Tampere havittelee uutta tornihotellia rautatieaseman tuntumaan

Tampereen kaupunki harkitsee uutta tornihotellia aseman lähelle. Se tulisi siirrettäväksi aiotun tavara-aseman viereen.

Kotimaa
Tavara-asema kuvattuna Rongan alikulun suunnalta.
Jussi Mansikka / Yle

Kaavaillun uuden tornihotellin tontilla sijaitsee vanha rautatieläisten asuintalo sekä purettavaksi aiottu seuraintalo Morkku, jonka paikalle tavara-asema siirrettäisiin, kertoo Tampereen kaupungin vs. kiinteistöjohtaja Heli Toukoniemi.

– Lähtöajatus on, että nämä suojellut rakennukset säilyisivät paikallaan. Uudisrakennus liittyisi niihin ja käyttäisi hyväksi näitä vanhoja rakennuksia osana samaa kokonaisuutta.

Kaupunginhallituksen käsittelyyn tulevan esityksen mukaan tavara-aseman ja asuinrakennuksen kytkeminen osaksi laajempaa ja kiinnostavaa kokonaisuutta antaa paremmat lähtökohdat löytää investoimaan halukas kehittäjäkumppani kuin se, että kaupunki lähtisi etsimään rakennuksille ostajaa tai käyttäjää erikseen.

Hanke liittyy Toukoniemen mukaan myös tavara-aseman siirron hinnan kaksinkertaistumiseen.

– Tästä yhteydestä voitaisiin saada kaupungille tuloja kattamaan tavara-aseman siirron kustannusta. Eli kaupunki saisi tuloja kehittämällä kyseistä tonttia ja saamalla siihen uudisrakennusoikeutta, jonka kaupunki myöhemmin luovuttaisi.

Tornirakentamiseen tarvittaisiin asemakaavamuutos. Viereiseen Rastin kortteliin nousee lähivuosina yli 20-kerroksinen asuintalo.