaan. Aake Roininen

Pitkäaikainen haave

Itä-Eurooppaan suuntautuva sirkuskiertue oli turkulaisen sirkustaiteilija Pekka Laamasen pitkäaikainen haave. Alkuperäinen ajatus oli tehdä katusirkuskiertue, mutta ajatus jalostui vierailuiksi lastenkoteihin eri puolille Itä-Eurooppaa. Idea sai valtaisan suosion.

– Yhtäkkiä sähköpostilaatikkoni täyttyi viesteistä, joissa toivottiin, että tulisimme esiintymään. Pelkästään Slovakiasta tuli 40 viestiä, Laamanen kertoo.

Romania on maa, jossa vielä nykypäivänäkin elää paljon köyhyydessä olevia ihmisiä.

Pekka Laamanen

Taiteilijaporukan piti lähetä kiertämään lastenkoteja keväällä 2015. Elämä puuttui kuitenkin peliin, kun Laamasen pojan vakava sairaus uusiutui. Kiertue lykkääntyi ja samalla syntyi myös ajatus siitä, että kiertue kannattaisi toteuttaa ensimmäisellä kerralla hieman pienimuotoisemmin.

– Romania on maa, jossa vielä nykypäivänäkin elää paljon köyhyydessä olevia ihmisiä. Otin selvää maan tilanteesta ja päädyin siihen, että kiertue kannattaa tehdä juuri sinne, Laamanen sanoo.

Vuodenvaihteen jälkeen suunnitelmat konkretisoituivat, kun romanialainen avustusjärjestö Asociatia OvidiuRo ilmoitti, että se oli valmis järjestämään taiteilijaryhmälle esiintymiset ja työpajat päiväkoteihin, jotka sijaitsevat absoluuttisessa köyhyydessä elävien ihmisten alueilla.

Kolme viikkoa kestävälle kiertueelle sisällytettiin myös Bukarestissa oleva SOS-lapsikylä ja Hospice-järjestön kesäleiri, jossa oli vakavasti sairaita lapsia. Järjestöt olivat kuulleet kiertueesta ja toivoivat vierailua. Taiteilijat hakivat matkalleen joukkorahoitusta ja kun minimitavoite täyttyi, oli kiertue mahdollista toteuttaa.

Sirkus lapsenkengissä

Romaniassa ei ole juuri lainkaan sirkuskulttuuria. Yhdeksän vuotta Suomessa asunut, Romaniasta kotoisin oleva, Romulus Chiuciuc kertoo, että hänen kotimaassaan toimii joitakin sirkuksia, mutta esimerkiksi sirkuskouluja siellä ei ole lainkaan.

– Sirkus ei ole Romaniassa niin esillä oleva taidemuoto. Kaikki taiteilijat suuntaavat musiikkiin, näyttelemiseen tai kuvataiteeseen, sanoo Chiuciuc, joka on itse näyttelijä.

Kartta sirkuskiertueen reitistä
Kiertue alkoi Bukarestista, jossa taiteilijat kävivät SOS-lapsikylässä ja Hospice-järjestön kesäleirillä. Siitä reitti jatkui kuuteen kylään. Paula Koskinen / Yle

Kiertue starttasi Suomesta kesäkuun lopussa. Yhdellä matkailuautolla ja yhdellä henkilöautolla matkaan lähti kahdeksan aikuista, yksi lapsi ja yksi koira. Mukana oli myös lähes tuhat jongleerauspalloa, joita kiertuelaiset olivat ystävineen askarrelleet.

Matka Turusta Romaniaan vei kahdeksan päivää. Siinä ajassa oli hyvä askarrella lisää tarvikkeita, muun muassa soitintyöpajoissa käytettäviä soittimia. Samalla taiteilijat hioivat ohjelmansa kuntoon.

Ohjelman suunnittelu oli vaikeaa, kun taiteilijat eivät oikeastaan tienneet lainkaan, millaisiin paikkoihin ovat menossa.

– Pekka sanoi sen hyvin, että se on niin kuin hatun nosto tuntemattomalle. Ehkä lähtökohtana oli se ilo: viedä iloa sinne, missä sitä kaivataan ja minne sitä ei ehkä yleisesti haluta viedä, Heikki Tolin kertoo.

Harjoituksia Hospicessa
Aake Roininen

Osa yhteisöä

Se, kuinka taiteilijat Romaniassa otettiin vastaan, yllätti kaikki. Ihmiset olivat ystävällisiä, iloisia ja avoimia.

– He olivat lämpimiä ja välittömiä. Me olimme kussakin kylässä kaksi tai kolme päivää, mutta tuntui heti, että olimme osa yhteisöä, Heikki Tolin kuvailee.

Kylät, joissa taiteilijat kiersivät, olivat muutaman tuhannen asukkaan pikkukyliä. Tolin kuvailee kylien rakentuvan yhdestä tai kahdesta tiestä, joiden varsilla oli taloja. Talojen takaa alkoivat pellot.

Vaikka monilla kylien asukkailla oli taloudellisesti vaikeaa, he halusivat silti antaa vieraille parastaan. Kyläläiset laittoivat taiteilijoille yhdessä ruokaa, ja jokainen halusi kutsua heidät kotiinsa.

– Se oli heille tärkeää. Romaniassa ihmisillä on fiilis, että valtio ei ole kiinnostunut heistä. Eniten siitä kärsivät lapset. Heille oli suuri juttu, että joku on kiinnostunut heistä, Romulus Chiuciuc kertoo.

Jotkin kylät olivat selvästi jakaantuneet. Mustalaisten, unkarilaisten ja romanialaisten asuinalueet saattoivat olla selkeästi erillään.

– Siellä oli absoluuttinen köyhyys ja hyvinvointi vierekkäin, vierekkäisissä kortteleissa, Heikki Tolin kertoo.

Lapsille opetetaan jongleerausta
Sirkustyöpajoissa lapsille opetettiin muun muassa jongleerausta. Aake Roininen

Vilpitöntä iloa

Taiteilijat järjestivät kussakin kylässä sirkustyöpajoja OvidiuRo-järjestön päiväkotien lapsille. Lapsille opetettiin jongleerausta, heidän kanssaan rakennettiin paperilennokkeja ja heille järjestettiin soitintyöpajoja.

– Lasten vilpitön ilo ja energian määrä oli valtava, Pekka Laamanen kuvailee.

Tekemisen sisältöä tärkeämpää oli ehkä jopa se, että sai vain tehdä jotakin, ja aikuisten kanssa.

– He halusivat hirveästi huomiota ja ihan vaan sitä, että joku näkee heidät, Heikki Tolin kertoo.

Vierailut kylissä päättyivät esitykseen, johon olivat tervetulleita kaikki kyläläiset. Yhdeksän suomalaisen ryhmä onnistui tuomaan romanialaisiin kyliin valtavat määrät iloa. Ilo ei ollut kuitenkaan vain yksipuolista.

– Kun näki, kuinka lapset hymyilevät, tykkäävät ja nauravat, välittyi itselle ihan samanlainen fiilis, muusikko Ronda Lindberg sanoo.

– Ei me annettu mitään pois itsestämme. Päinvastoin, Tolin lisää.

Esitys Gura Sutiissa
Ilo oli koko matkan kantava teema. Aake Roininen

Ilon lisäksi matkalle mahtui myös surua. Romanian jakautuminen eri kansojen välille näkyi myös lasten elämässä ja ajatusmaailmassa.

Heikki Tolin kertoo tapauksesta, joka sattui eräässä kylässä.

– Esitystämme oli katsomassa paljon lapsia, jotka kaikki olivat köyhästä mustalaiskylästä. Kun menimme sen jälkeen pitämään työpajaa, siellä oli unkarilaisia ja romanialaisia. Joku kysyi heiltä, mikseivät he olleet katsomassa esitystä. Viisivuotias tyttö vastasi, että koska siellä oli mustalaisia.

Kun näki, kuinka lapset hymyilevät, tykkäävät ja nauravat, välittyi itselle ihan samanlainen fiilis.

Ronda Lindberg

Samanlaista asennetta näkyi myös muualla. Työpajassa pikkupoika saattoi halveksia toista samanikäistä poikaa, jos tämä kuului väärään ryhmään.

Vaikka kiertue vieraili köyhyydessä elävillä alueilla, eivät he nähneet kurjuutta. Kylien läpi mentiin karnevaalimaisesti ja iloisesti. Taiteilijat näkivät vain onnellisen, tuhatpäisen ihmisjoukon.

– Tuntui siltä, että maalaiskylissä pärjätään. Yhteisöllisyys oli niin vahvaa. Elämä ei vaikuttanut ulkopuolisen silmin mahdottomalta, mutta siellä pitäisi asua muutama kuukausi, jotta oikeasti tietäisi. Ei vain käydä nauramassa heidän kanssaan, Heikki Tolin sanoo.

Kulttuuritalosta sirkuskouluksi?

Kiertueen kolmanneksi viimeinen kohde oli Aracin kylä, jossa taiteilijat esiintyivät paikallisessa kulttuuritalossa. Talo oli kohtalaisessa kunnossa ja syntyi ajatus siitä, että sen voisi remontoida sirkuskoulukäyttöön.

– Romanialaiset taiteilijat kävivät katsomassa esitystämme ja he ihmettelivät, mikseivät he itse omassa maassaan tee vastaavaa. Miksi meidän piti tulla Suomesta asti esittämään sirkustaidetta ja järjestämään työpajoja, Pekka Laamanen sanoo.

Sirkus voisi antaa Romanian lapsille virikkeellistä tekemistä ja onnistumisen tunteita. Samalla sirkus voisi yhdistää eri kansoja.

Esityksen jälkeen Apatassa
Apatan esityksen jälkeen lapset ryntäsivät halaamaan taiteilijoita. Aake Roininen

– Ihanteellinen ajatus olisi, että lapset yhdessä unohtaisivat, että tämä on mustalainen, tuo on saksalainen, nuo ovat unkarilaisia ja nämä romanialaisia, Heikki Tolin kuvailee.

Romulus Chiuciuc kertoo siitä, miten kylissä näkyi lasten turhautumista. Heillä ei ole varaa maksaa harrastuksista, joten tekemistä ei välttämättä ole.

– Jossain näkyi, että lapset heittelivät vain kiviä ikkunoihin. Sirkuskoulu olisi loistava ratkaisu. Ehkä sillä tavalla koko sirkuskoulutoiminta lähtisi Romaniassa käyntiin, Chiuciuc pohtii.

Suomalaiset taiteilijat aikovat syksyllä selvittää, mitä kulttuuritalon kunnostaminen tulisi maksamaan.

Paikalliset ovat lupautuneet kunnostamaan rakennuksen talkoovoimin, joten ainoastaan materiaaleista koituisi kustannuksia. Rahoitusta taiteilijat aikovat hakea sekä Suomesta että Romaniasta.

– Uskon, että muutos lähtee sisältä, mutta kipinän voi tuoda ulkoapäin. Ajatus sirkuskoulusta ei ole mahdoton. Koko kiertueemmekin lähti ajatuksesta. Jos teemme päätöksen sirkuskoulun perustamisesta niin se tulee tulevaisuudessa suurella todennäköisyydellä toteutumaan, Pekka Laamanen sanoo.

Esitys Budilassa
Taiteilijoiden ei tarvinnut matkallaan esiintyä tyhjille katsomoille. Aake Roininen

Jos jotain haluaa oikein kovasti, ja on valmis tekemään töitä haluamansa eteen, halutulla asialla on hyvin todennäköisesti mahdollisuus toteutua. Näin on myös 12-vuotiaan Alexin kohdalla, jonka taiteilijat tapasivat Hospice-järjestön kesäleirillä – leirillä, jossa oli sairaita lapsia.

Kun taiteilijat antoivat lapsille jongleerauspallot, alkoi Alex välittömästi harjoitella. Hän harjoitteli ja harjoitteli, vaikka muut menivät uimaan.

– Alex kysyi minulta, onko mahdollista, että hänestä voisi tulla jonain päivänä jonglööri. Katsoin häntä ja sanoin, että jos tuo harjoittelu jatkuu, niin ei aikaakaan, Heikki Tolin kertoo.

Poika jongleeraa
Alex oli yksi ahkerimpia jonglöörioppilaita. Aake Roininen

Alex ja moni muu lapsi sai jongleerauspallot omakseen. Kun lapset opettavat oppimiaan taitoja toisilleen, tarttuu sirkuskipinä yhä useampaan lapseen. Siemen romanialaisen sirkuskulttuurin synnyttämiseksi on istutettu.