Itämeri, suurvaltapolitiikan sivunäyttämö

Ruotsin eilisessä Nato-selvityksessä ilmaistiin jälleen kerran huoli sodan uhasta Itämerellä. Suurvaltojen pyrkimykset ovat ennenkin nostattaneet myrskyaaltoja idän ja lännen tärkeällä kauppareitillä, kirjoittaa ulkomaantoimittaja Heikki Heiskanen.

Ulkomaat
E.T. Dolbyn maalaus Bomasundin pommituksesta.
Brittilaivasto tulitti Bomarsundia, kun Krimin sodan aallot ulottuivat aina syrjäiseen Suomeen asti.E. T. Dolby, litografia W. Simpson / Wikimedia Commons

Kuohunta Itämerellä on innoittanut alueen rantavaltiot tehtailemaan turvallisuuspoliittisia raportteja. Suomi julkaisi Nato-selvityksensä keväällä, eilen perjantaina oli Ruotsin turvallisuuspoliittisen raportin vuoro.

Läheskään aina Itämerellä ei ole aikailtu raporttien kanssa. On vain rynnitty sotaan.

Kuten kesällä 1788.

Rajakahakka Puumalassa Ruotsin valtakunnan itärajalla antoi kuningas Kustaa III:lle kaivatun tekosyyn. Hän ryhtyi hyökkäykseen Venäjän pääkaupunkia Pietaria kohti.

Kuningas valitsi varta vasten hyökkäysajankohdaksi hetken, jolloin suuri osa Venäjän sotavoimista oli kiinni sodassa Turkkia vastaan Mustallamerellä.

– Se on yksi esimerkki siitä, miten Mustanmeren ja eteläisten alueiden tilanne vaikutti Itämerellä, sanoo Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma Helsingin yliopistosta.

Epäonniseksi osoittautunut sotaseikkailu kuvastelee tapaa, jolla suuren maailman valtakamppailut välittyivät Itämerelle.

Nytkin Mustaltamereltä puhaltava tuuli nostattaa aaltoja Itämerellä asti. Sen jälkeen kun Venäjä keväällä 2014 miehitti Krimin ja Itä-Ukrainassa puhkesi sota, ovat Venäjä ja Nato lisänneet kilvan sotilaallista läsnäoloa Itämerellä.

Jälleen kerran Itämeri on päätynyt suurvaltapolitiikan sivunäyttämöksi.

*Kahden meren kohtalonyhteys nousi pintaan myös 1800-luvun puolivälissä. *Krimin sodan (1853–1856) aikana Itämerestä Englannin ja Ranskan laivastot pyrkivät heikentämään Venäjää tekemällä hyökkäyksiä Pohjanlahden ja Suomenlahden rannikoilla.

Suomessa tämä muistetaan “kauhiana” Oolannin sotana.

Professori Markku Kuisma näkee tässäkin historian hetkessä yhtymäkohtia nykyiseen jännittyneisyyteen.

Itämeren sodissa on usein kamppailtu kauppareittien hallinnasta. Tämä innoitti jo viikinkejä ja myöhemmin Hansaliittoa keskiajalla.

– Kysymys on aina ollut siitä, kuka tai ketkä pystyvät hallitsemaan suurta idän ja lännen välistä kauppareittiä, professori Markku Kuisma sanoo.

Konfliktit ovat usein saapuneet Itämerelle juurikin alueen ulkopuolelta: suurvallat eri aikakausina ovat tavoitelleet ylivaltaa Euroopassa ja hyödyntäneet pyrkimyksissään Itämeren paikallisia jännitteitä.

Suomenlinna mereltä päin kuvattuna.
Viapori eli nykyinen Suomenlinna näyttäytyi uhkana Venäjän pääkaupungille Pietarille.Henrietta Hassinen / Yle

*Kolmas esimerkki Itämerellä kuohuneesta valtapolitiikasta *on Helsingin edustalla näkyvä Viaporin linnoitus, nykyinen Suomenlinna.

Ruotsi sai rahoituksen linnoitukseen Euroopan toiselta mahtimaalta Ranskalta, joka oli huolestunut Venäjän vaikutusvallan kasvusta.

– Ei Viaporia rakennettu Suomen puolustamiseksi vaan merilinnoitukseksi, josta käsin voi uhata Pietaria. Niinhän sitä käytettiinkin Kustaan sodassa saaristolaivaston tukikohtana, Markku Kuisma muistuttaa Ruotsin yrityksestä vallata Pietari vuonna 1788.

Kustaan III:n sotaretki oli yksi yritys palauttaa Ruotsi pohjoiseurooppalaiseksi suurvallaksi.

Ruotsin ylivertainen asema Itämeren herrana oli murentunut Suuressa Pohjan sodassa 1700-luvun alussa, kun lähes kaikki muut Itämeren alueen valtiot olivat liittoutuneet Ruotsia vastaan.

Tsaari Pietari Suuren johtama Venäjä varmisti tuossa sodassa maansa pääsyn Itämerelle.

– Pietarin perustamisella vuonna 1703 pyrittiin symboloimaan ja lujittamaan sitä asemaa, että Venäjä oli päässyt itämerelliseksi merivallaksi, Markku Kuisma sanoo.

Pietarin avulla Venäjästä tuli Ruotsille ja siihen kuuluneelle Suomelle kilpailija raudan, tervan ja puutavaran viennissä.

Ei Viaporia rakennettu Suomen puolustamiseksi

professori Markku Kuisma

*Tässäkin pelissä oli mukana Itämeren ulkopuolisten talousmahtien käsi. *Venäjän tuotantoa Ruotsia vastaan olivat rohkaisemassa nimenomaan hollantilaiset ja englantilaiset, jotka halusivat lisätä kilpailua välttääkseen ruotsalaisten monopolin.

Tuolloin Itämeren keskeinen vientituote oli puutavara, jota aikakauden merimahti ja johtava teollisuusmaa Britannia tarvitsi pitääkseen yllä valtavaa laivastoaan.

Kuvaavasti Britannia huolehti vielä toisen maailmansodankin jälkeen siitä, että Suomi maksoi sotakorvauksiaan Neuvostoliitolle metalliteollisuuden tuotteilla – ei puutavarana, jonka toimitukset Britannia halusi varmistaa itselleen.

Venäjän uusi pääkaupunki oli Suomelle ja Baltian maille kohtalokkaasti Suomenlahden pohjukassa, ikään kuin motissa. Venäläisten näkökulmasta Pietari oli haavoittuvainen, helposti ulkovaltojen uhkaama.

– Siitä syntyi se edelleen vaikuttava ajatus, että Suomenlahti molemmin puolin on Pietarin turvallisuuden kannalta strategista aluetta, Kuisma sanoo.

Suomen tulevan historian kannalta iso kysymys oli, että Pietari oli vähän kuin motissa

professori Markku Kuisma

*Suomi päätyikin Venäjälle 1809 suurvaltapolitiikan sivutuotteena, *kun Venäjä painosti Ruotsia liittymään Ranskan ajamaan Britannian kauppasaartoon.

Suuret kauppasaarrot noina aikoina ovat professori Kuisman mukaan hyvä esimerkki siitä, että saarroista koituneet lopputulemat voivat yllättää kaikki.

Kuisma epäilee ylipäätään kauppasotien järkevyyttä ja sitä, että nykyinen EU:n Venäjään kohdistama pakotepolitiikka tuottaisi toivottua tulosta.

– Ei siitä ole kovin kauan, kun globalisaatiota poliittisesti puolustettaessa korostettiin, kuinka kansainvälinen kauppa on rauhan paras tae, Kuisma muistelee.

Venäjän intressi on myydä kaasua, Saksan saada ostettua sitä

professori Markku Kuisma

Niinpä Kuisma ei jaksa huolestua esimerkiksi Nord Steam 2 -kaasuputkihankkeeseen liitetyistä uhkakuvista.

Ennen Itämerellä liikkui terva, rauta ja puutavara. Nyt Vladimir Putinin johtama Venäjä kuljettaa Itämeren kautta maakaasua ja öljyä länteen.

– Jos siitä luodaan uhkakuvia, mikä se uhkakuva on? Venäjä voi tietysti lopettaa maakaasun viennin, mutta samalla lailla Saksa voi sulkea putken. Venäjän intressi on myydä kaasua, Saksan saada ostettua sitä, Kuisma sanoo.

Kamppailu kaupan hallinnasta synnytti aiemmin poliittisia konflikteja ja sotia. Nyt energiakauppa voisi yhdistää Saksaa ja Venäjää, jotka vielä 1900-luvun suursodissa kävivät veristä taistelua Euroopan herruudesta.

– Jos halutaan rauhanomaista kehitystä, mikään ei ole parempi kuin massiivinen energiayhteistyö, joka sitoo kumpaakin osapuolta.